Kilokaupalla piparitaikinaa hienoiksi luomuksiksi loihtinut kotileipuri säväytti piparinleivonnan SM-kisoissakin.
Silloin olisi voinut jännittää. Siivikkalalainen Leena Taivalsaari oli reilu viikko sitten yksi viidestä piparinleivonnan SM-kisan finalistista, ja olosuhteet olivat aika kutkuttavat.
Kello kävi. Aikaa työskentelyyn aina kaavojen piirtämisestä työn viimeistelyyn oli vain puolitoista tuntia. Livestriimauskamerat pörräsivät ympärillä, juontaja hyöri höpöttämässä, työvälineet olivat vieraat ja vieressä leipoi liuta muita taitavia tekijöitä.
Mutta Taivalsaaren taktiikka oli pysyä rauhallisena.
– Minulla ei ollut muuta taktiikkaa kuin säilyttää jälkeni: tehdä rauhassa ilman hosumista. Ajattelin, että vaikka en saisi työtä valmiiksi, en ainakaan luopuisi tarkasta tyylistäni.
Eikä tilanne edes jännittänyt.
– Se oli hulluttelua. En osannut ottaa sitä tai itseäni vakavasti. Ja jos en olisi saanut työtäni valmiiksi, olisin ollut viides – ei huono!
Niinpä nainen vain maltilla seurasi suunnitelmiaan. Hän oli visioinut työn jo etukäteen ja testannut urakkaa kotona kellon kanssa. Vaikka kisa toi yllätyksiä tukkeutuvin tylloin, odotettua tylpemmin veitsin ja jopa katkeavin pipariosin, taitajalle jäi vielä kolme ja puoli minuuttia aikaa yli – ja silloin hän oli jo siivonnut.
Voittonauru pääsi
Ja suoritus kantoi. Voittoon asti. Taivalsaaren taituroima Santa’s Airlines -lentokone keräsi tuomaristolta kehut hyvästä paistotuloksesta, jouluisesta tunnelmasta ja piparin kunnioittamisesta.
Suoritus oli hieno, sillä tuomaristo ihaili tämänvuotisen kilpailun tasoa ja finalistien joukossa oli jopa vuoden 2013 mestari.
– Olin ihan varma, että viereinen kisaaja voittaa. Epäuskoinen nauru pääsi, kun kuulin voittaneeni. Tästä riittää hersyttelemistä. Mieskin sanoi voittoiltana, että eipä ole ennen saanut nukkua Suomen mestarin vieressä, Taivalsaari sanoo hymyillen.
Saavutus oli sikälikin hieno, että Taivalsaari lähetti ennakkotyönäytekuvansa viime hetkellä eikä ehtinyt saada finalistien karsintaan vaikuttaneita yleisöääniä kuin kymmenkunta kappaletta mutta tuomaristo nosti leipojan mukaan finaaliin yli sadasta hakijasta.
Jotain jännää
Jos kisatilanne oli hullutteleva, leikkimielellä innokas kotileipuri myös lähti kisaan.
– Kun täytin 50 vuotta, lupasin itselleni, että teen kaikkea jännää, mitä en ole ennen tehnyt. Ja se, että juontajana oli Kimmo Vehviläinen, ei ollut kevyt syy!
Ei Taivalsaari toki periksi antavalla otteella asennoitunut, mutta kyse oli ihan muusta kuin kondiittorien vakavamielisestä ottelusta. Myllyn parhaan järjestämän kilpailun tarkoitus onkin tarjota tavallisille leipojille inspiraatiota ja kannustaa tekemään piparitaikinasta myös jotain tavanomaista mielikuvituksellisempaa.
Hulluna leivontaan
Taivalsaari oli todella tontillaan. Piparkakut taipuvat tämän leivontaintoilijan käsissä. Nyt joulun alla marraskuusta alkaen hän on leiponut jo pitkälle yli kymmenestä kilosta piparitaikinaa.
Hän on tehnyt viitisentoista rakennelmaa taloista robotteihin, lahjoiksi ja yhden työpaikkansa Metsäkylän koulun joulumyyjäisiin pipariarpajaisten palkinnoksi. Koristepipareitakin hän on jo tehnyt, muun muassa oppilailleen.
– Kyllähän tämä hulluutta hipoo.
Ja vielä jaksaa. Joulun syömäpiparit ovat vielä tekemättä.
– Olen leiponut aina, ja minut on opetettu siihen lapsesta asti. Leipominenhan on rentouttavaa!