Näin pieneen maahan ei mahdu kovin monta keskustelunaihetta kerrallaan edes kaikki elämänalat huomioon ottaen, saatika rajoitetummin esimerkiksi urheilun saralle.
Onneksi MM-yleisurheilun tiimoilta vellonut sateenkaaripropaganda on jo laantunut, ja tilalle on saatu ihan oikeita urheiluaiheitakin. Nyt puhuttaa tietenkin taas jääkiekkoilu ja Liiga.
Voipi kylläkin päivä kiertää näreenkäkkärää aika monta kierrosta, ennen kuin kansa oppii, ettei se mikään SM-liiga enää ole. Oiva keino lisätä palstamillimetrejä ja sähkömedian puheminuutteja tuokin.
Olen enenevässä määrin pohtinut, mikä ihme siinä jääkiekkoilussa on niin kiinnostavaa. Sitä taivasteli jo 1970-luvun alkupuolella äitivainaani – silloin tosin vielä hengissä ja hyvissä reumatismeissa.
– Minkä taatta nuilla pelloojilla on vuan yks kuminatunen jahattavana tuolla jiällä? Viskoesivat sankollisen, niin ee tarvihtis verissä päen tapella, äiti järkeili savolaisemännän järkähtämättömällä logiikalla.
Sanat palautuvat mieleeni joka ikinen kerta, kun poikani joukkueen huoltaja tyhjentää kiekkokanisterin Lempäälän jäähallin kaukaloon merkiksi harjoitusten alkamisesta.
Tosiaan – yksi natunen tavallisesti Tšekissä tai Slovakiassa valmistettua kumia, jonka raaka-aineet on tuotu herra ties mistä Hippavinkuliasta. Miksi sitä jahdataan satoja euroja maksavissa varusteissa, sisätiloissa keskellä kesää ja vieläpä siihen aikaan vuorokaudesta, kun ihmisen kuuluisi levätä ja rauhoittua eikä huutaa niin, että nielurisat jäävät peräpukamien taakse?
Ja miksi pitää polttaa asian tiimoilta bensaa vuoden mittaan rahasummalla, jolla rakentaisi kansakoulun etiopialaiseen kylään ja kustantaisi lukuvuoden oppikirjat päälle?
Älkää kuvitelkokaan, että olen pystynyt keksimään mitenkään järkevältä vivahtavaa vastausta, vaikka totisesti olen sitä miettynyt. Olen vähitellen antanut periksi ja hymähtänyt, että kukapa tietää, mikä on ihmiselle hyväksi hänen vähinä ja turhina elinpäivinään, jotka hän viettää varjon tavoin (Saarn. 6:12).
Sen pystyn kylläkin vakuuttamaan, että menneet 49 turhaa elinvuottani olisivat olleet ilman jääkiekkoiluun hurahtamista henkisesti huomattavasti värittömämpiä ja köyhempiä. Mitä maallisiin rikkauksiin tulee, tuskinpa ne olisivat laariini kasaantuneet ilman tähän vouhotukseen lankeamistakaan.
Elämässä pitää olla intohimoja. Sinä päivänä, kun Tampereen paikallisottelu lakkaa herättämästä minussa mitään tunteita, voitte pyytää suntiota töihin ja hautajaisväkeä ruokapöytään.
Joku ravaa oopperoissa, toinen muotiliikkeissä ja kolmas koiranäyttelyissä. Neljäs uppoutuu tieteen harjoittamiseen muttei osaa pölynimuria käyttää. Olkoon niin!
Toivon myös jääkiekkoilua seuraamattomilta ja siinä viime aikoina tapahtuneiden ylilyöntien vuoksi koko lajia suorastaan karsastavilta ymmärtämystä.
Kohujutuilla ei ole pienintäkään tekemistä niiden asioiden kanssa, joita tuhannet juniorit ja vanhemmatkin harrastepelaajat sekä heidän valmentajansa ynnä muut tukijoukkonsa puuhaavat.
Raha on siitä perkeleellinen keksintö, että se on pilannut huippujääkiekkoiluakin ihan liikaa.
Se pitää otteessaan mediaa, joka kilpailee siitä, kuka pääsee ensimmäisenä ja verisimmin mässäilemään ylipalkattujen sekopäiden kaukalossa.
Korostan, että kaikista SM-liigapelaajistakin kyseiseen kategoriaan kuuluu hyvin pieni osa. Median tulisi tuntea vastuunsa siitä, missä sävyssä ja mittasuhteissa heidän aikaansaannoksistaan kerrotaan.
Ammattikunnallemme taitaa kuitenkin olla ylivoimaisen vaikeaa upottaa järkipuhetta kaaliin. Käymme aivan liian kovilla kierroksilla naurettavista pikkuasioista.
Viime viikolla selvittelimme kummankin tamperelaisen liigaseuran pomojen kanssa tämän kauden pelaaja- ja valmentajahaastattelukäytäntöjä Hakametsässä. Banaanikärpänen paisui taisteluhäräksi.
Palaveerasimme asiasta hallin pukukoppikäytävällä, kun pelaajaluiskasta puikahti esiin Tapparan huoltajalegenda Jarmo Männistö.
– Teidän akateemisesti sivistynyt keskustelunne kuuluu Keltinkadulle asti, ”Pämi” lausui kirvesrintojen kaikkein pyhimpään suunnatessaan.
Kilpalaulannaksi ja keskitason komediaksi yltyneen tunteroisemme tulos oli, että siirretään yksi limppariautomaatti jääkoneiden toiselle puolen ja tuodaan tilalle yksi pyöreä pöytä – halkaisijaltaan noin 70 senttiä – johon valmentajat saavat nojata.
Toivottavasti loputtomien analyysien ja merkitykseltään nollan luokkaa olevien nippelitietojen ohella saamme lukea ja kuunnella tällä kaudella ihan oikeita otteluselostuksiakin.
Kristallipalloni palautui juuri vuosihuollostaan, joten veikkaan Liigan runkosarjan loppujärjestykseksi: 1) Kärpät, 2) Tappara, 3) Lukko, 4) JYP, 5) Jokerit, 6) HIFK, 7) Ässät, 8) TPS, 9) KalPa, 10) SaiPa, 11) HPK, 12) Pelicans, 13) Blues, 14) Ilves.
