Kaikki suomalaiset eivät olleet sisällissodassa kummankaan osapuolen puolella. Esimerkiksi Pinsiössä puolueettomuus oli tavallista, kuten tämän jutun muisteluista käy ilmi. Mauri Långvik kirjoitti jo vuosia sitten ylös äitinsä ja tämän vanhempien eli Henrik ja Matilda Malmbergin muistoja ja toimitti niistä nyt osan Ylöjärven Uutisille.
Pinsiöstä kotoisin oleva maanviljelijä Mauri Långvik puhui sisällissodasta jälkeen päin äitinsä Hilja Långvikin (o.s. Malmberg) kanssa. Hilja-äiti oli kapinatalven aikaan 12-vuotias.
Malmbergien perhe asui sisällissodan aikaan Pinsiössä Penttilän torpassa, jonka nimi oli Pirttisilta. Torppa kuului siihen aikaan Pirkkalan Kankaantaan kylään.
Kymmenlapsinen perhe ei ollut varsinaisesti kummankaan osapuolen, valkoisten eikä punaisten puolella, vaan perheen rooliksi muodostui auttaa paossa olevia.
Kuljetukset rasittivat torppareita
Punaiset olivat ottaneet vallan Pinsiössä jo syksyllä 2017.
Elintarvikkeista oli Suomessa pulaa, ja punainen hallinto kokosi joka puolelta ruokaa, jotta sitä saatiin korttiannoksina niillekin, joilla ei ollut syötävää ennestään.
Myös heinää piti luovuttaa hevosille.
Asukkaita rasittivat niin ikään kuljetukset. Koska Pirttisilta oli keskeisellä paikalla ja tavallista vauraampi torppa, kyyditykset rasittivat taloa erityisen paljon. Kyydityksiä kohtaan harrastettiinkin pientä passiivista vastarintaa.
Pieni ”vahinko”
Mettisen Ahteensivussa sijainneen talon isäntä kuuli kerran puolen päivän aikaan, kuinka Pirttisillan hevonen oli tulossa. Hän tiesi sen kulkusen kilkatuksesta.
Isäntä katseli ikkunasta, kuinka hevonen lähestyi, ja huomasi ajajan eli Mauri Långvikin isoisän kasvoilla ilmeen, joka lupasi jotakin tapahtuvaksi.
Pian hangella lepäsikin joukko punaisia pomoja, jotka olivat mätkähtäneet siihen kaatuneesta reestä. Punaiset pudistelivat vaatteensa ja nousivat takaisin kyytiin ajajan rauhoitellessa hevosta.
Tapauksen nähnyt naapurin isäntä oli jälkeen päin sitä mieltä, että siinä oli huippuluokan hevosmies: Isäntä ei ollut koskaan nähnyt kenenkään muun onnistuvan kaatamaan kuormaansa hänen ikkunansa alla.
Varsinaista ryöstelyä tai ohjeiden ohi ottoa ei Pinsiössä tapahtunut ainakaan usein. Toisaalta syrjäkylillä ei olisi juuri ollut vietävääkään.
Mauri Långvikin mummu ja vaari kykenivät tosin piilottamaan muutaman kilon sokeria lumihankeen, jotta punaiset eivät pääsisi viettämään liian makeaa elämää.
Apua löytyi kaikille uhanalaisille
Puolueeton elämä näkyi niinkin, että syrjäseudulla piiloteltiin ruoan lisäksi ihmisiä.
Tätä tehtiin esimerkiksi Pirttisillan lähistöllä sijaitsevassa Toivasjärven torpassa. Sen navetan ruokintapöydän alla oli kellari, jossa piilotteli punaisten vallan aikaan eräs valkoinen nokialaisen talon isäntä.
Kun valta vaihtui, kellariin meni etsijöitä piiloon puolestaan punaisiin kuulunut henkilö.
Talonväki ruokki ja huolsi siis molemmille puolille kuuluneita.
