Yksinlauluharrastus on yksityiskohtaista kehotuntemuksen hiontaa. Vasta sen myötä päästään itse laulamiseen.
Vain lauleskelemalla ei opita laulamaan. Siksi Arto Niemisen yksinlaulutunneilla pääosa ajasta menee harjoitteisiin, ei kokonaisten laulujen loilotteluun.
Treenataan esimerkiksi syvähengitystä ja vahvistetaan laulajalle tärkeitä lihaksia. Lauletaan tavusarjoja oikean tekniikan löytämiseksi.
Ja kun Nieminen huomaa virheen, hän opastaa oitis kohti puhtaampaa suoritusta. Esimerkiksi liian kireää leukaa, turhan korkealle asettuvaa kitapurjetta tai huonosti aukeavaa nenäonteloa pannaan ojennukseen.
– Laulun opiskelu on äärimmäisen vaikeaa. Oppilaan täytyisi ymmärtää, mistä puhutaan ja miksi mitäkin tehdään. Mutta laulaessa ei näe suun sisään. Kaikki pitäisi tuntea. Oman kehon tunteminen on vaikeaa.
Riemun hetket ovat niitä, kun jokin asia hievahtaa parempaan. Muutoksia tulee muru kerrallaan, ja alkuvaiheessa ne huomaa kunnolla vain opettaja, mutta ajan oloon oppilaskin alkaa oivaltaa.
– Sanon: ”Teemme tuhannen palan palapeliä, ja nyt sinä opit ensimmäisen.”
Lukemalla ei opi
Yksinlauluopetukseen hakee laulajia hyvin erilaisista lähtökohdista. On omaksi ilokseen laulavia ja esiintyviä, bändissä veivaavia ja klassiseen kallistuvia, kuoroon kuuluvia…
Koska Nieminen opettaa työväenopistossa, jossa pääsykokeita ei ole, suuri osa hänen oppilaistaan on aiemmin laulukoulutusta saamattomia ja omaksi ilokseen laulavia. Ikähaitari yltää alle kymmenvuotiaista eläkeläisiin.
– Suosittu selitys on: ”Lauloin viimeksi kansakoulussa, josta jäi kammo, mutta minulla on ollut aina mielessä, että haluaisin kuitenkin laulaa.”
Kaikkia yksinlauluharrastajia yhdistää se, että he haluavat kehittää ja käsittää laulutekniikkaansa. Pelkkiä lallattelijoita ei tunneille tule, tai ainakaan tunnit eivät heidän tarpeeseensa vastaa.
Tuntien hyöty on se, että niiltä saa tietoa, jota ei irtoa muualta: asiantuntija korjaa yksilöllisesti elävästä tilanteesta kumpuavia seikkoja.
– Netti on täynnä kaikenlaista, mutta lukemalla ei laulamaan opi. Tekniikkaa ei opi kuin ammattikorvan korjaamana.
Eri juttu kuin kuoro
Kuorolaulun opetuksesta yksinlaulun opettaminen eroaa juuri siinä peruslähtökohdassa, että yksinlaulutunnilla pureudutaan yksilön eikä ryhmän suoritukseen.
Kuoroharjoituksissa yritetään saada laulajien kokonaisuus toimimaan. Toki niissäkin pureudutaan samoihin teknisiin asioihin kuin yksinlaulutunneilla muttei yhtä seikkaperäisesti ja yksilöllisesti. Korjataan isoja linjoja, ja riittää, että ryhmä soi tyydyttävästi yksiin.
Itse laulutavat ovat Niemisen mukaan kuitenkin hyvin samat niin yksinlaulussa kuin kuorossa.
– Molemmilta vaadin sointia.
Toisaalta laulutavoissa on tulkinnallisia ja esitysteknisiä eroja: kuorossa ei sooloilla, kun taas yksinlaulussa nimenomaan vedetään solistisin vapauksin. Yksinlaulaja voi värittää biisiä, tulkita sitä ja ottaa vapauksia oman mielensä mukaan, kun taas kuorossa yksilö ei poikkea yhdessä sovitusta linjasta.
Kuoro- ja yksinlaulu eroavat myös hinnassa, ainakin työväenopistossa. Yksilöopetus on luonnollisesti kalliimpaa. Muualla hinnat eivät välttämättä eroa: on esimerkiksi kaikille samoja lukukausimaksuja eri kurssimaksujen sijaan.
Satoa kuultavana
Pian yksinlaulun saloja kuullaan oppilaskonsertissa. Nyt ei toki luikautella lauluharjoitteita vaan niiden hedelmät pääsevät loistamaan käytännössä kappaleissa.
Musiikkia on laidasta laitaan radiohiteistä kansanlauluihin, elokuva- ja musikaalikappaleisiin ja jopa klassiseen musiikkiin ja oopperaan. Aivan kuten laulutunneillakin, joilla moni halajaa poppia ja iskelmää mutta joille Nieminen ehdottelee ajan myötä muutakin.
Laulajiakin on luonnollisesti laidasta laitaan, esimerkiksi taitotason ja lauluvoimakkuuden mukaan.
Niemiselle keikka tietää heittäytymistä vain kuuntelemaan kaiken seikkaperäisen hionnan jälkeen.
– Voin vain nauttia talven tuloksista!