60 vuotta täyttäneen sävellysnikkarin elämä on ollut paljolti Eppu Normaalia. Mutta ei toki vain sitä. Ja tärkeintä on rauha ja rakkaus.
Mikko ”Pantse” Syrjä juhli taannoista 60-vuotissynttäriään rauhallisissa merkeissä. Ruokailua perhepiirissä. Eipä siis mitään rockrellestystä.
– Joo, ei tullut humputeltua sellaista syntymäpäivää, että seuraavana päivänä tuntee oikein huolella olevansa vuotta vanhempi, hän hymyilee.
Merkkipaalu saa miehen katsomaan elettyä elämää tyytyväisenä.
–Kyllähän tämä on hyvä elämä ollut tähän asti.
Muusikko mutta muutakin
Merkkipaaluja on herran elämässä ollut muitakin.
Syrjän ja kumppaneiden Eppu Normaali on taittanut maineikasta taivaltaan ja saavuttanut äskettäin 40 vuoden iän. Bändistä on tehty elokuva, ja pian pumppu saa Ylöjärvelle veistoksen. Ja vastikään Syrjä palkittiin Tavastialla uudessa Eläköön suomirock! -gaalassa elämäntyöpalkinnolla.
Bändi onkin eittämättä ollut iso osa Syrjän elämää.
– Ei ole harvinaista, että ihmiset ovat taipuvaisia määrittelemään itsensä työn kautta. Kyllä elämäni suuresti värittyy bändin kautta. Bändi on se, mitä olen tehnyt. Ja varsinkin ulospäin määrityn yksinomaan sen kautta.
Vaan ei pumppu toki koko elämä ole.
– Onhan elämäni ollut muuallakin kuin työnteossa. Välillä unohdan, että olen muusikko. Kun hoitelen asioitani, minulla pyörivät päässä muut asiat.
Tyytyväinen saappaissaan
Yhtyeen menestys saa miehen hyville mielin.
– Syntyy onnistumisen tunne, että kyllä jotain sai oikein aikaankin.
Paineita luovaksi rasitteeksi menestys ei juuri ole käynyt. Odotuksia on toki kertynyt, mutta huolellisena tekijänä tunnetun Syrjän omat kriteerit ovat asettaneet suurimmat vaateet.
– Voin olla tyytyväinen kappaleeseen, jos itse olen siihen tyytyväinen. Enkä ole oppinut riman laskemisen taitoa. Mutta ei odotuksille toki voi täysin immuuni olla. Ei kukaan ihan tyhjiössä elä.
Huomio ei myöskään kiusaannuta, koska Syrjä tietää sen ansaituksi.
– Kun on täysillä yrittäen tehnyt, sillä asenteella, että nyt tehdään hiki päässä ja sydän verellä niin, että tukka lähtee. Ja tuntuu etuoikeutetulta, ettei tarvitse olla taiteilija, joka ei saa tunnustusta tai saa sitä vasta kuolemansa jälkeen.
Liioin huomio ei ole vaivannut tavallista elämää. Syrjä on saanut olla varsin rauhassa.
– Saa kävellä baariin niin, että voi jopa rentoutua.
Kirkkaimmista parrasvaloista poissa pysynyt Syrjä onkin tyytyväinen rooliinsa bändin säveltäjänä ja musiikillisena luotsina.
– Ihmiset saavat pelata omilla vahvuuksillaan, eikä minun vahvuuteni ole olla showmies. Roolini on ollut hyvä ja luonteva ja se, mikä minulle kuuluukin.
Kulttuurin keskellä
Muusikko on ollut ikänsä kulttuurin ympäröimä muutoinkin. Perhe-, suku- ja tuttavapiiriin on kuulunut liuta kulttuuritoimijoita aina kirjailijoista ja kustannustoimittajista kuvataiteilijoihin ja teatteriväkeen.
– Kulttuuri ammattina ei ole ollut vieras, kaikkea muuta. Minulla ei ole ollut mitään kulttuurista kynnystä ylitettävänä, hän analysoi ympäristötekijöitä.
Muuten hänen on vaikea arvioida elinpiirin vaikutusta.
– Kun en ole koskaan kokenut mitään vaihtoehtoista. Olen ollut innokas lukemaan ja kuuntelemaan musiikkia, mutta olisi voinut olla sitä toisessakin ympäristössä.
Paineita ei elämänpiiristäkään ole syntynyt. Mies tarttui taiteeseen ihan omasta sisäisestä palostaan.
– Ja kun aloitimme punkmetelöinnin, yhtään negatiivista kommenttia ei tullut. Ympäristö oli kannustava ja hyväksyvä. Enkä ole tullut verranneeksi itseäni muihin, niin, että minun pitäisi heidät jonain päivänä päihittää.
Toki elämään on mahtunut muutakin kuin kulttuuria. Muitakin mielenkiintoisia ihmisiä ja vaikkapa purjehtimista ja poliittisten aiheiden seuraamista. Elämässä kaikkinensa musikantille tärkeintä on hippihengessä rauha ja rakkaus. Sitä hän toivoo vastakin; tarkemmat tulevaisuuskuvat hän jättää ajan näytettäviksi.
– Niin kuin se suomalainen, joka sai kolme toivomusta ja toivoi viinaa, rahaa ja vielä vähän sitä viinaa, niin mitä elämältä voisin muuta toivoa kuin vielä vähän sitä rauhaa ja rakkautta.
