Ryhti aloitti voitolla

Ylöjärven Ryhdin miesten edustusjoukkue käynnisti futsal-kauden voitolla.

Kakkosen avausottelussa Ryhtiä vastaan asettui tamperelainen A.C. Estudiantes 2.
Maalinteon ottelussa aloitti Ryhdin Otto Niemelä, joka tuikkasi kauden avausosuman jo reilun kahden minuutin pelaamisen jälkeen. Hetkeä myöhemmin tilanne oli Ryhdille jo 2–0, kun Ilari Mattila onnistui maalinteossa.
Kolmannen kerran pallo löytyi tamperelaisten maalista vajaan kahdentoista minuutin kohdalla. Maalintekijänä toimi Samuli Salminen.
Ylöjärveläisten viimeiseksi jääneen neljännen maalin ampui 23 minuutin pelin jälkeen Otto Plym.
ACE 2 heräsi taisteluun toisella jaksolla ja sai aikaiseksi kavennuksen reilun 32 minuutin pelaamisen jälkeen. Vieraiden avausosuman teki Santtu Ojala. Tamperelaiset nousivat vielä kahden maalin päähän, kun Olli Kumpulainen iski joukkueelleen toisen täysosuman. Ryhti kuitenkin piti johtonsa loppuun asti, joten kausi alkoi mukavasti voitolla. Ensi lauantaina Ryhti matkustaa Valkeakoskelle VaKP WFT:n vieraaksi.

Comments are closed.