Sydämen seuraaja

23.02.2017 16:00

Paula Oksman heruttaa maalauksiinsa tunnetta ja intohimoa.

Ypäjäläinen Paula Oksman tarttui öljyväreihin ensimmäisen kerran kahdeksanvuotiaana. Päätoimiseksi kuvataiteilijaksi hän ryhtyi 1990-luvun alussa, silloisen laman aikaan. Oksman sanoo, että itsensä työllistäminen taidemaalarina Suomessa on vaihtelevaa.

– Keväällä tulee 26 vuotta siitä, kun ryhdyin tekemään tätä ammattimaisesti. Niihin vuosiin on mahtunut monenlaista aikaa. Ei minua hirvittänyt heittäytyä taiteilijaksi laman aikaan. Sain kipinän siitä, että kaikki maalaamani työt menivät kaupaksi sitä mukaa, kun kerkesin tehdä.

Välillä oli hiljaisia vuosia, mutta Oksman on huomannut taidekaupan piristyneen viime vuonna. Esimerkiksi tilaustöitä kysytään taas.

Oksmanin oma tyyli ottaa vaikutteita 1600-luvun hollantilaisten mestareiden kehittämästä tekniikasta. Tavoitteena on äärimmäinen naturalismi, kolmiulotteisuus ja materian tuntu. Murretut sävyt luovat pehmeän tunnelman. Usein Oksmanin kuvissa söpöilevät kissat ja lapset.

Viime aikoina Oksmanilta on valmistunut paljon maalauksia naishahmoista: on alastonkuvia sekä 1950- ja 1960-luvun tyylisiä hahmoja. Näitä kuvia on nyt esillä Ylöjärvellä kauppakeskus Elossa.

– Kauppakeskuksen etu on se, että mahdollisimman moni pääsee näkemään töitäni. Kynnys on matalampi kuin galleriassa – eivät kaikki ole tottuneet käymään gallerioissa, Oksman sanoo.

Herkkyys tihkuu Oksmanin maalauksista, mutta pitääkö taiteilijan itsensä olla herkkä?

– Ehdottomasti. On myös oltava rehellinen sille, mitä tekee. On tehtävä kuten sydän sanoo. Ei teknisiä suoritteita vaan tunnetta ja intohimoa.

Kommentointi on suljettu.