Tennis on haastava mutta palkitseva laji

26.06.2013 12:04

Vaikuttaako tenniksen pistelasku sinusta täysin heprealta? Tässä mailapelissä moni muukin asia voi aluksi tuntua hankalalta, mutta niin sääntöihin kuin tavanomaisimpiin lyönteihinkin pääsee yllättävän nopeasti jyvälle.
Ylöjärven Tennis järjestää kesäisin sekä lasten että aikuisten tenniskouluja. Uutta mukavaa harrastusta etsivän kannattaakin suunnata Ylöjärven Liikuntakeskuksen läheisyydessä oleville kentille tenniksen pariin.
Tenniksenopettaja Otso Tanskanen näyttää mallia, kuinka oikeaoppinen syöttö isketään kohti vastustajan kenttäpuoliskoa.
Tenniksenopettaja Otso Tanskanen näyttää mallia, kuinka oikeaoppinen syöttö isketään kohti vastustajan kenttäpuoliskoa.

Vasta-alkajan on hyvä olla alkuun tenniksenopettajan tai itseään kokeneemman pelurin opissa. Ilman joitakin perustavia taitoja pelistä ei saa kaikkea iloa irti.
– Perustekniikan oppimisesta on lähdettävä liikkeelle. Esimerkiksi sulkapallossa sen hankkiminen käy nopeammin kuin tenniksessä, Ylöjärven Tenniksen tenniskoulujen opettaja Otso Tanskanen mainitsee.
Niin lasten kuin aikuistenkin kanssa aloitetaan pallon pomputtelemisesta, jolla haetaan tuntumaa mailankäyttöön.
– Pallojen olisi myös hyvä olla puolikovia – ei kovia, suoraan pakkauksesta otettuja. Puolikovien pallojen kanssa tekninen osaaminen kehittyy nopeammin, sillä niillä pelatessa lyöntivirheet eivät vaikuta pelin kulkuun yhtä paljon, Tanskanen kommentoi.
Kentällä liikkuminen ja lyöntien suuntaaminen ovat myös asioita, joita täytyy harjoittaa heti aluksi. Koordinaatio on tärkeä osa peliä.
– Tenniksessä katse ja jalat kulkevat pääosin eri suuntiin. Palloa on seurattava jatkuvasti silmillä, mutta samalla pitää liikkua kentällä käytännössä kaikkiin suuntiin.
Tenniskouluissa opetellaan myös kaikkein tavanomaisimmat suorat lyönnit kuten kämmen-, rysty- ja iskulyönti.
– Asiat pidetään mahdollisimman yksinkertaisina. Kierteet otetaan mukaan lyönteihin vasta, kun on kertynyt hieman kokemusta, Tanskanen toteaa.
Tenniksenopettaja tietää, että tyypillisesti lapset pääsevät hyvinkin nopeasti jyvälle pelistä, mutta aikuisilla kestää heitä kauemmin löytää pallopelin salat.
Kuukausikaupalla ei kuitenkaan tarvitse hioa tekniikkaa. Jo ensimmäisen tenniskoulussa vietetyn viikon jälkeen moni pystyy pallottelemaan pelikaverinsa kanssa ilman, että pallot lentelevät ulos kenttäalueilta.
– Onpa sitten kokemusta mistä pelistä hyvänsä, niin palloilutaustasta on aina hyötyä myös tenniksen oppimisessa, seitsemänvuotiaana tenniksen aloittanut Tanskanen painottaa.
Myös säännöt valkenevat pelaajalle hyvin nopeasti, vaikka ne voivat aluksi vaikuttaa hankalilta.

