Hyönteisten kuvaaminen on taito- ja tilannelaji, jonka parissa on antauduttava mittakaavan ehdoille. Pieni pienten ötököiden maailma ei kuitenkaan ole. Kuvattavaa piisaa. Tätä kaikkea voi todistaa Seitsemisessä nähtävässä näyttelyssä.
Siinä missä moni muu näkee pihanurmessa vain pihanurmen tai pellossa pellon, Tuomo Virtasen aatokset ja katse ujuvat ruohonjuurelle. Hän tietää, että siellä kuhisee.
– Katson, mitä siellä kasvaa, ja mietin, voisiko siellä olla jotakin. Jos on kukkia, sieltä löytää helposti kukkakärpäsiä, perhosia ja luteita.
Ja jos monelle muulle eläinkuvista tulee mieleen karhut, linnut ja hirvet, valkeakoskelainen harrastevalokuvaaja mieltää ruohonjuuren ötökätkin oiviksi eläinotosten aiheiksi.
Hyönteiskuvaajalla onkin oltava varsin omanlaisensa näkökulma ja ajattelutapa. Mittakaava on kutistettava.
– Hyönteiskuvaus on hidasta kulkemista ja tarkkaa katsomista. Siinä ei puitten latvoihin katsella, kuvaaja sanoo ja ynnää varovansa langettamasta varjoaan sitä kavahtavien pikku otusten päälle tai säikyttämästä ihan lähellä mönkijöitä piskuisellakaan liikkeellä.
Virtanen on oppinut tähän näkökulmaan vuosien mittaan. Hän lisäsi hyönteiset repertuaariinsa, kun hankki lähikuvauskaluston, ryhtyi miettimään sille käyttöä ja nappasi testiksi pari ötökkäotosta.
– Kun katselin kuvia, hyönteisten värit, muodot ja kuviot rupesivat kiinnostamaan.
Hetken hermolla
Vaikkei Virtanen pysähdy odottamaan ötököitä luokseen vaan etsii itse niiden luo, vartomista hyönteiskuvaus kysyy.
Riippuu säästä ja ympäristöstä, kuinka kerkeästi mies äkkää ötökän. Hyönteiset kun piiloutuvat sateella ja viihtyvät joissain maastoissa paremmin kuin toisissa.
Jos ötökän äkkääkin, se voi livahtaa tiehensä tai huonoon kuvakulmaan. On odoteltava, josko se tulisi taas sopivasti hollille.
Monessa Virtasen otoksessa on vieläpä kerrassaan osuva tilanne tai kuvakulma. On vaikkapa saalistaan ahnehtiva hämähäkki tai veikeästi lehden takaa kurkkaava tuntosarvipää. Tämänkin suhteen on oltava kärsivällinen.
– On onnen kauppaa, että sellainen sattuu kohdalle. Ja kun lähestyn ötökkää, tilanne voikin olla jo menneen talven lumia.
Tilanteiden vaikeus vaihtelee lajeittainkin. Riippuu ötökästä, kuinka herkästi ja pysyvästi se liukenee paikalta tai vaikkapa hylkää saaliinsa.
– Mehiläiset ovat vaikeita. Ne ovat koko ajan liikkeessä. Kovakuoriaiset ja luteet ovat helppoja. Ne liikkuvat hitaasti ja pysyvät paikoillaankin. Ja täytyy olla jo aika lämmin, että ne lentävät.
Tarkka sen on oltava
Virtasen ötökkäkuvat ovat huiman tarkkoja. Tällainen ei onnistuisi ilman erityiskalustoa ja teknistä taitoa.
Makro- eli suurentavaa lähikuvausta varten on olemassa erilaisia välinevaihtoehtoja ja niiden puolesta puhuvia koulukuntia, mutta yhtä kaikki makro-objektiivit tarkentavat paremmin lähelle kuin tavalliset kamerat.
– Ja aukon asetusten on oltava oikein, kamera on laitettava jalustalle ja on käytettävä manuaalitarkennusta. Ja sitten on vielä kuvankäsittely. Mikään kamera ei tee valmista kuvaa. Tosin tämähän on tietysti kiinni siitä, mitä kukakin kuvaltaan vaatii, itse tarkoin kuvansa hiova näppäri sanoo.
Jo muutamin perustiedoin ja -taidoin pärjää, mutta niissä on niin paljon hienosäätöä, että taituruus karttuu vuosien opettelulla.
– Kun nykyään pääsee katsomaan kuvia tietokoneelta, voi tehdä koekuvauksia ja katsoa, miten mikäkin vaikuttaa, kuvaaja sanoo ja huomauttaa, että lisäksi käsitys hyvästä kuvasta muuttuu jatkuvasti.
Teknisten seikkojen yhteisvaikutuksen vuoksi iso osa kuvista menee mönkään. Riittää, että kohde vain liikahtaa, niin se ei enää sovi miehen etukäteen säätämien vakioasetusten vaateisiin.
– Minulla on kriteeri, että kuvan on oltava terävä.
Vaihteeksi vaikka naamakuva
Kuvaaja myöntää, että kaikki öttiäisten äärellä kykkiminen käy joskus kyllästyttämään.
– Mutta se menee parissa päivässä ohi, hän virnistää ja lisää, että kun vaihteeksi kuvaa muuta, ötökät jaksavat taas innostaa.
Ötökkäkiinnostus ei kulu pois, koska hyönteisiä piisaa – joskus harvinaisuuksiakin, joita mies mielellään myös ilmoittaa havaintotietokantaan. Hän onkin kiinnostunut hyönteisistä ihan luonnonkappaleinakin, mikä ruokkii myös kuvausintoa.
Into kumpuaa myös harjaantuneesta silmästä, joka löytää kohteista aina uusia puolia.
– Esimerkiksi kesällä rupesin ottamaan ötököistä naamakuvia.