Veittijärven koulun kakkosluokkalaiset osallistuivat maakunnalliseen kisaan, joka valoi oppia ja oivalluksia maailmankansalaisuudesta.
Pikku putkilossa töröttää tötteröitä, joissa lukee sanat metalli, lasi, pahvi ja biojäte.
– Voi vaikka painaa lasi-kohdasta ja laittaa sisään lasia. Sisällä on pieniä tyyppejä, jotka murskaavat lasin ja vievät sen keskiyöllä jonnekin, missä tehdään uusia mukeja, Pinja Haaparanta kertoo.
Iida Törmälä taas kertoo vempeleensä korjaavan mitä vain.
– Jos tuonne laittaa rikkinäisen tavaran, laite korjaa sen ja tavara tulee luukusta ehjänä.
Arkisesti isoa asiaa
Kierrätyksen ihmekoneet ovat Maailmankansalaisena Pirkanmaalla -kilpailun satoa Veittijärven koulusta. Maailmankoulun järjestämään kisaan osallistui kahdeksan kuntaa. Ylöjärveltä lopulta vain Veittijärven opinahjo otti mittelöstä kopin.
– Olen Maailmankoulun yhteysopettaja Ylöjärvellä, ja globaalikasvatusasiat ovat lähellä sydäntäni. Niitä on opsissakin, joten tässä sai raksin ruutuun, luokanopettaja Annukka Korkatti selittää.
Veittijärvellä käsittelyyn nousi kestävä kehitys, kun teemaksi äänestettiin kierrätys.
– Olimme juuri käsitelleet sitä ympäristöopissa. Moni maailmankansalaisuuteen liittyvä aihe voi olla kahdeksanvuotiaille abstrakti ja kaukainen. Kierrätyksestä he ovat jo oppineet.
Kierrätyksen arkiset aihepiirit aukenivatkin oppilaille paremmin kuin hankala yläkäsite kestävä kehitys.
– Ei saa saastuttaa ja heittää luontoon roskia, koska muuten maapallo voi huonosti, Pinja oivaltaa konkretiaa ensin yläkäsitteestä hiukan ymmällä oltuaan.
– Osa hoksaa yhdestä lauseesta, ja termi saattaa jäädä päähän, osa vaatii toistoa. Ja tämä aihe toistuu joka vuosi. Uskon, että he saivat langan päästä kiinni, ope tuumaa.
Työmuoto mausteena
Työtapana oli niin ikään opsin mukainen oppilaslähtöinen työmuoto: lapset saivat päättää, työskentelevätkö yksin vai yhdessä ja miten työnsä tekevät. Pohjaksi keskusteltiin porukalla.
– Tehtävät ovat joskus helppoja. Tämä oli vähän vaikeampaa ja siksi hauskempaa. Ja parin kanssa voi työskennellä niin, että molemmat päättävät, Kaius Koskinen toteaa.
– Tuntui vapauttavalta tehdä yhdessä, kun ensin olin yrittänyt yksin, Lauri Dufvakin iloitsee.
Opettajasta työtapa on mainio, sillä lapset oivaltavat välillä itse yllättävän paljon ja voivat oppia hienosti toisiltaan. Mutta liikaa hän ei työtapaa käyttäisi.
– Jos sitä on liikaa, voi tulla ähky ja lapset eivät jaksa keskittyä.
Vaikkei yksi projekti opeta laajaa aihetta perin pohjin, luotsi uskoo lasten hoksanneen, että voi omaksua ensin jonkin osa-alueen, kuten kirjan kierrätyksen, ja vaikuttaa siihen.
– Ja opin uuden termin! Kaius hihkaisee yläkäsitteen nyt muistaen.