Kurun kesän huipennus käsillä

17.07.2018 20:00

Kurussa kuhisee. On Kuru-viikko ja kylän kaduilla vilisee poikkeuksellisen paljon ihmisiä. Mökkiläiset ja turistit valitsevat usein juuri tämän viikon, jos suunta kesän aikana käy kuvankauniin Kurun keskustaan. Juuri tällä viikolla Kuru herää eloon.
Kurun kulttuurikoordinaattori Päivi Nurmi (vas.) ja Kurun ulkomuseon kesätyöntekijä Siiri Riutta laittoivat penkkejä paikoilleen lastenjuhlaa varten.

Eilen tiistaina oli yksi Kuru-viikon kohokohdista, kun lastenjuhlat täyttivät Kurun ulkomuseon idyllisen pihamaan. Lapset ja heidän vanhempansa nauttivat hauskasta kesäpäivästä, kun SirkusRakkausPumPumin PellePändi esiintyi ja kierteli yleisön seassa soittamassa lastenmusiikkia.

Iloisessa tapahtumassa kaikki yli kaksivuotiaat pääsivät kokeilemaan maalaustaitojaan Maalaustalossa.

– Yleisölle oli tarjolla myös mansikoita ja herneitä, Kurun kulttuurikoordinaattori Päivi Nurmi kertoo.

Iloinen vastaanottaja

Kurun ulkomuseoon kannattaa käydä tutustumassa nyt Kuru-viikolla. Toki museo on auki koko kesän. Ulkomuseo ja Vänrikki Stoolin tupa on täynnä tarinoita ja Vänrikki Stoolin tarinoiden 170-vuotisjuhlan kunniaksi Kurun ulkomuseolla voi osallistua opastetuille kierroksille.

Ulkomuseon pihapiirissä on kaikkiaan kuusi rakennusta, joissa esitellään entisajan elämänmenoon liittyvää esineistöä. Museon keskeisin rakennus on Vänrikki Stoolin tupa, jossa on asunut vänrikki Karl Gustaf Polviander (1788–1876).

Vieraat ottaa vastaan ulkomuseolla kesätöissä oleva, juuri peruskoulunsa päättänyt, Siiri Riutta.

– Olen täällä heinäkuun loppuun saakka ja kerron vieraille tietoa tästä paikasta, Ylöjärven lukion yrittäjyyslinjalla syksyllä aloittava Siiri Riutta kertoo.

Mansikat käyvät kaupaksi

Henna Männistön kojulla on riittänyt asiakkaita, kun mökkiläiset ovat hakeneet tuoreita antimia.

Vierailu Kurun keskustassa tuo eteen mansikoita, herneitä, vihanneksia ja perunoita myyvän, hymyilevän Henna Männistön. Hän palvelee asiakkaita kojunsa takana elokuun 10. päivään saakka, jolloin neito palaa opiskelujen pariin.

Männistön mukaan kesä on tuonut Kuruun paljon ihmisiä.

– Kesäkurulaiset ovat kasvattaneet kovasti tuotteiden menekkiä, Männistö sanoo.

Hän on pitänyt kesätyöstään erittäin paljon.

– On hauskaa tehdä tällaista ihmisläheistä työtä. Ostoksilla käy erittäin paljon vanhempia ihmisiä, joiden kanssa on kiva jutella, Männistö hymyilee.

Konsertit ja markkinat huippuhetkinä

Kurun Urhea Matti ja Heloposki Henna laskevat kukat Hirvenhiihtäjä-patsaalle.

Kurun kulttuurikoordinaattori Päivi Nurmen mukaan eräät Kuru-viikon upeimmista hetkistä koetaan torstaina ja perjantaina, kun Totiset Pojat järjestävät uransa viimeiset konsertit teemalla Vielä kerran pojat.

– Konsertit vetävät koulun salin ääriään myöten täyteen, Nurmi lupaa.

Tietenkin lauantaina järjestettävä Kurun markkinat on koko viikon suurin tapahtuma. Väkeä riittää tungokseksi asti varsinkin, jos sää suosii.

– Toivottavasti ei sada. Toisaalta ihmiset ovat tottuneet käymään Kurun markkinoilla, vaikka taivaalta ripottelisikin vähän vettä, Nurmi toteaa.

Tämän vuoden Heloposki Henna ja Urhea Matti julkistetaan markkinoilla lauantaina kello 12. Sunnuntaina Urhea Matti ja Heloposki Henna laskevat kukkia Kurun kirkon vieressä seisovalle Hirvenhiihtäjä-patsaalle.

Kuru-viikon päätteeksi ohjelmassa on tangoa sekä Kuru-juhla, jossa juhlitaan 60-vuotiasta Kuru-seuraa ja kunnioitetaan vänrikki Polvianderia, jonka syntymästä tulee kuluneeksi 230 vuotta.