Tästä tulee millainen päivä

On päiviä, kun tuntuu, että kaikki onnistuu. Sitten on niitä toisia päiviä. Mikä nämä lopulta erottaa toisistaan?
Ensinnäkin, ihan objektiivisestikin arvioituna, on päiviä, joina asiat vain menevät pieleen. Niitä päiviä, että kun vielä illalla viimeisenä pudotat hammasharjasi vessanpönttöön, ajattelet, että näinpä tietysti.
Niitä päiviä, kun kaikki on mennyt niin pieleen, että jossain kello viidentoista maissa lakkaa jo harmittamasta, ja alkaa huvittaa. Ehkä vähän jopa ihastelet sitä, miten monin ja mielikuvituksellisin tavoin asiat voivatkaan mennä päin persettä.
Sitten on päiviä, kun päätät aamulla ilman sen kummempaa syytä, että tämä on huono päivä, ja sinun yksimielisellä päätökselläsi siitä tulee sellainen. Jos asennoidut päivään niin, että siitä tulee kamala, sillä ei ole juurikaan merkitystä mitä tapahtuu tai on tapahtumatta. Tulee kamala päivä.
Itseään voi todella lietsoa tähän kamaluuteen. Kaikki lauseet, joissa esiintyy ”kaikki menee pieleen”, toimivat erinomaisesti. Kaikki menee pieleen. Sitten vaan laitetaan se kaikki kamalan päivän syyksi. ”Minähän tiesin, ettei tänään onnistu mikään.” Ja kun auto tällaisena päivänä hajoaa, täytyy muistaa mainita, että ”totta kai se hajosi juuri tänään, kun kaikki muukin menee pieleen ja on todella huono hetki hajota.” Ajatellaanpa oikein… Milloin olisi sellainen hyvä hetki autolle hajota? Onko se hetken tai päivän vika, jos laturi on lopussa?
Tässä päivän pilaamisessa toimii käänteispsykologiakin. Aikataulutan joskus itselleni puoliälyttömiä työpäiviä niin, että tiedän jo etukäteen, että sekä kilometri- että tuntimäärissä mennään aika lailla kipurajoilla. Mietin jo suunnitteluvaiheessa, että päivä on automaattisesti pilalla, mutta olen ihan itse sen pilannut. Ja että jos jostain syystä päivä ei olekaan ihan kauhea, niin se on sitten positiivinen yllätys. Kun asettaa itse itsensä vastuuseen oman päivänsä pilaamisesta, niin se ei yleensä olekaan pilalla. Itseään on niin ikävä syytellä.
En ole vielä oppinut kääntämään suuntaa kesken päivän. Jos päivä on huono, se on sitten sitä loppuun asti. Huonosta aamusta alkaa vääjäämätön liuku kohti ankeaa iltaa ja unetonta yötä. Siksi pitäisi valita aamun ensimmäiset ajatuksensa hyvin tarkkaan.
Luin yhtenä aamuna Facebookista päivityksen, jossa joku totesi, että tänään on vuoden pimein päivä. Minä olen syntynyt vuoden valoisimpana päivänä ja jos minä jotain inhoan, niin pimeyttä. Tuli saman tien sellainen olo, että selviänkö minä tästä päivästä edes järjissäni.
Hetken päästä osui silmiini toisen kaverin päivitys, jossa iloittiin siitä, kun päivä alkaa pidentyä ja kaamoslaivan nokka kääntyy kohti kevättä. Teki mieli leipoa kakku ja vetää lippu salkoon. Kevät tulee! Onneksi jälkimmäinen olotila jäi päälle. Vaikka vuoden pimeimpään päivään osui useampikin ikävä sattumus, en missään kohtaa mieltänyt, että se olisi ollut huono päivä. Nokka oli kohti kevättä.
En ole tekopirteiden sloganien kannattaja. Jos teippaisin vessan peiliin ”tästä tulee hyvä päivä” -lapun, voisin joku aamu ajatella sen tekevän pilkkaa silmäpusseistani. Hyvä mieli tulee helpoiten muiden ihmisten hyvästä mielestä. Ja valitettavasti paha mieli tarttuu yhtälailla.
Voitaisiinko mitenkään sopia, että kukaan ei postaisi sosiaaliseen mediaan mitään ikävää ennen aamuyhdeksää? Koska siellä minä olen, kavereiden aamupäivityksiä lukemassa, samalla kun juon kahviani ja mietin, että millainenkohan tästä päivästä tulee.
Jos sinulla ei ole mitään hyvää sanottavaa mistään, niin voisitko sanoa sen vasta aamuyhdeksän jälkeen? Kiitos.