Mitä jos et vaan sanoisi mitään?

Olen käynyt viime aikoina muutamia kursseja. Jos jotain olen oppinut, niin jokaisella kurssilla on joku näistä tyypeistä. Kurssilaisten nimet muutettu, ja jos tässä olisi kuva, heidän kasvonsa olisi blurrattu.
”Anja”: Anja on melkein valmis lähihoitaja ja tullut suorittamaan ensiapukurssin. Jo siinä vaiheessa, kun kaikki esittelevät itsensä, Anja ottaa äänensävyn, jota vain luennoitsijat käyttävät. Anja tietää jo kaiken, mitä kurssilla opetetaan ja kyseenalaistaa kaiken, mitä opettaja sanoo. Jokaista viittä minuuttia kohti, jonka opettaja puhuu, Anja puhuu kymmenen minuuttia, koska hänellä on kokemusta kyseisestä sairaudesta tai vammasta niin paljon, koska hän on ollut harjoittelussa siellä. Ja täällä. Lisäksi hänen appensa on pähkinälle allerginen.
Anja, ketään ei kiinnosta. Tai vaihtoehtoisesti kaikki, jotka pitävät sinua pätevämpänä kuin tuota noin 80 vuotta ensiapua opettanutta SPR:n henkilöä, voivat tulla kahvitauolla kyselemään sinulta, miten asiat pitäisi oikeasti tehdä. Jos sinä tiedät jo kaiken, mitä täällä on tarkoitus oppia, niin hyvä. Ihan sikahyvä. Istu ja rentoudu. Päivitä vaikka matkapuhelimesi ohjelmisto ja siivoa muistista ylimääräisiä kuvia pois. Näihin ei tunnu olevan aikaa muulloin kuin luennoilla, jotka on jo kuultu. Lakkaa kyntesi. Ole hiljaa.
”Elina”: Elina on hevoskurssilla. Elinalla on jo kolme vuotta ollut oma hevonen, Sebastian. Jokaista viittä minuuttia kohti, jonka opettaja puhuu tasapainoisesta istunnasta, Elina puhuu kymmenen minuuttia Sebastianista. Päivän lopussa hänen hevosestaan on kuultu niin paljon tarinoita, että se on tuttujen kesken ”Sebu”.
Niin hataraa aasinsiltaa ei ole vielä rakennettukaan, ettei sitä pitkin päästäisi Sebuun. ”Joo, tuo on tuttu tilanne, meiän Sebu on kanssa just sellanen, että se jännittyy heti, kun se näkee polkupyöräilijän. Yhdenkin kerran kävi silleen, että…”
Elina, ketään ei kiinnosta. Jos sinun miehesi ei enää jaksa kuunnella tarinoita Sebastianista, niin hakeudu jollekin foorumille, jossa ihmiset keskustelevat söpöjen hevostensa merkityksettömistä edesottamuksista. Tai kirjoita vaikka kirja, Sebastianin seikkailut. Lupaan lukea sen heti kun se ilmestyy, jos et nyt pilaa juonta kertomalla kaikkea.
”Elli”. Elli on yksinhuoltaja. Millä tahansa kurssilla ja kaikissa mahdollisissa yhteyksissä. Kun muut esittelevät itsensä ja kertovat ammattinsa, Elli kertoo olevansa yksinhuoltaja. Lisäksi hän kertoo lastensa lukumäärän ja iät ja kuinka kauan hän on ollut yksinhuoltaja. Kukaan ei vielä tässä vaiheessa tiedä, miten se liittyy mihinkään.
Myöhemmin samalla kurssilla opimme, että Ellin yksinhuoltajuus liittyy kaikkeen. Siihen, ettei hän ehkä saa tehtyä tehtäviään ajoissa, ja siihen, miten hän sai ne kuitenkin tehtyä ”muksu kainalossa”. Ja siihen, ettei hänellä ole varaa johonkin, ja siihen, että…
Elli, jos kukaan muu ei jaa perheasioitaan, sinunkaan ei tarvitse. Ja vaikka joku muu ei olisi yksinhuoltaja, hänellä voi silti olla taloudellisia ja ajankäytöllisiä ongelmia. Yksinhuoltajuus ei ole ammatti, eikä se ole sairaus. Ja vaikka olisikin, sitä ei ole tarpeen mainita joka välissä, ellei kurssin aiheena ole nimenomaan yksinhuoltajuus.
Ylipäätään, ennen kuin pidät kymmenen minuutin puheenvuoron missään tilaisuudessa, johon joku on hommannut kalliilla rahalla ammattilaisen puhumaan, mieti tätä: Onko minun asiani varmasti kaikille hyödyllisempää kuultavaa kuin se, mitä tuo aikoo seuraavaksi sanoa? Harvoin on.