Myös Mauri Långvikin isovanhempien Pirttisillassa autettiin sotapakolaisia.
Koska Pirttisilta oli kahden vilkkaan tien eli Hopeatien ja Kankaantaan heinätien risteyksessä, moni löysi tiensä Pirttisiltaan ja myös koko Pinsiöön.
Kansalaiset aavistivat hyvin sodan kulun ja lähtivät esimerkiksi Nokialta ja Tampereelta ajoissa pakoon syrjäisimmille ja rauhallisemmille seuduille.
Pirttisillassa oli sisällissodan aikaan suorastaan ahdasta. Noin 70-neliöinen pirtin lattia oli täynnä yöpyjiä, ja sivusta vedettävään sänkyyn laitettiin lapsia nukkumaan poikittain.
Onneksi nälkävuodet opettivat
1860-luvun nälkävuosilta peräisin olevaa ohjetta noudatettiin edelleen sisällissodan aikaan Pirttisillassa, ja tästä syystä tulijat saivat ruokaa syödäkseen.
Ohjeen mukaan aitassa piti olla aina kahden vuoden syötävät ja kolmen vuoden siemenet.
Tampereella taisteltiin pitkään, ja siksi tamperelaiset viipyivät Pirttisillassa viikkoja. Nokialta tulleet taas pääsivät palaamaan koteihinsa nopeammin, mikä helpotti ahtautta.
Osa tutuista pakolaisista palasi torppaan sotaa pakoon myös talvisodan aikaan.
Osa pakolaisista tuli käymään Pirttisillassa niinkin myöhään kuin 1960-luvulla. Tällöin he tulivat ainoastaan muistelemaan pakoaan ja saattoivat tuoda mukanaan jälkikasvuaan.
Eino-eno pakeni värväystä
Punaisten pakkovärväykset koskettivat myös Pirttisillan väkeä.
Helmikuun puolessa välissä Pirttisiltaan tuli hengästynyt ja hikinen mies, joka kertoi, että torppaan tulee pian joukko punaisia, jotka ottavat kaikki asekuntoiset miehet punakaartiin.
Mies oli hiihtänyt Pirttisiltaan Nokialta, ja jättänyt veljensä matkan varrelle oppaaksi punaisille tulijoille.
Veli opasti punaiset kiertotielle, ja niin Mauri Långvikin eno Eino pääsi pakenemaan kotoaan. Hän oli Pirttisillan ainoa asekuntoinen mies. Eino Malmberg matkasi ruunallaan Juhansuolle, nykyisen Kolmenkulman alueelle.
Eino Malmberg oli ollut Juhansuolla edellisenä talvena tukinajossa ja tiesi, että siellä oli turvekota ja hevoselle säänsuojaksi risumaja. Eino Malmberg oli paossa kuukauden, kunnes valkoiset siirtyivät valtaan.
Armoa ja anteeksiantoa
Sisällissodan jälkiselvittelyt olivat Pinsiössä melko vähäiset. Asukkaissa oli vain vähän henkilöitä, jotka olisivat olleet selvästi kummankaan osapuolen puolella.
Erään hetken punaisten puolella olleen miehen äiti tuli hakemaan apua piileskelevälle pojalleen Mauri Långvikin Paavo-enolta.
Paavo Malmberg kirjoitti miehestä todistukseksi lausunnon, jonka mukaan ”Ei hän ole paha ollenkaan mutta vähän tyhmä, kun sahtipäissään sivullisen villitsemänä lähti (puna)kaartiin. Mutta selvittyään hän jätti aseensa ja karkasi metsään.”
Mies selvisi ilman seurauksia ja oli lopun elämäänsä kiitollinen avusta.
Molemminpuolinen anteeksianto oli avain sopuisaan tulevaisuuteen. Kuten Paavo Malmberg aikoinaan sanoi: ”Anteeksianto on jalon ihmisen kosto”.
Kommentointi on suljettu.