Lehtimäki kiri SM-pronssia

14.08.2013 08:05

Huurteen tehdasalueella sunnuntaina poljetut korttelipyöräilyn SM-kisat olivat ylöjärveläisittäin menestyksekkäät. Mitaleita irtosi niin miesten kuin naistenkin sarjoissa.
Näin polki sunnuntaina ylöjärveläissyntyinen Toni Lehtimäki. (Kuva: Sanna Mertsalmi)
Näin polki sunnuntaina ylöjärveläissyntyinen Toni Lehtimäki. (Kuva: Sanna Mertsalmi)

Kilpailua ajettiin 1,6 kilometrin vauhdikkaalla kierroksella. Paikalle kertynyt yleisö pääsi nauttimaan vauhdin hurmasta upeassa kesäsäässä.
Miesten sarjassa kierroksia kierrettiin 38. Kierrosajat vaihtelivat kahden minuutin molemmin puolin, ja kisan keskinopeus kohosi huimaan 44,6 kilometriin tunnissa. Kilpailu sisälsi useita irtiottoyrityksiä, mutta ratkaisut jäivät viimeiselle kierrokselle.
Ylöjärveläissyntyinen Tampereen Pyörä-Poikien kasvatti Toni Lehtimäki ajoi vahvasti alusta lähtien ollen mukana useissa irtiotoissa. Erinomaista ajosilmää ja kirikykyä osoittanut ajuri kiri lopulta pronssille kauden päätavoitteessaan.
– Kisa oli kovavauhtinen, mutta oma ajoni sujui hyvin alusta lähtien. Luotin kiriini, ja tänään se riitti, iloitsi tamperelaista Visillatalot-Continental tiimiä edustanut Lehtimäki.
Mestaruuden vei ammattilaispyöräilijä Paavo Paajanen.

Sarismaloille myös mitalit

Metsäkyläläiset Sarismalan sisarukset pokkasivat mitalit nuorten SM-kortteliajossa alle 18-vuotiaiden sarjassa. Isosisko Eveliina oli toinen, ja vasta 15-vuotias Katariina sijoittui kolmanneksi. Kilpailu ajettiin yhteislähtönä naisten sarjan kanssa, ja matkana heillä oli 19 kierrosta.
Naisten luokassa järjestäjäseura Tampereen Pyörä-Poikia edustivat hämeenkyröläiset sisarukset Sofia ja Jasmin Kansikas sekä ylöjärveläinen Miimu Alanen. Sofia Kansikas oli vahvasti kärkitaistossa koko ajan ja hävisi hyvästä kiristään huolimatta pronssitaistelun 0,3 sekunnilla.
Aamupäivällä Huurteen tehdasalueella ajettiin myös kansalliset kilpailut nuorten sarjoissa.