Joukko paikallisia kulttuuriharrastajia heittää homman silkaksi savosteluksi pian nähtävissä esityksissään.
– Lupsakkoo! Iliman turhoo tärkeilyy, lupaa Eija Multanen.
– Maistipaloja savolaesesta huumorista ja kulttuurista vähän ylleisemminkii, jatkaa Hannu Innanen.
– Ja vastuu jiäp kuulijale, virnistää Vuokko Innanen.
Savvoo ilimoille
Kyse on savolaismurteisia runoja, sketsejä ja yhteislauluja vilisevistä Savolaesta sanarrieskoo -illoista.
Illat sukeutuivat, kun Multanen ihasteli savoksi kynäilleen Kalle Väänäsen runoja.
– Ne ovat niin herkullisia. Miksi antaa niiden pölyttyä? Ja Väänäsen syntymästä on 130 vuotta, Multanen selittää.
Niinpä hän viritti tilaisuudet runo-, teatteri- ja musiikkiharrastuksen yhdistämien täkäläistuttaviensa kanssa. Ja yhdisti osaa porukasta toinenkin olennainen juttu: savon murre ja itäsuomalaisuus.
Resepti oli koossa, ja Väänäsen runojen ohelle ynnättiin muutakin poppoolle passelia savolaismurteista esitettävää. Tarjolle tulee myös eteläsavolaista ryynirieskaa.
Lisäksi iltoihin tuodaan Yhteisvastuun keräyslipas.
– Mikä ettei tästä olisi iloa muillekin, ei vain meille ja kuulijoille. Ja tämähän sopii aiheeseen: ei ole vain sananrieskoo vaan rieskoo toisessakin mielessä, näläntorjuntaa, Multanen tuumii nälkää kärsiviä auttavasta keräyksestä.
Kielen rikkautta
Esityksissä kuplii kulttuuriherkku. Savon murre on mehevää ja maankuulua viäntelyä. Porukan savolaismurteisille haastelijoille savo on jotain ihanan kotoisaa.
– Savonlinnan torilla tulee olo kuin kaikki olisivat sukulaisia, kun he puhuvatkin niin kauniisti! Vuokko Innanen myhäilee.
Koko ryhmän korvaan murre on myös ilmaisuvoimaista.
– Se kuvailee. Ihminen ei vain juokse vaan vaikka juosta hölökyttellöö ja hynttyyttää, Hannu Innanen sanailee.
– Savo tuntuu kauniilta. Se on kaikessa monimutkaisuudessaankin soljuvaa, syntykurulainen Tapani Laurila kehaisee.
Porukan mielestä murteet ovat kielen rikkautta. Ominaispiirteineen ne tuovat mehevää kirjoa yleiskielen rinnalle.
– Kun ihminen puhuu aidosti murretta, onhan se kaunista, Multanen tuumaa.
Ryhmä toteaa murteen auttavan ymmärtämään kielen historiaa ja siten historiaa muutenkin. Murre myös antaa oitis tietoa puhujansa taustasta ja luo yhteyttä ihmisten välille: jutun juurta syntyy heti niin tutusta kuin vieraasta murteesta.
Toden perää
Kuten poppoon letkautuksista huomaa, joukkio on toisenkin mehevän ja kuulun seikan äärellä: savolaismentaliteetin. Nyt tosin puhutaan vähän eri savolaisuudesta kuin murteen kohdalla: maakunnallisen ja mentaliteettiin liittyvän savolaisuuden alue on pienempi kuin savolaismurteiden alue, joka yltää vaikkapa Pohjois-Karjalaankin.
Lupsakalle savolaisuudelle poppoo nyökyttelee.
– Mukavista mielikuvista pitää pitää kiinni, Multanen myhäilee.
Savolainen kierous taas panee puntaroimaan. Ryhmä ei puhuisi kieroudesta, mutta myöntää kyllä savolaisen pyörittelyn. Muuallakin kohtaamiinsa pohdintoihin viitaten Hannu Innanen arvelee pyörittelyn liittyvän siihen, että savolaiset ovat asuneet heimojen ja valtioiden välimaastossa:
– On jouduttu mukautumaan, kuulostelemaan, ennen kuin on ruvettu omasta ajattelusta antamaan. Venäläiselle veronkantajalle on sanottu, että ollaan ruotsalaisia, ja toisinpäin.
Porukka pitää pyörittelyä myös joustavuutena ja toisen huomioon ottamisena. Ei sanota tylysti suoraan. Puhekumppanin huomioimiseksi he lukevat myös savolaisten sosiaalisuuden.
– Joku muu voisi tulkita sen uteliaisuudeksi, Vuokko Innanen vertaa.
Kokemustensa perusteella joukkio katsoo, että stereotypiat eivät toki aina päde mutta osuvat usein oikeaankin suuntaan.
– Kyllähän niissä totuuden siemen on. Eivät ne tyhjästä tule, Hannu Innanen näkee.
Heimostereotypiatkin voivat siis poppoon mielestä olla mehukasta ja ymmärrystä avaavaa rikkautta. Sitä joukko lupaa teemailtoihinsakin.
– Täällä asuville savolaisille tarjoamme kotoisen kokemuksen. Ja hämäläisten elämää voimme rikastuttaa. Vaihtelu virkistää! Multanen vinkkaa.
