Suomen jääkiekkomaajoukkueen päävalmentaja Erkka Westerlund on tyytyväinen suuntaan, johon hänen lajinsa on 2000-luvulla kehittynyt. Nykyinen malli – jossa esimerkiksi Ylöjärvi toimii Tampereen huippujääkiekkoilun ruokkijana – on kokeneen kiekkomiehen mieleen.
– Ennen Suomi oli sellainen, että oli yhdeksän aluetta, joiden jääkiekkoa kehitettiin kokonaisuutena. Nyt maailma on mennyt siihen suuntaan, että suuret kaupunkikeskukset ovat kokoavia voimia, joiden ympärille muu toiminta muodostuu, Westerlund summaa.
Valmentajavelhon näkemyksen mukaan kaikessa urheiluseuratoiminnassa tärkeimpänä asiana tulisi pitää yksilöiden kehittämistä. Nurkkakuntaisuudelle ja oman edun tavoittelulle ei urheilun arjessa ole hänen mielestään tilaa.
– Oman roolin sisäistäminen on todella tärkeää. Se on kuten elämässä muutenkin: pitää tietää, mitä tekee, hän tiivistää.
Vaikka suuri yleisö tuntee Erkka Westerlundin lähinnä kansainvälisten jääkiekkoturnausten vaihtoaitioista, lukeutuu hän maamme urheilupiireissä raskaan sarjan vaikuttajien harvalukuiseen joukkoon. Hiljainen ja kannanotoissaan varovainen mies avaa sanaisen arkkunsa harvakseltaan, mutta silloin kun avaa, häntä kuunnellaan.
Westerlundin mukaan Ylöjärven Uplakersin kaltaiset pienet jääkiekkoseurat ovat kotimaisessa kiekkomaisemassa yhtä tärkeitä kuin liigatason jättiorganisaatiotkin. Yksin ei kukaan kuitenkaan pärjää.
– On kaikin puolin järkevää, että eri tason seurat tekevät keskenään yhteistyötä. Vanhanmallisia farmisopimuksia ei nykyään taideta enää tehdä, vaan yhteistyö on monimuotoisempaa kuin ennen, Westerlund tietää.
Pirkanmaan jääkiekkoilusta Westerlundille tulee ensimmäisenä mieleen sen huikaiseva laajuus: pelaajia on niin paljon, että jokaisessa Tampereen ympäryskunnassa voidaan pyörittää laajamittaista kiekkotoimintaa. Asiat voisivat olla myös toisin.
– Kotikaupungissani Heinolassa on Mestis-joukkue Peliitat, ja naapurissa Lahdessa SM-liigaseura Pelicans. Näiden kahden jälkeen taso putoaa selvästi, ja seuraavaksi korkeimmalla tasolla pelaava edustusjoukkue taitaa olla III divisioonassa, hän vertaa.
Tietyissä Suomen kolkissa – muun muassa Päijät-Hämeessä – keskuskaupungin suuri jääkiekkoseura on levittäytynyt myös johonkin sen ydinaluetta ympäröivään kuntaan, mutta Pirkanmaalla niin ei ole käynyt. Kaikki kiekkotoimintaa pyörittävät joukkueet ovat täällä itsenäisiä, mikä on Westerlundin mielestä hyvä asia.
– Jääkiekkoliiton järjestelmä ohjaa seuratoiminnan kehittymistä juuri siihen suuntaan. Esimerkiksi vuoden 2012 MM-kotikisojen tuotoilla palkatut 25 lasten taitovalmentajaa eivät toimi vain ydinseuroissaan, vaan yhtenä kriteerinä oli, että he ovat myös 3–5 yhteistyöseuran käytettävissä.
