”Puolueet eivät saa paeta vastuunkantoaan kansanäänestysten taakse”

17.09.2018 15:26

Keskustan puoluesihteeri Riikka Pirkkalainen sanoo, että eduskunnan vapaaehtoisesti jättävät konkarikansanedustajat mahdollistavat uuden vaikuttajapolven esiin nousemisen. Hänen mielestään pitkän päivätyön eduskunnassa tehneitä vastuunkantajia ei voi verrata rottiin, jotka jättävät laivan. (Kuva: Matti Pulkkinen)
Keskustan puoluesihteeri Riikka Pirkkalainen sanoo, että eduskunnan vapaaehtoisesti jättävät konkarikansanedustajat mahdollistavat uuden vaikuttajapolven esiin nousemisen. Hänen mielestään pitkän päivätyön eduskunnassa tehneitä vastuunkantajia ei voi verrata rottiin, jotka jättävät laivan. (Kuva: Matti Pulkkinen)
Keskustan puoluesihteerin Riikka Pirkkalaisen mielestä kansanäänestyksiä on järjestettävä harkiten. Hän korostaa, etteivät puolueet saa paeta omia poliittisia vastuitaan siirtämällä haasteellisia asioita kansan ratkaistaviksi. – Kaikkea ei voi siivota kansalaisten syliin, keskustavaikuttaja linjaa.

Puoluesihteeri Riikka Pirkkalainen vietti sunnuntai-iltapäivän omiensa parissa Ylöjärvellä, jossa paikallinen keskustan kunnallisjärjestö vauhditti syysjuhlassaan marraskuisia seurakuntavaaleja ja ensikeväisiä eduskunta-, Euroopan unioni – ja mahdollisia maakuntavaaleja.

Pirkanmaan Lehtitalolle antamassaan haastattelussa Riikka Pirkkalainen puolustaa kansanäänestyksiä, kunhan puolueet eivät vain käytä niitä keinoina siirtää merkittävien ja ongelmallisten asioiden päätösvastuuta kansalaisille.

– Kansanäänestyksistä ei saa tulla sellaista tapaa, jonka turvin poliittiset vastuunkantajat pakenevat omia vastuitaan, Pirkkalainen tarkentaa.

– Kansanäänestykset eivät voi olla mitään kiertoteitä asioiden päätökseen saattamisessa, puoluesihteeri lisää.

Pirkkalaisen mukaan niin poliitikkojen kuin muiden tahojen on uskallettava keskustella vaikeistakin asioista avoimesti ja rakentavasti.

– Poliitikkojen on kannettava vastuu, jonka he ovat saaneet vaaleissa äänestäjiltään. Pidän esimerkiksi britannialaisten brexitiin johtanutta kansanäänestystä vastuuttomana. Puolueiden on löydettävä yhdessä vastuullinen ratkaisu, hän sanoo.

Pirkkalainen korostaa, ettei kansanäänestyksien säästeliäs käyttäminen merkitse toimivassa yhteiskunnassa kansalaisten aliarvioimista.

”Emme hae vastauksia uskonnoista”

Ulkoministeri Timo Soinin katolisena esittämät kannanotot ovat synnyttäneet voimakkaita keskusteluja siitä, voiko poliitikko, jopa ministeri tuoda oman kirkkokuntansa näkemyksiä esille roolissaan. Soini on nostattanut muun muassa abortinvastaisilla mielipiteillään voimakasta kritiikkiä.

Puoluesihteeri Riikka Pirkkalainen linjaa tiukasti, ettei keskusta hae mihinkään asiaan ratkaisua uskonnoista.

– Totta kai kannamme kaikissa toimissamme esimerkiksi vastuuta lähimmäisistä, vähäosaisista. Tämä on ollut puolueemme perusarvo sen perustamisesta lähtien, hän sanoo.

– Keskustalla on oma arvopohja, jonka kautta lähestymme ja tarkastelemme asioita, puoluesihteeri lisää.

Konservatiiveille ja liberaaleille sijansa

Riikka Pirkkalaisen mukaan keskustan rikkaus on siinä, että puolueen siipien suojaan mahtuvat eri tavalla ajattelevat ihmiset.

– Perinteisesti keskustalaiset vaalivat mielipiteiden runsasta kirjoa. Emme halua lakaista maton alle piiloon minkäänlaisia äänensävyjä. Erilaiset näkemykset rikastuttavat kantojen muovaamista, hän näkee.

– Liberaalit keskustalaiset ovat varmistaneet sen, että puolueemme on ollut kaikkina aikoina uudistushaluinen. Olemme vieneet hyvin onnistuneesti erilaisia uudistuksia eteenpäin, hän kiittää.

– Konservatiivit edustavat malttia. Meillä ei ole itse-ehtoista tarvetta rikkoa mitään.

Pirkkalaisen mukaan moniarvoisuus takaa sen, että keskustalaiset ajatukset löytävät laajaa vastakaikua kansalaisten keskuudessa.

