Pikakelasin eräänä aamuna Ilta-Sanomien mobiilisovelluksen otsikot läpi.
Aika nopeasti siinä tajusin, että vuoden 2016 verotiedot tulivat julkaistuksi netissä. Siinä oli liuta ihmisiä ja se, kuinka paljon he tienasivat: jotkut miljoonia, jotkut satoja tuhansia.
Oli myös pari listaa, jotka kertoivat esimerkiksi maakuntien kymmenen tuottoisinta henkilöä. Nämä listat toivat mieleen jostain kumman syystä alakoulun munkkipäivät, jolloin useat kilpailivat siitä, kenellä oli eniten rahaa ja kuka nimitettäisiin luokka-asteen rikkaimmaksi sen perusteella, että hänellä oli kymmenen euroa.
Lukijoiden kommentit verotiedoista olivat… aggressiivisia. Kyllä niissä sitten puhuttiin kaikenlaisesta. Sipilästä, köyhien köyhyyttämisestä ja rankaisemisesta, veroista, Kelasta, maahanmuuttajista, työttömyydestä, Suomen tulevaisuudesta ja siitä, kuinka tuhoon tuomittuja me kaikki Suomen kansalaiset olemme.
En sano, että negatiivisia kommentteja ei ole missään muualla. Kyllähän kaikesta valitetaan, kaikkialla.
Onhan se sääli, jos jouluna ei tule lunta, vaikka lokakuussa sitä tulisi. Mutta ei siitä valittaminen uutissivuilla auta. Tämä koskee myös verotietoja.
Tässä kohtaa sitten varmaan kerron oman mielipiteeni verotietojen julkaisupäivästä. Eli siis kuusitoistavuotiaan näkökulmasta.
Nyt ensimmäisenä sanon, että voin möläyttää pari väärää sanaa suustani, koska en tajua tätä verotietoasiaa (enkä muitakaan asioita) ihan täysin. Mutta ei kai kaikkea tarvitse vielä tietääkään. No niin, sitten asiaan.
Rahasta puhuminen on useimmille arka aihe. Ymmärrän, jos jotakuta ärsyttää 50 miljoonaa euroa viime vuonna ansainneen henkilön hehkutus, jos on itse ansainnut 10 000 euroa tai vähemmän.
Tietojen julkistamisesta voi olla myös hyötyä. Itselleni ei kyllä tule mieleen mitään kovinkaan hyödyllistä. Paitsi ehkä se, että joku voisi saada kovista palkkatuloista motivaatiota työskennellä itsekin kovemmin. Ehkäpä.
Victor Lahokoski
Kirjoittaja oli tet-harjoittelijana
Ylöjärven Uutisissa