”Pehmeitä arvoja
ei osata korostaa”
Suomalaisessa urheilussa on viime vuosina herätty vastustamaan pitkään vallalla ollutta tasapäistämisen ihannetta. Vuonna 1993 perustetun ja viime vuonna valtion uuteen liikuntaorganisaatioon Valoon sulautetun Nuori Suomi -yhdistyksen lanseeraama kaikki pelaa -ideologia ei ole tänä päivänä enää mikään itsestäänselvyys.
Ei edes pehmeän julkisen ulkokuoren omaavalle Westerlundille.
– Johtava ajatus seuratoiminnassa pitäisi olla, että yksilöitä kehitetään. Asioista pitäisi puhua aina lahjakkaimpien pelaajien mukaan, mies linjaa Ylöjärven Uutisille.
– Samaan aikaan pitää tietysti tarjota oma polkunsa sellaisille harrastajille, jotka eivät tähtää urheilussa huipulle. Molemmat polut ovat tärkeitä, mutta tätä jälkimmäistä ei nykyään ainakaan liiaksi korosteta, hän kiirehtii lisäämään.
Jääkiekko liikuttaa säännöllisesti lähes 70 000 kansalaista kaikkialla Suomessa. Huippuluokan harrastuspaikkoja niin taitoluistelulle, curlingille, kaukalopallolle kuin kaukalopikaluistelullekin on noussut maahamme lähes yksinomaan perinteikkään valtalajimme vuoksi. Westerlundin mukaan on sääli, ettei tätä puolta jääkiekosta tuoda tänä päivänä hanakammin ihmisten tietoisuuteen.
Syyttävä sormi ei kuitenkaan osoita median suuntaan. Päinvastoin.
– Me urheiluihmiset emme ole kovin hyviä tuomaan esille näitä toimintamme yhteiskunnallisia puolia. Siinä olisi aika paljon parantamisen varaa, sanojaan tarkkaan harkitseva Westerlund pyörittelee.
– Lasten liikkumisesta, kunnosta ja yleisestä hyvinvoinnista vallitsee Suomessa iso huoli. Jääkiekko tarjoaa hyvän mahdollisuuden testata omia rajojaan urheilun parissa.
”Huippu-urheilu on
antoisa tapa elää”
Vaikka Westerlund puhuu urheilusta mieluiten jääkiekon avulla, ulottuu hänen kompetenssinsa myös oman leipälajin ulkopuolelle. Eräänä osoituksena siitä voidaan pitää hänen jäsenyyttään kohua herättäneessä Huippu-urheilun muutostyöryhmässä, joka lopetti toimintansa viime talveen.
Työ Humussa jäi Westerlundilta aikoinaan kesken, mutta halu oman jalanjäljen jättämiseksi Suomen urheiluelämään ei ole kadonnut minnekään. Kesällä mies aloitti uuden rupeaman Suomen jääkiekkomaajoukkueen peräsimessä, ja samaan aikaan hän toimii vanhassa virassaan Vierumäen urheiluopiston rehtorina.
– Päätin, että tällä kertaa en jää rehtorin töistä virkavapaalle, kuten vuonna 2010. Tatsi muuhun urheiluun ja elämään pysyy näin parempana kuin pelkässä päävalmentajan työssä, Vierumäeltä tavoitettu Westerlund hymyilee.
Kysymys siitä, mihin huippu-urheilua tarvitaan, saa kovan luokan vaikuttajan hiljaiseksi. Vastaus ei tule kuin apteekin hyllyltä.
– En tiedä, tarvitaanko sitä mihinkään, mutta se on antoisa tapa elää. Urheilu on kuin elämä pienoiskoossa: tunneskaalat vaihtelevat valtavasta riemusta raastavaan pettymykseen, Westerlund sanoo pienen mietinnän jälkeen.
– Ja kyllä huippu-urheilu on tänä päivänä myös iso viihdeteollisuuden ala, ei siitä mihinkään pääse. Kun yhteiskunta passivoituu ja suomalaisten yleiskunto heikkenee, huippu-urheilun rooli tärkeänä liikuntaan innostajana korostuu entisestään, hän päättää.