Luopujat tarjoavat ison mahdollisuuden

Keskustan pitkäaikaiset ja vahvat kansanedustajat jättävät vapaaehtoisesti paikkansa eduskunnassa. Ensi huhtikuussa pidettävissä eduskuntavaaleissa ei nähdä esimerkiksi Mauri Pekkarista, Seppo Kääriäistä, Timo Kallia, Tapani Tölliä, Markku Rossia, Kauko Juhantaloa, Niilo Kerästä ja Mikko Alataloa.

Pirkanmaalaiset naapuripuolueiden kellokkaat ovat arvelleet, että rotat jättävät uppoavan laivan.

Puoluesihteeri Riikka Pirkkalainen pitää rottavertausta paksuna vitsinä.

– Jos kaikki ikänestorimme ja konkariedustajamme olisivat mukana, niin syyttävä sormi osoittaisi luultavasti heidän ikäänsä, hän lisää.

Pirkkalainen muistuttaa, että esimerkiksi 70-vuotiaat ihmiset ovat täysin toimintakykyisiä yhteiskunnan jäseniä ja siten tärkeitä toimijoita myös politiikassa.

– On luonnollista, että pitkään päivän politiikassa mukana olleen siirtyminen sivuun herättää turvattomuuden tunnetta. Koin itse esimerkiksi näin, koska suuri esikuvani Seppo Kääriäinen luopuu nyt eduskuntatyöstä.

Pirkkalaisen mukaan keskusta on nyt ison mahdollisuuden äärellä.

– Elämme luontevaa kehitysvaihetta, jossa pitkään mukana olleet tekevät tilaa uusille kyvyille. Meillä on Suomen jokaisella puolella hyviä uusia tulokkaita, puoluesihteeri valaa uskoa.

”Eduskunnalla on nyt työrauha”

Maakunta- ja sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus odottaa ratkaisuaan.

Riikka Pirkkalainen pitää syksyistä tilannetta paljon valoisampana ja myönteisempänä kuin kesäistä, jolloin eduskunta jäi tauolle.

– Nyt uudistuksen kohtalo vaikuttaa paremmalta kuin vajaat kolme kuukautta sitten.

– Sosiaali- ja terveysvaliokunta on saanut keskustelunsa päätökseen. Nyt siellä kirjoitetaan mietintöä, puoluesihteeri toteaa.

– Olen luottavainen hankkeen suhteen, hän lisää.

Pirkkalainen painottaa, että eduskunnalla on oltava täysi rauha tehdä päätöksensä.

– Hallituskin antaa täyden työrauhan. Siksi en minäkään halua kommentoida asiaa isosti.

Pirkanmaa on niittänyt paljon kiitosta innovatiivisuudestaan ja aktiivisuudestaan itsehallinnollisen Pirkanmaan maakunnan valmistelussa.

Pirkanmaalaiset oppositiopuolueiden edustajat ovat toivoneet, että mammuttimainen uudistus vaiheistettaisiin. Muun muassa valinnanvapaus ja elinvoimapalvelujen kohtalo siirrettäisiin parlamentaariseen jatkoselvittelyyn seuraavalle eduskunnalle.

– Eduskunta tekee kompromissit, jos tekee, Pirkkalainen kuittaa.

”Kannatuksemme on jäissä”

Riikka Pirkkalainen on luottavainen keskustan kannatuksen suhteen.

– Kannatuksemme ei ole varsinaisesti laskenut. Kannatuksemme on jäätynyt, hän sanoo.

Puoluesihteeri pitää tiukasti kiinni tavoitteesta, jonka mukaan keskusta on ensi huhtikuussa pidettävien eduskuntavaalien jälkeen pääministeripuolue.

– Kun puolue kantaa pääministerivastuuta, sen kannatus elää voimakkaasti. Uskon, että tosiasiat puhuvat tekemämme politiikan ja työn puolesta, Pirkkalainen luottaa.

Pirkkalaisen mukaan keskustan on kirkastettava sanomaansa vaaleja varten.

– Kun teemme hallituksessa kompromisseja, meidän on kristallisoitava puolueemme omia arvoja ja tavoitteita.

”Emme jarruta kaupungistumista”

Suomi kaupungistuu ennennäkemätöntä vauhtia.

– Trendi on tosiasia. Keskustalaiset haluavat ohjata kaupungistumista. Me emme ole kehityksen jarruttajia, Riikka Pirkkalainen korostaa.

Puoluesihteerin mukaan kaupungistuvan Suomen tärkein haaste on taata tasavertaiset palvelut eri puolilla laajaa maata asuville kansalaisille.

– Väestötappioalueilla asuvia ihmisiä ei saa syyllistää siitä, että heidän kotinsa on syrjäseudulla, Pirkkalainen linjaa.

– Kunnioitan jokaisen ihmisen omaa ratkaisua elää maalla tai kaupungissa, kehittyvällä tai taantuvalla alueella, hän lisää.

Pirkkalaisen mukaan yhteiskunnan on reagoitava niin sanottujen arvottomien kiinteistöjen ongelmaan.

– Käsillämme on kaksiteräinen miekka. Kasvavilla seuduilla asuntojen hinnat ovat jopa ylikalliita. Vastaavasti taantuvilla alueilla kiinteistöt uhkaavat tulla arvottomiksi. Inhimillinen ja taloudellinen tragedia syntyy siitä, että väärässä paikassa oleva rakennus menettää käyvän arvonsa, hän suree.