Hyväntahtoinen Hyysalo valoi fiilistä

22.02.2017 14:00

Lasketteluonnettomuuden jälkeisestä selviämistaistelustaan tunnettu Pekka Hyysalo kävi virittämässä iloista ilmapiiriä Moision koululle viime keskiviikkona. Sanoma oli omiaan myös kiusaamisen vastustukselle, jonka tiimoilta vierailija oli kutsuttuna paikalle.
Pekka Hyysalo, kiusaaminen, positiivisuus, Moision koulu
Pekka Hyysalon kuvin ja videoin höystetty tarina unelman rakentumisesta, loukkaantumisesta ja toipumisesta oli ajatuksia herättävää kuultavaa.

Tuttu, valloittava kasvo astuu auditorion täyteisen yleisön ja livevideon välityksellä myös luokissa tapittavien oppilaiden eteen Moision koulussa. Sali hiljenee tyystin. Pekka Hyysalo on tullut kylään.

Alkaa tuttu mutta aina yhtä kiinnostava ja riipaiseva tarina siitä, kuinka nuoren laskettelijan todeksi elämä unelma särkyi palasiksi pahasti pieleen menneen laskettelutempun päätteeksi.

Keskittyneesti oppilaat kuuntelevat, kuinka nassikasta asti mäessä viihtynyt nuorukainen alkujärkytyksen jälkeen päätti nojautua positiivisuuteen ja tsempillä taistella itsensä taas jaloilleen.

Karu kokemus kantaa hyvää

Tuttu kasvo ei ole moisiolaisyleisön edessä puhuessaan ensi kertaa pappia kyydissä. Kuntoutumisensa ja taistelutahtonsa myötä Fight Back -liikkeen perustanut mies on kiertänyt jo muutaman vuoden jakamassa tarinaansa ja positiivista mieltä.

Esiintymisiä kouluissa, tykypäivillä, messuilla, risteilyillä ynnä muissa tilaisuuksissa on kertynyt satoja.

– Kierrän, koska näen itse, että pystyn esitysteni kautta parantamaan kuulijoitten fiilistä ja asennetta ylipäätään elämään, mies selittää.

Velvollisuudesta hän ei kokemustensa poikimaa sanomaa jaa, sillä hän nauttii työstään ja sen yleisölle kantamista hedelmistä. Mutta toki kokemukset ovat tehneet hänet osaavaksi ja halukkaaksi asialleen.

– Ajattelin joskus vuonna 2010, oliko elämäni siinä ja enkö pystyisi tekemään enää mitään. Mutta olen pystynyt tekemään viime vuosina enemmän kuin parinakymmenenä vuonna sitä ennen. Tunnen itseni kykeneväksi puhumaan, valmistamaan kuulijoita elämään.

Kaiken tämän kiertämisenkään jälkeen Hyysalo ei ole kyllästynyt.

– Ihan rehellisesti sanottuna en. Jokainen esitys on erilainen, koska jokainen yleisö on erilainen ja puhun aina vähän eri tavalla. Jonain päivänä jokin juttu on hauskempi, jonain jokin toinen.

Pekka Hyysalo, kiusaaminen, positiivisuus, Moision koulu
Esityksen päätteeksi Hyysalo tahtoi ottaa oppilaiden kanssa iloa tihkuvan tsemppikuvan.

Hyvä meno kampittaa kiusaamista

Moision kouluun Hyysalo on saapunut kiusaamisen vastaisen projektin polkaisseen Veljekset Mattila -yrityksen kutsusta. Vaikkei Hyysalon sanoman ydin olekaan kiusaamisessa, on hänen viestinsä hyvää myrkkyä kiusanteolle.

– Kuka olisi parempi esimerkki periksiantamattomuudesta kuin Pekka Hyysalo? toimitusjohtaja Tero Sivula perustelee esiintyjävalintaa ja jatkaa, että Hyysalolta ammennettavalla sitkeydellä ja positiivisuudella oppilaat voivat itse vaikuttaa asenteisiin ja panna kiusaamiselle kampoihin.

Firmalta onkin esityksen lisäksi luvassa stipendejä koulun oppilaille, jotka osoittavat asiassa esimerkkiä.

– Fight Backin kautta pyrin levittämään hyvää niin laajalle, ettei kellään olisi missään tarvetta purkaa pahaa oloaan muihin. Hyvä vetää hyvää puoleensa, Hyysalo sanoo ja toteaa, että iloisen asenteensa ansiosta hänkään ei hevin lannistuisi loanheiton edessä.

– En voi olla varma, että kaikille käy näin, mutta toivon, että voisi käydä.

Esiintyjästä tsemppaavat esimerkit ja kannustus voivat aidosti ajaa asiaa.

– En ole vain pöllähtänyt tänne, vaan joku muu uskoo, että sanomallani on vaikutus, hän perustelee.

Pekka Hyysalo, kiusaaminen, positiivisuus, Moision koulu
Hyysalon esiinnyttyä oppilasmassat virtasivat idolin luo selfieitä ottamaan ja nimmareita hamuamaan.

Eväitä reppuun

Lihayrityksen projekti sai alkunsa, kun firma järjesti uuden toimitilansa avajaisten innoittamana hyväntekeväisyyshuutokaupan. Tuotto päätettiin panna kiusaamisasiaan, koska firma koki sen lapsia ja nuoria pullottavalla Ylöjärvellä tärkeäksi kuumaksi perunaksi.

Paikka valikoitui isosta koulukavalkadista sattumanvaraisesti. Ja asiapa järjestyikin mitä parhaiten päin, kun livelähetyksen avulla kokonainen koulu pääsi esityksestä osalliseksi.

Esiintyjävalintaan vaikutti asenteen ja poikkeuksellisten elämänkokemusten lisäksi se, että Hyysalo osaa vangita nuortenkin huomion. Niin käy tälläkin kertaa, kuten kuunteleva yleisö sekä esityksen päätteeksi raikuvat aplodit ja puhujaa röykkiöittäin selfie- ja nimmaripyynnöin lähestyvät oppilaat osoittavat.

– Uskon, että kaikki aistivat hyvän mielen ja positiivisen asenteen. Toivon, että jokainen sai eväitä reppuunsa. Äärimmäisen tyytyväinen olen. Ei mennyt hukille tämä panostus, Sivula myhäilee esityksen jälkeen.