Todellinen vesipeto ei kavahda kylmää!

26.07.2017 09:47

Ylöjärveläislapset ovat päässeet hiomaan uimataitojaan tänä kesänä niin Räikällä, Viljakkalassa kuin Kurussa. Kylmä kesäsää on karsinut osallistujia, mutta toisille lapsille veden lämpötila on yhdentekevää.
Räikän uintiryhmään osallistuu normaalisti kymmenisen lasta. Ryhmästä lämminverisimmät saapuivat paikalle torstaina, eikä vilusta näkynyt merkkiäkään.

Heinäkuisena torstaina ilman lämpötila hipoo 11 celsiusastetta ja vettä tihkuttaa taivaalta. Onneksi Keijärven vesi on kuitenkin ilmaa lämpimämpää, jopa 16 asteista.

Voisi sanoa, että vallitsevat olosuhteet eivät siis ole mitkään parhaat mahdolliset kesäisen rantauimakoulun pitämiselle.

Koleasta kelistä huolimatta pieniä uimakoululaisia alkaa ilmestyä Räikän rantaan ja pari lämminveristä uimamaisteria odottaa jo malttamattomana, milloin uimakouluopettaja Heli Kylmäniemeltä heruu lupa kastautumiseen.

– Joko saa mennä? opettajalta kysytään.

Päällysvaatteet lentävät pukukopin naulakkoon salamana, kun opettajalta saadaan myöntävä vastaus. Eikä 16-asteinen järvivesikään uimareita paljon pidättele. Veteen sännätään juoksemalla sen kummempia arkailematta.

Kylmä vesi ei kuitenkaan houkuttele kaikkia uimakoululaisia.

– En mene tuonne missään tapauksessa, eräs uimatreeneihin saapunut pikkupoika toteaa äidilleen.

Rantauimakoulussa uintitaitoja opetellaan leikin kautta. Kastautuminen vilpoiseen Keijärveen sujuu mukavammin, kun pulahdus tehdään yhdessä.

Säällä kuin säällä

Kylmä kesä on karsinut rantauimakouluista osallistujia. Heli Kylmäniemen mukaan Räikällä uimista harjoittelee tänä kesänä kaksi ryhmää, jossa kussakin on kymmenisen lasta. Määrä on pieni verrattuna aikaisempiin vuosiin.

Kelit vaikuttavat myös uimakoulun harjoitusten sisältöön: kun vesi on kylmää, viivytään järvessä vain hetki kerrallaan.

Uimakoululaiset pyritään pitämään lämpimänä toiminnallisilla harjoituksilla, kuten hipalla. Välillä lämpöä haetaan myös Räikän saunan löylyistä.

Yksi asia on kuitenkin varma: uimakoulu pidetään säällä kuin säällä.

– Sen mukaan saunotaan, miten kylmä on. Ryhmissä on erilaisia lapsia, joista toiset palelevat hirveän helposti. Toisia taas ei saisi vedestä millään pois, Kylmäniemi sanoo.

Uimakouluavustajana kesätöitä tekevä Armi Auvinen kannattelee pinnalla pientä myyräuimaria.

Uidaan myyrää

Mitä uimamaisterin alut sitten uimakoulussa oikein opettelevat? Ensimmäisenä harjoitellaan kastautumista, joka ei näissä lämpöasteissa tunnu kovinkaan helpolta tehtävältä. Kun kastautuminen onnistuu, ryhdytään harjoittelemaan veden alle menoa turvallisesti sekä kelluntaa.

– Harjoittelemme uusia juttuja leikin ohella, sillä pääasia on, että vesi tulisi kaikille tutuksi, Kylmäniemi kertoo.

Veteen tutustumisen ohella treenataan tietysti myös uimista, uimakoululaisille tutummin myyrää.

– Käsillä tehdään näin, eräs uimakoululainen näyttää veden pinnalla kauhoen samalla käsiään, niin kuin oikea myyräuimari tekee.