Pelialustoilla suuri merkitys

Ei ole lainkaan yhdentekevää, millä alustalla peliä pelataan. Materiaali vaikuttaa huomattavasti muun muassa pelinopeuteen, pallon pomppukorkeuteen ja siten siihen, minkälaista pelityyliä suosivat pelaajat ovat vahvoilla milläkin kentällä.
Virallisissa standardeissa alustatyyppejä on yhdeksän, joista viimeiseen, muut-luokkaan, kuuluu vielä useita sortteja.
Tätä kansantajuisemmin pelialustat voi jakaa kolmeen luokkaan: tiilimurska-, nurmi- ja koviin alustoihin. Viimeksi mainittuja on useita erilaisia, mutta tyypillisimmin ne ovat betoni- tai asfalttipohjaisia ja akryylillä maalattuja. Viime vuosina on yleistynyt perinteinen amerikkalainen kova kenttä, joka maalataan kvartsihiekkaa sisältävällä akryylillä.
Luonnonnurmi on alustoista kaikkein vähäkitkaisin ja nopein. Kovaa syöttävillä pelaajilla on nurmella selvä etu. Tiilimurska- eli massakentälle ei puolestaan kannata iskeä lujaa, koska voima kirjaimellisesti valuu tiilimurskaan. Massakenttä on siis alustoista hitain.
– Massakenttä hidastaa pallon vauhtia, joten pomput ovat korkeita. Pitkät, ala- ja yläkierteiset lyönnit purevat vastustajaan massalla pelattaessa, Otso Tanskanen kertoo.
Suuria Grand Slam -turnauksia on neljä: Australian avoimet, Ranskan avoimet eli Roland Garros, Wimbledon ja US Open. Australiassa ja Yhdysvalloissa pelataan kovalla alustalla, Roland Garros mitellään massakentällä ja kaikkein arvostetuimman tennisturnauksen, Wimbledonin, pelialustana on luonnonnurmi.
Tenniksen kilpailukalenterissa vuodenajat näkyvät selvästi. Huhti- ja toukokuu pelataan yksinomaan massakentillä. Ranskan avoimen tennisturnauksen jälkeen alkaa nurmikenttäkausi, joka huipentuu Wimbledoniin. Tämä perinteikäs turnaus muuten alkoi kuluvan viikon maanantaina.
– Nurmella järjestettäviä turnauksia on kuitenkin melko vähän. Yhtenä syynä on se, että nurmi on vaativa pelialusta, joka tarvitsee paljon hoitoa ja kuluu helposti, tennisvalmentaja taustoittaa.
Wimbledonin jälkeen turnaukset siirtyvät enenevässä määrin koville kentille. Loppuvuodesta pelataan lähinnä sisäkentillä.

Tennis kehittää etenkin koordinaatiokykyä, koska suurimman osan pelistä pelaajan täytyy liikkua eri suuntaan kuin mihin hän on suunnannut katseensa.
Tennis kehittää etenkin koordinaatiokykyä, koska suurimman osan pelistä pelaajan täytyy liikkua eri suuntaan kuin mihin hän on suunnannut katseensa.

Maila, kengät ja palloja

Ylöjärven Tennis järjestää nyt toista vuotta lasten tenniskoulua Ylöjärven Liikuntakeskuksen viereisillä massakentillä. Viime kesästä sana levisi, ja moni peluri toi tänä suvena kavereita mukaansa tenniskentille.
Uusia lähtijöitä silti kaivataan ja rohkaistaan mukaan. Perjantaisin pidetään tenniskoulua aikuisille.
– Siellä osanotto on sen verran runsasta, että jatkamme luultavasti kahdella ryhmällä, Otso Tanskanen kertoo.
Tenniksenopettaja pitää itsekin eniten pelin pelaamisesta ulkosalla, mutta Suomessa lajin ympärivuotinen harrastaminen vaatii monta kuukautta sisäpelejä. Ylöjärvellä ei ole mahdollisuutta harrastaa tennistä ympärivuotisesti.
– Koulutuskeskus Valon liikuntasalissa on kyllä tenniskentän rajat, mutta ne menevät ristiin monen muun lajin rajojen kanssa, minkä vuoksi pelaamisesta ei saa kaikkea irti, Tanskanen sanoo.
Liiaksi välineurheiluksi ei tennistä voi moittia. Aloitteleva harrastaja tarvitsee ainoastaan mailan, sileäpohjaiset urheilukengät ja vähän palloja tietysti.
– Tavallisilla lenkkareilla ei saa pelata massakentällä, koska niiden karkea pohja rikkoo pinnoitteen, Tanskanen huomauttaa.
Harrastajan käytössä välineet eivät myöskään kulu kovin nopeasti.
– Mailan jänteitä on hyvä kiristää kerran vuodessa. Samaten pallot pysyvät pelikelpoisina pitkään.