Kesäkisoissa hyviä tuloksia – Pusa pettyi

Kesän yleisurheilukausi saatiin lopullisesti täyteen vauhtiin viime keskiviikkona, kun Ylöjärven Urheilijoiden Kesäkisat käytiin Räikän kentällä. Illan päätähti, keihäänheittäjä Juuso Pusa ei ollut tyytyväinen kesän ensimmäisiin kilpailuheittoihinsa.
Juuso Pusa ei ollut tyytyväinen kauden avausheittoihin.
Juuso Pusa ei ollut tyytyväinen kauden avausheittoihin.

Pusa voitti miesten keihään tuloksella 56,50. Toinen oli Karhulan Urheilijoiden Mikko Karppanen tuloksella 48,78. Lauantaina 18 vuotta täyttävä Pusa lupaa, että keihäskaaret pitenevät jatkossa.
– Tuloksesta huomaa, että kyseessä oli kauden avauskisa. Ei tästä jäänyt paljon kerrottavaa. Treenikausi on kuitenkin mennyt hyvin, ja heitto on kulkenut harjoituksissa. Parempaa on luvassa, ylöjärveläisheittäjä kommentoi.
Viime vuonna 17-vuotiaiden SM-pronssia voittaneen Pusan päätavoite on jälleen loppukesästä järjestettävissä SM-kisoissa.
– Tulostavoitetta en aio kertoa, koska en ole sellaista itselleni asettanut. Kunto on kuitenkin ihan hyvä, joten kyllä tämä tästä lähtee kulkemaan, ennätyksekseen 58,95 viime vuonna heittänyt Pusa totesi.
Räikän kentällä nähtiin monta erittäin hyvää suoritusta. Ylöjärven Urheilijoiden Topi Rantanen voitti 11-vuotiaiden poikien 60 metriä ajalla 9,42, ja pituuden tuloksella 4,19. Lisäksi hän oli 600 metrillä toinen ajalla 2.21,13.
Ylöjärven Urheilijoiden Aaro Auvinen otti kolme voittoa. 13-vuotiaiden poikien 60 metriä kulki aikaan 9,18, ja 600 metriä aikaan 1.50,66. 15-vuotiaiden poikien sarjan pituuden voitto tuli tuloksella 4,02.
Urheilijoiden Eveliina Lehtinen juoksi 11-vuotiaiden tyttöjen 60 metrillä hienon voittoajan 9,95.
13-vuotiaiden korkeushypyn Suomen tilastonelonen, Ylöjärven Urheilijoiden Oona Hietala voitti korkeuden tuloksella 143. Toiseksi tullut seurakaveri Olivia Mäkinen hyppäsi saman tuloksen.
Tyttöjen osat vaihtuivat 60 metrillä, jolla Mäkinen juoksi ajan 8,88, Hietalan hävitessä kahdella sadasosalla.
Vielä niukemman tappion Hietala koki 600 metrillä, jolla hän hävisi voiton vieneelle Vammalan seudun Voiman Karoliina Iso-Ropolle yhdellä sadasosalla. Keihäässä Hietala oli neljäs ja Mäkinen kolmas.
Urheilijoiden Jutta Selin voitti puolestaan 15-vuotiaiden tyttöjen 100 metriä ajalla 13,68, sekä pituushypyn tuloksella 4,51. Kuulassa Selin oli kakkonen.

Ylöjärven Urheillijoiden Jutta Selin karkasi muilta 15-vuotiaiden tyttöjen 100 metrillä.
Ylöjärven Urheillijoiden Jutta Selin karkasi muilta 15-vuotiaiden tyttöjen 100 metrillä.

Voiton vei seurakaveri Milla Mäkipää tuloksella 9,24. Mäkipää sijoittui lisäksi 100 metrillä kolmanneksi ja pituudessa neljänneksi.
Päivän muita Ylöjärven Urheilijoiden voittajia olivat Patrik Paldanius (P9, 40 m), Kalle Mikkonen (P15, 100 m ja keihäs), Elina Jokela (N, pituus ja 100 m) ja Anni Vähäkoski (T11, pituus).