Itsenäisyyden juhlavuoden konsertti palaa aikaan, jolloin itsenäisyys säilytettiin. Sodan kuvaan mahtuu melskettä, kodin kaipuuta ja keveyttäkin.
Isän rakastavat terveiset lapsille rintamalta. Toivo kotiinpaluusta. Kirje isältä -kappaleen sanat säväyttävät Viljakkalan mieskuoron puheenjohtajaa Markku Ylijokea.
– Kun ensi kerran kappaletta esitin, oli pala kurkussa, hän myöntää.
Pian koittaa taas herkkä hetki, kun Ylijoki esittää kappaleen Ylöjärvellä järjestettävässä konsertissa. Mutta esiintyjän on toki pidettävä pintansa.
– Kappale puhuttelee syvällisesti, mutta ei saa mennä liian tunteella, tai tulee tippa linssiin.
Melskeistä ikävään
Kirjeitä rintamalta -konsertti maalaa Suomen sota-ajasta moninaisen kuvan. Sodan kirjoa käydään läpi rintaman melskeistä kotoväen tuntoihin, sotamiesten koti-ikävästä rintamaoloja keventäneisiin piristyksiin ja kotiinpaluuseen.
Kuullaan Sillanpään marssilaulu, Muistoja pohjolasta, Porilaisten marssi, Meripojan preivi…
Sodan julmuudet eivät kuitenkaan suuresti nouse esiin, vaan yleistunnelma vakavienkin kappaleiden kohdalla on pikemmin sota-ajan yhteishenkeä nostattava.
– Ei kappaleissa nyt veri lennä. Niissä on enemmänkin kaveria ei jätetä -mentaliteettia, Ylijoki luonnehtii.
Tunnelmissa myös siirrytään vakavista kohti keveämpiä. Keveyskin kun kuuluu sotaan: se luo toivoa tulevasta ja valaa helpottavaa huumoria kovuuksien vastapainoksi.
Koko konserttikimaralla Ylijoki toivoo esiintyjien lopulta viestivän positiivista sanomaa.
– Kuinka hyvin sodasta kuitenkin selvittiin. Ja siitä on tultu tähän päivään huima matka.
Osa itsenäisyyttä
Konsertti järjestetään osaksi kaupungin Suomi 100 -ohjelmistoa. Se oli sopivasti valmiina erilaisia teemakonsertteja tehneen kuoron kavalkadissa.
Konsertti viritetään eritoten vanhuspalveluiden virkistystoimintaan osoitetuin lahjoitusvaroin. Musiikkihetki järjestetäänkin Tiuravuoren palvelukeskuksen vanhusväelle sopivan lähellä, viereisellä koululla, ja myös eri vanhusjärjestöille on välitetty kutsuja. Yhtä kaikki kuka tahansa muukin voi tulla kaikille avoimeen ja ilmaiseen konserttiin sota-ajan henkeä aistimaan.
Sota on Ylijoen mielestä olennainen näkökulma Suomen itsenäisyyteen, vaikkei se hänestä toki ainut oleellinen näkökantti olekaan.
– Itsenäisyys tuli vuonna 1917, mutta jos meidät olisi Neuvostoliiton alle laitettu, emme me itsenäisiä olisi. Kyllä itsenäisyys sodissa säilytettiin, hän perustelee.