Eläimet, kuvataide ja moni tekniikka ovat piirtyneet osiksi harrastajakaksikon elämää. Nyt niitä nähdään näyttelyssä.
Leikkisä lehmä kurkkaa isoilla silmillään taulusta terveyskeskuksen aulassa.
Vieressä muurahaiset heiluttelevat tuntosarviaan. Hevoslauma kirmaa modernilla kukkakedolla, ja vuohen kelpaa möllötellä pastellisessa maisemassa. Raili Östringin ja Marja Härkösen näyttely on yhtä eläiniloa.
Aihe on ollut naisille luonteva, koska eläimet ovat kuuluneet kummankin elämään.
Karjakkoisän tyttärelle Östringille hevoset ja lehmät olivat jokapäiväisiä. Yhä hän tykkää tiirata eläimiä. Härkönen taas vietti lapsuutensa kesiä maalla – vei enonsa hevosia ja lehmiä laitumelle ja katseli metsissä kukkia ja villieläimiä. Työkin löytyi biologian saralta.
Elikot ovat kaksikolle myös antoisa kohde.
– Ne ovat suurenmoisia persoonia, Härkönen kehuu sielukasta kohdetta.
– Ja ne ovat ilmeikkäitä, Östring ynnää visuaalisen annin.
Näyttelyyn aihe nousi, kun naiset Ylöjärven senioreiden Artistit-kerhon jäseninä miettivät esille pantavaa näyttelypaikalle. Eläinteoksia oli ollut parahiksi työn alla, joten niihin tartuttiin ja aiheesta taiteiltiin vähän lisääkin. Härkösestä aihe myös sopii tilaan: ilopilkkuna se piristää potilaita.
Monen sortin taidetta
Kaksikon elämässä on ollut myös monta taidetekniikkaa. On syntynyt öljyväri-, akryyli- ja posliinimaalausta, keramiikkaa, piirrosta, paperileiketyötä, freskoharjoitelmaa, krokia eli pikapiirrosta…
Kurssien myötä harrastajat ovat näet tutustuneet moneen. Myös käytännön syyt ovat ajaneet vaihteluun. Östring on esimerkiksi tarttunut akryyliin, kun ei ole Artistien tiloissa voinut käyttää väkeviä öljymaalausaineita. Lisäksi kummallakin on kokeilun ja uutuuden viehätyksen halua.
Kavalkadi ei ole vain erillisiä tekniikoita, vaan hyppyset, eritoten Östringin, ovat käytelleet myös sekatekniikkaa.
Tähänkin on käytännön syitä. Esimerkiksi liidut ovat luonnossa kätevät kantaa, ja kotona välineistön äärellä voi sitten jatkaa maalaten. Kokeilevuuskin paistaa jälleen taustalla. Östring on soveltanut kotioloissa yhtä jos toista laajan taidetarpeiston puutteessa.
– Ja oletan, että sekatekniikalla tulos on paranee, harrastaja tuumaa monipuolisuudesta ja uusista yhdistelmistä.
Usean tekniikan käyttö ei ole naisille haitta, koska he eivät pyri yhden saran huipuiksi ja hyväksyvät, etteivät liioin voi ehtiä kaikkeen. Niinpä vaihtelu on hauskaa ja kehittävää.
– Kai se pitää liikkeellä päätä, kun ei tee vain totuttujen kaavioiden mukaan, Härkönen tuumaa.
Taide toi omaa tilaa
Itse kuvataideharrastus tuli naisten elämään aikuisiällä irrottautumisen välineeksi.
Östring alkoi puuhan ystävien houkuttelemana ja huomasi sen suovan mukavaa yksinoloa perhe- ja työelämän rinnalle. Härkönen taas löysi sen alkujaan helpotukseksi vaikeaan elämäntilanteeseen.
– Halusin maalata vettä. Se vaati niin paljon keskittymistä, että sain lomaa ahdistavista ajatuksista.
Härköselle harrastus on elämän leppoistaja, mutta Östringille se on myös tavoitteellinen asia.
– Minulla täytyy olla jokin haaste elämässä, Östring sanoo, kun kaveri taas näkee haasteet muualla.
Töiden esiin tuonti on osa tavoitteellisuutta sikäli, että Östringille on saavutus saada näyttely pystyyn. Kehityksensä esittelyyn hän ei näyttelyjä kaipaa. Molemmille töiden tuonti oman elämän ulkopuolelle on taiteeseen kuuluva kuvio mutta myös myönteisen huomion tuoja.
– Kai sitä haluaa, että joku sanoo: ”Onpas tuo kiva.” On se yhden sortin selfie, Härkönen myöntää.
