Nuoren lahtelaismuusikon musiikilliset askeleet näyttävät monin tavoin häneltä itseltään. Hän etsii itse reittejään ja antaa oman vainunsa kantaa. Pian tästä saadaan makua Leijassa.
Se oli täyskäännös. Mutta hidas sellainen. Paavo Pesonen päätyi juurimusiikin pariin kuuntelemalla ensin länsimaista populaarimusaa ja kääntämällä tälle sitten hiljalleen selkänsä.
Muutos alkoi, kun kymmenvuotias poika alkoi erottaa tutuista hiteistä blueselementtejä. Kun hän vielä törmäsi akustiseen bluesiin, heräsi halu penkoa poppimme alkulähteitä, joita juurimusiikiksikin kutsutaan. Siis pohjoisamerikkalaisia varhaisia genrejä, kuten bluesin ohella vaikkapa folkia ja spirituaaleja.
Ne kiehtoivat virkistävällä erilaisuudellaan. Kaupallisuudesta vapaa musiikki tuntui puhtaalta ja primitiiviseltä. Ja yksi löydös johti toiseen.
– Se on ollut kuin palapelin kasaamista. Sitä kautta musiikillinen kenttäni on laajentunut. Nyt ainoa, mitä en kuluta, on länsimainen populaarimusiikki. Kyllästyin siihen totaalisesti.
Vaikka löytöretki on vienyt juurimusiikin ulkopuolellekin, esiintyessään Pesonen pysyttelee rootsin saralla. Hän näet myös kertoilee yleisölleen soittonsa taustoista ja tekniikoista, joten tutuin tontti on turvallisin ja mielekkäin jaettava.
Perinteitä puutumatta
Vaikka Pesonen nojaa perinteeseen, hän ei junnaa menneessä. Hän tekee esittämästään musiikista omannäköistään.
Se, miten tämä onnistuu, on miehen sanoin paradoksi: hän tekee kuten on tehty ennenkin. Siis ottaa vaikutteita siitä, mitä ympäriltään kuulee. Ja koska häntä ympäröivä musiikillinen todellisuus on eri kuin entisaikojen soittoniekkojen, syntyy jotain tuoretta.
– Prosessi säilyy, musa muuttuu.
Näin Pesonen toimii, koska ei usko perinteen säilyttämiseen vain vanhaa kopioimalla. Hän pitää vanhoista asioista mutta löytää niihin suolan siitä, ettei jumitu puuduttavasti kaavamaisuuteen.
– Mielekkyys pysyy, kun on viitekehys, jossa toimia, mutta myös vapaus.
Uudistaminen on Pesoselle samanlainen pala purtavaksi kuin mikä tahansa oppimisprosessi.
– Tekeminen tulee koko ajan helpommaksi, mutta ei prosessi koskaan valmistu. Koko ajan rima nousee.
Tarkka korva opettaa
Rootsmusiikki on laaja käsite lukuisine genreineen, ja niistä Pesonen handlaa jo useita. Eikä hänen soitinkavalkadinsakaan jää vain akustiseen kitaraan. Hän on ottanut haltuun erityyppisiä kitaroita sekä banjon.
Ja kaiken tämän mies on opetellut omatoimisesti.
Se on vaatinut vain kitaran alkeet taitaneelta noviisilta tarkkaa ja kärsivällistä tutkimista.
Pääasiallinen metodi on ollut korvakuulolta tapailu uudelleen ja uudelleen. Samalla korva on herkistynyt yhä taitavammaksi.
Jonkin verran soittoseikkailija on myös katsonut viime vuosina yleistyneitä netin kitarointivideoita, mutta niiden käyttö vaatii kriittisyyttä.
– Kaikilla videoilla soitto ei mene oikein. On melkoinen suo setviä niitä.
Nyttemmin omatoimioppija on myös tutkinut hiukan musiikin teoriaa.
Itseopiskelu on ollut rajallisen opetustarjonnan edessä välttämättömyys mutta myös Pesoselle ihan sopiva ja myös hedelmää kantanut tapa. Itsensä herrana hän voi ahertaa omaan tahtiinsa ja pureutua aina siihen, mihin on tarvis.
–Tämä vaatii, että on kiinnostunut siitä, mitä tekee. Soitosta ja sen opettelusta on tullut minulle elämäntapa.
Vapaasti eteenpäin
Kymmenisen vuotta soittanut ja nelisen vuotta esiintynyt Pesonen rakentaa musiikkipolkuaan oman juttunsa painolla.
Vaikkei genrevalinta ole valtavirtaa, se kantaa. Se ei nimittäin ole silkkaa marginaaliakaan, joten muusikko ei liiku yleisöttömällä maaperällä. Hän on jopa havainnut kasvavaa kiinnostusta sarkaansa kohtaan. Sitä paitsi valtavirran ulkosyrjä suo taiteellista vapautta.
Ja kun mies ei tavoittele kaupallisia taivaita, hän voi toimia rennosti ilman kiveen hakattuja tavoitteita.
Niinpä myös aloittelevan artistin todellisuuteen kuuluvat pienet keikkapaikat ovat Pesoselle tällä haavaa riittäviä. Kuten Ylöjärven-keikalla, Pesosen kohdalla ne ovat usein kirjastoja, sillä hän ei tahdo puhetta sisältävällä akustisella konseptillaan hälyisiin baareihin. Eivätkä kirjastot ole Pesoselle vain jäljelle jäävä vaan oikeasti mieluisa vaihtoehto.
– Sinne tulee ihmisiä, jotka ovat oikeasti kiinnostuneita.
Kommentointi on suljettu.