– Koko ikäni minä olen oikeastaan soudellut. Isäni on harrastanut lajia niin kauan kuin muistan, ja sitä kautta minäkin siitä innostuin, puuvenesoudun nuori taitaja Aki Järvelä muistelee.
Pohjoiskurulaisesta Itä-Aureen kylästä kotoisin oleva Järvelä aloitti kansallisten soutukisojen kiertämisen noin kahdeksan vuotta sitten. Sen jälkeen nuorukaisen palkintokaappi on täyttynyt useista kymmenistä alle 23-vuotiaiden SM-mitaleista. Kultaa on irronnut peräti 24 kertaa.
– Eihän tämä ole mikään nuorisoa villitsevä laji. Harva varmaan edes tietää, että puuvenesoudussa kilpaillaan, mies itse vähättelee.
Päättyneenä kesänä Järvelä rohmusi itselleen lähes kaiken, mitä nuorten puuvenesoudussa voi saavuttaa. Heinäkuun lopulla nuori mies pokkasi nimiinsä ikäluokkansa mestaruuden Pirkan Soudun 26 kilometrillä, minkä jälkeen vuorossa olivat kahden eri sprinttimatkan SM-kultajuhlat Virroilla.
Kuin varmemmaksi vakuudeksi ylivoimastaan Järvelä urakoi ykköseksi myös lajin merkittävimmässä tapahtumassa, Sulkavan Suursouduissa. Alle 23-vuotiaiden 60 kilometriltä napattu voitto irtosi uudella nuorten reittiennätyksellä 6.09,21. Kultamitalin lisäksi miehen käteen lyötiin venemestari Kauko Miettisen ja hänen vaimonsa Anna-Liisan nimeä kantavan souturahaston arvostettu kiertopalkinto.
Takavuosina mestaruuksia kertyi myös parisoudussa ja sekaparisoudussa. Kaverit airojen varteen löytyivät varsin läheltä.
– Serkkuni Elmeri Järvelä ja pikkusiskoni Outi Järvelä soutivat silloin takavuosina myös kilpaa mutta eivät oikeastaan enää. Voisi kai sanoa, että puuvenesoutu on meillä vähän sukuvika, Aki Järvelä hymähtää.
Nyttemmin elämä on kuljettanut nuoren mestarisoutajan Itä-Aureesta Tampereelle, mutta kotitalon lähellä sijaitseva Poikelisjärvi on hänelle edelleen tärkeä paikka. Siellä airot viuhuvat nykyäänkin suvi toisensa jälkeen.
– Päättyneellä kaudella treenaaminen oli tosi helppoa, koska minulla oli kesätyöpaikka Kihniössä. Kun matkaa kotoa järvelle on parisen sataa metriä, kynnys harjoitteluun ei ollut korkea, Järvelä kertaa.
Edessä suuri kynnys
Häikäisevästä menestyksestään huolimatta Järvelän jatko puuvenesoudun kansallisella huipulla on kaikkea muuta kuin taattu. Edessä on nimittäin siirtyminen monta pykälää kovempaan aikuisten sarjaan.
– Alle 23-vuotiaiden kansallisissa kisoissa osallistujia on yleensä sen verran, että palkintokoroke saadaan juuri ja juuri täyteen. Aikuisten yleisessä sarjassa soutajia on 10–15 ja veteraani-ikäisiäkin kilpailijoita näkee aika paljon, kesällä 23 vuotta täyttänyt mies vertailee.
– Kyllä minulla on vielä aika paljon matkaa miesten sarjojen kärkisijoille. Sen näkee ihan suoraan tulosluetteloista, hän lisää.
Aikaa kehittymiselle kuitenkin riittää, sillä aikuisten sarjoissa mitaleista kamppailevat miessoutajat ovat perinteisesti olleet noin nelikymppisiä. Hyvänä esimerkkinä tästä käy Järvelän oma isä Kauko, joka souteli takavuosina kovalla tasolla huomattavasti poikaansa vanhempana.
Isän esimerkki oli myös merkittävä syy nuoren Järvelän lajivalinnalle. Kun kilpatason standardit täyttävä puuvene löytyi omasta perheestä, ei vakavaksi huippu-urheiluksi luettava olympialuokkien soutu käynyt pojalla edes mielessä.
– En ole koskaan harkinnut olympiaveneen hankkimista. Nuorempana en tiennyt sen puolen kisoista oikeastaan mitään, ja lajissa myös kilpaillaan maailmanlaajuisesti, toisin kuin puuvenesoudussa, Järvelä miettii.
– Lisäksi olympialuokkien matkat ovat todella lyhyitä. Itselleni sopii ehkä parhaiten kymmenen kilometriä, koska siinä saan itsestäni tehokkaimmin kaiken irti.
Kääpiöseuran moniottelija
Puuvenesoutupiireissä Järvelän nimen yhteydessä on tuloslistoilla totuttu näkemään kirjainyhdistelmä IMU. Pohjoiskurulaista Iso-Mustajärven Urheilijat -seuraa edustava soutaja on pitänyt kotiseutunsa lippua ylpeästi ylhäällä jo pienestä pitäen.
– Toisessa lajissani hiihdossa se tarkoittaa sitä, että viestikilpailuihin minulla ei ole mitään asiaa, Järvelä naurahtaa.
Miehen omien sanojen mukaan vaihtaminen nykyistä suuremman seuran edustusasuun ei ole koskaan tuntunut erityisen tärkeältä tai ajankohtaiselta. Ei, vaikka Järvelä pitää ykköslajinaan nimenomaan lukuisista viestikilpailustaan tunnettua hiihtoa.
– Kyllä yksilökisat riittävät. Olen hiihtänyt niissä kansallisen tason häntäpäässä, eikä Suomen mestaruuksia ole siinä lajissa kuitenkaan tiedossa, hän toteaa realistisesti.
Urheilu-uransa ulkopuolella lääketiedettä opiskeleva nuorukainen ei haihattele itselleen uraa myöskään puuvenesoudun puolella. Pienessä, suomalaiskansallisessa lajissa tavoitteita ei voi asettaa juuri aikuisten SM-kultaa korkeammalle.
– Kunhan kehityn vuosi vuodelta lähemmäs aikuisten sarjan kärkeä, olen tyytyväinen. Harjoittelen silti hiihdon ehdoilla, koska se on lempilajini, kestävyysurheilija pyörittelee.
Kommentointi on suljettu.