Liian pieni perhoseksi

Miespuolinen, oman ikäiseni tuttava pohdiskeli somessa, että jokohan sitä viimein ottaisi tatuoinnin, kun on siitä pitkään haaveillut. Minusta kysymys on absurdi, mutta jos siihen on pakko vastata, niin vastaan inhoamani biisin sanoin: ”No hitto miks ei?”
Elämähän on tunnetusti lyhyt. Jos sinä haluat tatuoinnin, niin ota tatuointi. En kiellä, etteikö ihmisen kannattaisi harkita tällaisia asioita, mutta rajansa kaikella jahkailullakin. Ajattelisin, että nelikymppinen mies jo ymmärtää, että tatuointi on käytännössä katsoen ikuinen ja osaa tehdä päätöksensä tämän faktan pohjalta.
Minä otin ensimmäisen tatuointini sinä päivänä, kun täytin 18. Tapahtui niinä päivinä, että Messilässä oli juhannusfestivaalit, ja muinaisina aikoina festareilla oli sellaisia busseja, joissa piirrettiin melko edullisesti kuvia nuorison ihoon. Kukaan ei muuten kysynyt, olenko täysi-ikäinen, mutta haluan korostaa, että olin.
Kukaan ei myöskään kysynyt olinko selvin päin, ja voin vakuuttaa, etten ollut. Tiesin kuitenkin 18-vuotiaan varmuudella mitä halusin. Halusin tatuoinnin samaan kohtaan kuin Jon Bon Jovilla. En vielä bussiin astuessani tiennyt minkä kuvan tuohon oikean käden peukalohankaan halusin, mutta selailin silmät ristissä kuvakansiota. Perhonen näytti siinä kansiossa kovin pieneltä ja sievältä. (Ja tarpeeksi edulliselta.)
Tapahtuneesta on kaksikymmentä vuotta aikaa, enkä ole kertaakaan katunut perhosta. En, vaikka minulle myöhemmin selvisi, ettei Jon Bon Jovilla olekaan samassa kohtaa tatuointia. Enkä siltikään, vaikka kaikki edelleen kysyvät mitä kuva mahtaa esittää.
Perhonen on liian pieni ja suttuinen, että siitä saisi kunnolla selvää. Jos venytän peukaloni ääriasentoon, käännän käteni tiettyyn kulmaan katsojaan nähden ja katsoja siristää sopivasti silmiään, perhonen hahmottuu ihan kivasti. Tai ainakin siinä vaiheessa suurin osa nyökyttelee päätään. Ne jotka eivät nyökyttele, pyörittelevät päätään. Eli aina kun ihminen katsoo minun perhostani, hänen päässään tapahtuu jotain. Se on siis vaikuttava tatuointi.
Minä näen perhosen perhosena, aina. Kauniina en sitä pidä, mutta en erityisen rumanakaan. Se on jotain, mitä minun täytyi joskus tehdä, ja minä tein sen. Se on muisto silloisesta elämästäni ja mentaliteetistani, joita muistelen vuoroin kaiholla ja vuoroin kauhulla.
Toki olen kiitollinen siitä, etten tatuoinut esimerkiksi naamaani. Menneisyys on kuitenkin niin pieni osa ihmistä, ettei sen välttämättä halua näkyvän jokaiselle vastaantulijalle sadan metrin päähän. Lisäksi olisin tatuoidulla naamalla joutunut muuttamaan pois vanhempieni huolenpidon piiristä heti festareilta palattuani. Perhosesta sentään tuli, jos ei nyt aivan hyväksytty perheenjäsen, niin lähes siedetty.
Perhonen on myös tietynlainen kompassi ihmiselle, jolla on valtavia ongelmia muistaa kumpi on oikea ja kumpi vasen. Oikea on se, jossa on tatuointi. Vasen on se, jossa on sormus, mutta sormukseen ei voi koskaan luottaa niin kuin tatuointiin.
Se mitä minä en missään tapauksessa yritä sanoa, lapset, on että menkää ja ottakaa juovuspäissänne tatuointi. Mutta se, mitä minä yritän sanoa, aikuiset, on että jos 18-vuotiaan harkintakyvyllä ei saa tämän pahempaa jälkeä aikaiseksi, niin uskoisin, että teidänkin harkintakykynne riittää.
Enkä puhu vain tatuoinneista, joista toisen otin pohkeeseen, vaikkei Jon Bon Jovilla ole sielläkään tatuointia. Puhun muistakin asioista. Jos sinulla on varaa, osta se. Jos se oli sittenkin huono ajatus, myy se pois. Lähde ulkomaille. Jos sinne pääsee lentokoneella, niin sieltä pääsee lentokoneella myös pois, jos alkaa kaduttaa. Ne koneet lentävät edestakaisin.
Harva asia on niin peruuttamaton, kuin miltä se tuntuu. Tatuointikaan. Ne saa nykyään kai melko siististi pois, mikä toki romuttaa tatuoinnin syvimmän olemuksen ja idean. Millä nuoriso enää nykyään voi kapinoida, jos vanhemmat voivat käskeä ottaa tatuoinnin pois niin kuin nenärenkaan?
Tyhmiäkin päätöksiä täytyy tehdä, koska muuten ei voi koskaan tietää olivatko ne tyhmiä. Eikä tyhmä päätös tee kenestäkään tyhmää ihmistä.
Tatuoinnin kerrotaan antavan ihmisestä huonon kuvan esimerkiksi työhaastattelussa. Jos minun laukkaavan vuohen näköinen perhoseni määrittelee minut jonkun haastattelijan silmissä, niin näkisin, että minun paikkani ei ole siinä firmassa. Se on minussa, koska minä olen elänyt.
Siis: Ota se. Osta se. Mene sinne. Elä.