Snoop Dogginkin kehumaa

22.02.2018 14:00

Vaikka Valtteri Kallio on saanut taiteelleen huomiota somessa, jopa jenkkiräppäri Snoop Doggilta, fyysinen näyttely, vaikka paikallinenkin, on arvokkaampi juttu kuin somenäkyvyys.
Valtteri Kallion näyttely
Useimmiten Kallio käyttää kirjaintöissään laulunsanoja mutta joskus myös vaikka elokuvakäsikirjoitustekstiä, aina kulloisenkin kohteen mukaan. (Kuva: Tiina Kallio)

Intensiivinen katse tuijottaa paperilta. Pelkistetyt mutta realistiset kasvot. Mutta hetkinen. Koko kuva muodostuu kirjaimista.

Piirros on syntynyt poikeluslaisen Valtteri Kallion käsissä. Ja samanmoisia on muitakin.

Kallio tekee kirjainmuotokuvansa luonnostellen ääriviivat oikean kuvasuhteen mukaisiksi ja täyttäen rajojen sisäpuolen kirjaimin. Sitten alkaa kirjainten tummennus kynillä ja vaalennus kumilla hahmon valojen ja varjojen mukaan.

– Tämä kestää tunteja. Usein tekee mieli luovuttaa keskivaiheilla, kun tuntuu, että kuva ei näytä miltään. Mutta kun jaksaa työstää kuvaa, se alkaa lopulta toimia.

Valtteri Kallion näyttely
Snoop Dogg jakoi somessa kirjainmuotokuvan, jonka Kallio hänestä teki, ja lisäksi räppäri on tykännyt tästä, näyttelyssä nähtävästä muotokuvastaan. Kallio piirtää pääasiassa muotokuvia, sillä hänelle taide on kunnian osoittamista kuvien kohteille. (Kuva: Tiina Kallio)

Realismia ja kokeilua

Idea piirrostyyliin syntyi, kun Kallio näki eräällä Instagram-käyttäjällä samantyyppisiä kuvia. Kallio piti niitä ihmeellisinä. Niinpä hän halusi kokeilla jotain samankaltaista itsekin. Kallio loi oman versionsa tekniikasta ja kehitteli sitä vielä eteenpäin, muun muassa digitaalisuudella.

Tekniikkataitoa on Kallion kynässä muutenkin. Mutta kaikkia miehen tekniikoita yhdistää realistisuus.

– Oli hienon näköistä, jos katsoi piirustusta, ja ihmetteli, onko se muka piirros, Kallio kuvaa, kuinka aikanaan viehättyi realismista.

Myöhemmin hän lähti kokeilemaan uutta perinteisten, todella realististen lyijykynäpiirrosten rinnalle. Kirjainjuttujen lisäksi tuli digitaalisuudella höystettyjä lyijykynätöitä sekä pelkistävää mutta pääpiirteiltään yhä realistista digitaalista taidetta.

Minikokoisia realistisia töitäkin hän tekee toisinaan. Niillä voi harjoitella nopeasti, mutta niissä on myös ihan omanlaisensa haasteet. Lisäksi Kallio on tehnyt pahville realistisia mutta villein värein leikitteleviä kuvia.

– Idea tuli, kun minulla oli vesivärikynät. Ja oli hauskaa, että muuten pahvinpala on vain pahvinpala, mutta kun siihen piirtää, sille tulee jotain arvoa.

Erikoinen sarka on negatiivikuvat. Kallio kääntää kuvankäsittelyllä mallikuvan sävyt päinvastaisiksi, piirtää sen mukaan kuvan ja lopuksi kääntää taas sävyt päinvastaisiksi. Syntyy aidon oloinen hahmo. Homman suola on saada hieno lopputulos mutta myös yksi kiehtovan näköinen välivaihe.

Eri tekniikat ovat tulleet kuvioon, koska Kalliosta on hauskaa kokeilla aina jotain uutta. Realismi kuitenkin on säilynyt mukana, koska kynämiestä ei innosta tehdä ihan abstraktia.

– Tykkään, että siellä on aina jotain todellista edes pohjalla.

Valtteri Kallion näyttely
Kallio on tehnyt myös jokusen värikkään työn. Miehen taideantia voi nähdä Instagramissa waaldemar-nimimerkin tilillä. (Kuva: Päivi Huhta)

Harjoittelun hedelmää

Taituri on piirtänyt lapsuudesta asti, mutta teini-iässä harrastus pulpahti kirjojen ja netin avulla.

– Halusin tietoisesti kehittää taitoani. Suurin osa taidoista on tullut harjoittelemalla. Jos joku sanoo, että olen lahjakas, se minun korvaani vähän vähättelee harjoittelua.

Ammatiksi mies ei ole silti kehittynyttä taitoaan halunnut tehdä, koska taidetyö on epävarmaa. Mutta harrastuksenakin Kallion taide on saanut potkua. Somessa on kertynyt kiitosta, ja jopa maailmantähti Snoop Dogg seuraa Kallion taiteeseen keskittyvää Instagram-tiliä ja on jakanut tältä piirroksen kehujen kera.

Kalliota viehättääkin saada palautetta, koska hänen oma silmänsä sokeutuu töille. Somehuomion kalasteluun hän on silti jo vähän kyllästynyt. Siksi Kurussa nähtävä miehen esikoisnäyttely on hänelle hieno juttu.

– Näyttely tuntuu arvokkaammalta kuin jokin Instagram-sivu, vaikka se nyt onkin paikallinen.