Museolla kaikaa kalke

Tänä kesänä Ylöjärven museo elävöityy touhukkaalla tekemisellä päivittäin. Aitasta on kuoriutunut nikkarointipaja.

Ylöjärven museon aitassa vasara paukkuu ja saha suhisee. Joukko päiväkotilapsia tutustuu museon upouuteen nikkaripajaan, ja pajan pystyttänyt Mikko Kiio katselee puuhia hymy huulillaan.

Ei ihme, sillä mies tietää itsekin, kuinka kivaa nikkarointi on. Maalaistalon poikana hän on tottunut sahojen, puukkojen, vesurien ja sen sellaisten käyttelijä.

– Meillä tehtiin, mitä tarvittiin ja osattiin. Pistin ulkohuussinkin uuteen uskoon – siirsin seinän – ja isä rupesi nimittämään minua rakennusmestariksi. En ollut kuin kymmenen korvilla, mies muistelee hymyillen.

Kiiosta nikkaroinnissa on mukavinta kehittely, keksiminen ja parantelu – luominen. Ihanteelliseksi hetkeksi hän toteaa sen, kun lamppu syttyy.

– Kun hoksaa, miten jonkin voi tehdä paremmin kuin oli ajatellutkaan.

Neuvokkuus kunniaan

Tätä oivalluksen iloa hän toivoo pajan jakavan muillekin. Hän soisi perinteisiä työkaluja notkuvan aitan – sähkövimpaimia ei verstaspöydällä ja seinillä näy – muistuttelevan myös perinteisistä taidoista.

– Haluan vedota ihmisten omatoimisuuteen ja neuvokkuuteen. Käytetään välineitä, jotka ovat tarjolla. Perinteiset käsityöt ovat hyvää vastamyrkkyä tabelteille ja älykännyköille. On hyvä, että älyä kehitetään ihan omassa päässä.

Mies näkee perinnetaidoilla muutakin hyötyä:

– Voi tulla vaikka luonnon katastrofi tai sota. Silloin on hyvä, että vanhat taidot ovat tallella.

– On huolestuttavaa, jos ihmiset kadottavat yhteyden käsillä tekemiseen. Sitten on aika avuton, museonhoitaja Sanna Ollilakin komppaa.

Perinteinen nikkarointi myös sopii kuin nakutettu kotiseutumuseon historialliseen miljööseen ja tukee sen antia.

– Museossa käynti on katselua tai enintään hypistelyä. Nyt käsin tekemällä tutustutaan historiaan, ikään kuin palataan menneisyyteen, Kiio tuumii.

Lisäksi nikkaripaja tuo museolle kulttuuripalveluiden kaipaamia elävyyttä ja monipuolisuutta.

– On vähän tylsää, jos vain katsellaan. Nyt jää käsiin jotain konkreettista, Ollila toteaa.

Joka päivälle puuhaa

Ylöjärven museolla on aiemminkin ollut silloin tällöin työpajoja ja muuta touhukasta ohjelmaa. Nyt aloitettiin tällainen joka aukiolopäivä kilkkaavaa ja kalkkaavaa puuhapaja, koska haluttiin, että touhua on tarjolla aina, kun joku sattuu paikalle – eiväthän kaikki tiedä satunnaistapahtumista tai ehdi niihin.

– Ja työpajoja on edelleen, kulttuurisihteeri Minna Vallin huomauttaa.

Kun nyt tarjoutui mahdollisuus saada yli 40 vuotta nikkaripajojen isänä ympäri maata toimineen Kiion apu pajan perustamiseen, tartuttiin toimeen. Mallia otettiin Kiion vastaavanlaiselta pajalta Nokian Hinttalan kotiseututalolta.

Kyse on omatoimipajasta, sillä nikkaritaituri ei ole paikalla neuvomassa. Emäntinä ovat museotyöntekijät, jotka auttelevat taitojensa mukaan. Ideana on, että vieraat veistelevät vapaasti mitä mielivät.

– Kyllä uskon, että pärjäämme. Vasara pysyy sen verran kädessä, Ollila hymyilee.

Museon uutuus on Vallinin mukaan erittäin edullinen. Välineistöä ja apua pajan pystytykseen jo eläköitynyt Kiio on suonut ilmaiseksi. Kesän aikana hänet palkataan yhtenä päivänä työpajaohjaajaksi.

– Tuskinpa koskaan tulee päivittäistä ohjattua toimintaa, eli tuskin palkataan museolle kolmatta työntekijää. En näe, että paja olisi sellainen vetonaula, Vallin puntaroi.

Nyt saadusta uutuudesta Ollila on hyvillään:

– Tämä on erittäin tervetullutta. Nyt museo on aiempaa elävämpi.