Painonnostaja Jutta Selin tavoittelee kovia tuloksia ensi viikon EM-kisoissa: ”Muutaman päänahan voisin karsia edestä pois”

17.10.2018 10:40

Vasta pari vuotta sitten painonnoston aloittanut ylöjärveläinen Jutta Selin on lajissa todellinen lahjakkuus. 19-vuotias nainen otti pronssia viikonloppuna nuorten PM-kisoissa ja tähtää korkealle myös ensi viikon EM-kisoissa.
19-vuotias ylöjärveläisnostaja treenaa Tampereen Pyrinnön painonnostojaostossa. Häntä valmentaa Kari Salonen.

 

Viikonloppuna Tanskassa järjestetyt painonnoston nuorten PM-kisat toivat ylöjärveläiselle Jutta Selinille pronssia alle 69-kiloisten sarjassa. Tampereen Pyrintöä edustava Selinille kisat olivat pettymys, sillä hänen tempaustuloksensa jäi 75 kiloon ja työntö 90 kiloon. Selinin ennätykset ovat tempauksessa 77 kiloa ja työnnössä 99 kiloa.

– Vähän kaikki tuntui menevän pieleen, en ole tyytyväinen tulokseeni, hän toteaa.

Nyt katse on kuitenkin suunnattu tuleviin EM-kisoihin, jotka järjestetään Puolan Zamoscissa 20.–27. lokakuuta. Selin nostaa kisoissa näillä näkymin ensi viikon tiistaina tai keskiviikkona.

– Lähden hakemaan kisoista ensinnäkin hyvää omaa suoritusta, mutta muutaman päänahan voisin toki karsia edestä pois, hän miettii.

Polvi ei kestänyt

19-vuotiaan Selinin kehitys on ollut huimaa, sillä hän aloitti painonnoston vasta pari vuotta sitten siirryttyään yleisurheilusta voimailun pariin. Lajivaihto oli tehtävä, sillä Selinin polvi ei kestänyt yleisurheilun hyppyjä. Vaihto voimailupuolelle oli luonnollinen valinta, sillä salitreenaus oli maistunut hyvältä yleisurheilun oheisharjoitteluna.

Lopullinen sinetti lajivalinnalle tuli, kun Selin kävi kokeilemassa treenausta painonnostosalilla.

– Painonnoston lajit kiinnostivat ja kokeilun jälkeen huomasinkin tykkääväni hommasta todella paljon. Tunnen olevani oikean lajin parissa, sillä jo yleisurheiluaikoina voima tarttui minuun paremmin kuin esimerkiksi nopeus, Selin kertoo.

Uskomaton kehitys

Selin treenaa toisinaan myös Ylöjärven urheilutalolla. Hän on käynyt myös voimanostokisoissa ja pärjännyt hyvin.

Ja voima on todellakin tarttunut. Kolme kuukautta treenattuaan hän otti alle 17-vuotiaiden Suomen mestaruuden. Puolen vuoden treenauksen jälkeen hän saavutti alle 17-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuden alle 69-kiloisten painoluokassa. Viime vuonna hän otti PM-hopeaa alle 20-vuotiaiden sarjassa. SM-kultia häneltä löytyy niin ikään alle 20-vuotiaden kuin alle 23-vuotiaiden sarjasta.

Selinin kehitys on ollut niin nopeaa, että hän on pärjännyt myös aikuisten kilpailuissa. Ei siis ihme, että hän on sijalla 9. eurooppalaisella painonnoston ranking-listalla.

– Tänä vuonna olin viides aikuisten SM-kisoissa. Tulevaisuudessa tulosten on oltava yhä parempia, sillä yli 23-vuotiassa taso on korkea ja menestyminen on vaikeaa, hän sanoo ja toteaa todellisen tavoitteen olevan vuoden 2024 olympialaisissa.

Treenausta viidesti viikossa

Selinin mukaan voima on tarttunut häneen aina kohtalaisen helposti. Hän suhtautuu todella kriittisesti dopingiin, jota painonnostajat käyttävät etenkin Venäjällä. – Minua ärsyttää todella paljon, ettei positiivisista doping-testeistä anneta kunnon rangaistuksia.

Mitään ihmeellistä syytä Selin ei nopealle kehitykselleen näe, mutta hän myöntää olevansa tunnollinen treenaaja, joka muistaa myös levon tärkeyden.

– Kropan kuunteleminen on tärkeää, sillä painojen kanssa harjoitellessa voi sattua pahastikin. Olen onneksi säästynyt ilman isompia vammoja, hän sanoo.

Selin treenaa painonnoston eri osa-alueita viidesti viikossa, minkä lisäksi hän on treenannut kesällä kuulantyöntöä. Hän on myös ratsastanut säännöllisesti neljävuotiaasta saakka.

69-kiloisissa kisaava Selin kertoo, että hän noudattaa treenaamisen ohella myös ruokavaliota, mutta mitenkään kovin ehdoton hän ei ole koskaan ollut, sillä kisapaino on ollut aina helppo alittaa.

– Olemme vitsailleet, että jos paino menee joskus yli muutamalla sadalla grammalla, niin sitten leikataan tukasta, takapuoleen asti ulottuvat hiukset omistava Selin nauraa.

Haaveena liikunta-alan yrittäjyys

Mäkkylässä asustava Selin työskentelee tällä hetkellä yötyöläisenä Pirjon Pakarissa ja suorittaa samalla personal trainerin tutkintoa. Naisen haaveena on perustaa oma liikunta-alan yritys ja toimia henkilökohtaisena valmentajana.

Hän kokee, että pitkä urheilijatausta helpottaakin työskentelyä hyvin erilaisten asiakkaiden kanssa.

– Minulla on paljon kokemusta eri lajeista, mikä on varmasti eduksi. Toki personal trainerin hommat tukisivat myös tätä omaa painonnostouraani, kun voisin aikatauluttaa helposti omat treenini.