Vuoden mittainen aherrus Vuorentaustan koulussa ylsi päätökseensä, kun suurmusikaali valmistui ja loisti lavalla kolmena päivänä ja kahtena iltana. Iso pinnistys palkittiin yleisön tyytyväisellä vastaanotolla, jota raikuvat aploditkin todistivat.
Valot sammuvat, värivalot syttyvät, musiikki pärähtää käyntiin ja joukko vekkuleita roolihahmoja astuu lavalle.
On Vuorentaustan koulumusikaalin viimeinen näytös, ja esiintyjät antavat palaa.
Luokanopettaja Kimmo Hermosen käsikirjoittama musikaali sukeltaa mysteerin maailmaan, kun touhukas joukko yrittää saada vainun metsänvartijatar Kielo Haapametsän kadottamasta asiasta. Mikä tuo asia on, sitä ei Kielokaan tiedä. Kaksinkertainen arvoitus johdattaa poppoon sädeaseen ja lystikkäiden hahmojen äärelle.
Kohtausten välillä esitystä maustavat näytelmän teemoja ja tapahtumia tukevat kappaleet. Monihenkinen bändi ja iso kuoro osoittavat kykynsä musisoidessaan niin svengaavia kuin herkkiäkin säveliä.
Esiintyjät ottavat koko tilan haltuun astumalla välillä korotetulta lavalta lattian tasalle ja jopa yleisön joukkoon.
Kohtaukset herättelevät katsojan tämän tästä pohtimaan nykymaailmassa vallitsevia arvoja ja onnen ydintä.
Vaan eipä ole huumorikaan päässyt unohtumaan. Sitä tarjoilevat vaikkapa murretta vääntävä jänöjussi sekä puhelinvastaaja, joka ensin käskee valikoimaan numeronäppäimin, toivottaako hyvää aamua, iltaa vai päivää ja joka sitten ilmoittaa palvelun ruuhkautuneen sekä ohjautuu automaattisesti automaattiseen puhelinsiirtopalveluun.
Hihat käärittiin koko kouluvuodeksi
Suurmusikaali on vaatinut valtaisan työn.
Näytelmän työstäminen alkoi heti syyslukukauden alussa, ja aherrusta riitti koko vuodelle.
– Tein käsikirjoituksen loppukesästä, Kimmo Hermonen kertoo.
Myös musikaalin kappaleet ovat herran käsialaa. Ennen koulun alkua plakkarissa oli jo jokunen kipalekin, ja viimeisetkin valmistuivat marraskuuhun mennessä.
– Kun tein käsikirjoituksen, kirjoitin kohtausten väliin runot, ja sitten myöhemmin sävelsin ne.
Sävellystyö haukkasi aimo palan Hermosen vapaa-ajasta.
– Säveltäminen oli lähinnä yöhommaa, kun muu perhe nukkui, mies naurahtaa.
Bändi, kuoro ja esiintyjät koottiin musiikkiluokkien oppilaista. Mammuttiprojektissa riitti kuitenkin työsarkaa koko koululle. Tehtiin lavasteita, ommeltiin pukuja ja piirrettiin kuvia esitystä maustavaan diaesitykseen. Kakkos- ja kolmosluokkalaiset valmistelivat näytelmää ryydittävät tanssiesitykset.
– Pyrimme siihen, että koulun jokaisen oppilaan kädenjälki näkyisi jotenkin, Hermonen kertoo.
Musiikkiluokkalaisten tehtävien jakamiseksi oli tehtävä pieni esikarsinta, sillä halukkaita oli paljon. Kullekin kuitenkin löytyi varsin luontevasti oma paikkansa. Rooleihin kiinnitettiin kaksoismiehitys, ja näyttelijäkokoonpanot vuorottelivat eri näytännöissä.
– Toivottavasti jokainen ymmärtää, että pienikin palanen on tärkeä osa isoa palapeliä.
Ohjauksesta vastasivat Hermosen lisäksi muut musiikkiluokkien opettajat. Hermonen piteli kokonaisuuden lankoja hyppysissään.
Oppilaatkin saivat vaikuttaa lopputulokseen ehdottelemalla kohtausten konkreettista toteutusta.
– Lapsilta tuli todella hyviä ideoita, ja niitä on kuunneltu. Diktatuuri sopii tiettyyn pisteeseen saakka, Hermonen sanailee ja tarkoittaa, että opettajan on pidettävä homma kasassa mutta annettava tilaa myös lasten luovuudelle.
Harjoituksia ripoteltiin tasaisesti vuoden varrelle. Koululaiset hyödynsivät ainakin musiikin, käsityön ja kuvaamataidon tunteja musikaalin työstämiseen.
– Muista oppiaineista ei tarvinnut karsia. Musiikkiluokilla on neljä musatuntia viikossa, ja se riitti.
Kolmen musiikkiluokan kesken pidettiin vieläpä yhteisiä musiikin tunteja.
Lapsen roolissa esiintynyt Enni Tuominen kertoo näytelmän näkyneen normaalin koulunkäynnin ohella ainakin vuorosanojen ja laululyriikoiden opetteluna.
– Musikaalin teko on ollut tosi kivaa, koska olen aina halunnut olla näyttelijä. Helppoa oli oppia, miten pitää liikkua, ja vaikeaa taas muistaa kaikkien laulujen sanat, tyttö tuumii.
Urakointi opettaa pitkäjänteiseksi
Musikaalia ei erityisesti suunniteltu välittämään tiettyä viestiä. Sanomaa teokseen kuitenkin latautui.
– Vaikkemme sinänsä ajatelleet etukäteen mitään teemaa, musikaali silti käsittelee sitä, mistä onnellisuus loppujen lopuksi löytyy ja miten materialismi on tässä maailmassa iso ongelma. Ja toki musikaali liittyy myös yhteen painopisteeseemme: kestävään kehitykseen, Hermonen avaa.
Näytelmä keräsi yhteensä noin tuhat katsojaa lähikouluista, päiväkodeista, perhepäivähoitopaikoista ja kotijoukoista.
Hermosen mukaan projekti on ollut kovin palkitseva. Siihen ryhdyttiin koulussa aiemmin pinnistetyn, niin ikään antoisan musikaaliprojektin innoittamina. Tarkoituksena onkin järjestää tällainen suuri projekti kolmen vuoden välein.
Hermonen myhäilee, että kova työ poikii iloa, kun hän saa nähdä yhteisöllisyyden sekä lasten riemun ja edistymisen.
Yleisöltäkin on satanut kiitosta ja hämmästystä.
– Moni on oivaltanut vasta musikaalin nähtyään, miten isosta projektista tässä on kyse.
Suururakka on kylvänyt kirjavan annoksen oppia koululaisiin.
– Tämä palvelee musiikillisia tavoitteita. Esiin nousee myös yhteisöllisyys ja toisten huomioon ottaminen.
– Opitaan myös esiintymistaitoa, joka ei ole pelkästään sitä, että ollaan estradilla, vaan sitä tarvitaan jokapäiväisessä elämässä.
Tietysti eri oppiaineetkin saavat tukea kaikenkarvaisesta ompelusta ja askartelusta.
Iso projekti opettaa myös pitkäjänteisyyttä.
– Tässä oivalletaan, että kokonaisuus on osiensa summa.
