Lämpimästi läsnä

06.01.2017 14:00

Duo Johannes & Laura ei renkuta vaan koskettaa.

Kun Johannes Raitjoki ja Laura Pentti alkavat laulaa, äänet soljuvat ilmoille vaivattomasti ja soivat yhteen herkän kauniisti. Kuulee, että nämä kaksi todella ajattelevat laulujen sanoja – ovat hetkessä läsnä.

– Meidän kemiamme sattuvat toimimaan, ja se kuuluu musiikissa, Raitjoki sanoo.

Tamperelainen Pentti ja kyröskoskelainen Raitjoki kohtasivat reilu vuosi sitten.

– Ensimmäisissä treeneissä vain kuulostelimme, löydämmekö yhteisiä musiikillisia kiinnostuksen kohteita, Laura Pentti sanoo.

Löytyihän niitä. Räväkkää bilemusaa tämä kaksikko ei välitä tehdä. Rauhallisemmat tunnelmapalat inspiroivat enemmän.

Duo Johannes & Laura tulkitsee lähinnä coverkappaleita: Neil Youngia, The Beatlesia, Olavi Uusivirtaa…

– Sovitamme kitaralle ja laululle sopivia biisejä omannäköisiksemme versioiksi. Biisien pitää olla sellaisia, joista itse pidämme. Niiden pitää myös olla jollakin tavalla sielukkaita. Coverien lisäksi esitämme Johanneksen tekemiä suomenkielisiä kappaleita, Laura Pentti kertoo.

– Pidän kappaleista, jotka koskettavat. Koskettavuuteen pyrin omissakin sävellyksissäni. Renkutukset eivät ole minun juttuni, Raitjoki toteaa.

Esimerkiksi Puuskatuulissa kuvaa ihmisen pienuutta elämän melskeissä.

Molemmat muusikot ovat käyneet Ikaalisissa artistivalmennuksen. Pentti aloittaa juuri saman oppilaitoksen lauluntekijävalmennuksen. Raitjoki on julkaissut aiemmin oman singlen ja ep:n.