Kun Joonas Helin oli ala-asteella, ei isä Marko Helinin mukaan mennyt viikkoakaan, etteikö rehtori soitellut perään. Keskittymishäiriöstä ja ylivilkkaudesta kärsinyt poika oli touhunnut milloin mitäkin, yleensä pahaa. Joonasta yritettiin laittaa kuriin pienluokallakin, mutta ratkaisu ei löytynyt sieltä, vaan nyrkkeilysalilta.
Uuden harrastuksen myötä loppui sähläily ja kuudennen luokan todistuksen keskiarvo nousi kahdeksaan.
– Ala-asteella meni hermot melkein heti. Pinna on kasvanut tosi paljon, Helin kertoo itse huomanneensa.
– Tässä lajissa pitää käsitellä omaa päätään. Samalla se pinnakin pitenee, Jani Sorola, Helinin nykyinen valmentaja Nokian Boxing Clubissa, toteaa.
Nuppi kuntoon ja kädet ylös
Päätään Helin on saanutkin käsitellä. Sorolan mukaan nuppi on ainoa miinus pojassa.
– Kun isku tulee, Joonas haluaisi vain lyödä kaksi kertaa kovemmin takaisin. Pään pitämistä kylmänä on kyllä treenattu. Välillä ärsytetään tahallaan, joskus keskustellaan ja mietitään, Sorola kertoo.
13-vuotias Helin on lahjakas, mutta ei vielä täydellinen. Pään lisäksi harjoiteltavien asioiden listalla on pari muutakin kohtaa.
– Kädet pitää pitää ylhäällä ja leuka alhaalla, muuten sattuu, Helin kertoo.
Näitä epäkohtia lukuun ottamatta Helin on nyrkkeilykehässä luonnonlahjakkuus: nopea, taitava, ottelutilanteet hyvin näkevä. Ja mikä tärkeintä: hän on innokas.
Lahjakkuudesta kertovat kolme Suomen mestaruutta ja vierailut maajoukkueleireillä. Sielläkin Helin saa harjoitella itseään isompien vastustajien kanssa, sillä omankokoisia ei ole, ja jos onkin, he eivät pärjää. Erään ottelun pari vuotta vanhempaa vastustajaa vastaan tuomari joutui keskeyttämään 11. sekunnin kohdalla, sillä hän katsoi vastustajan joutuneen liian koville.
Yhdeksästä viime ottelusta Helin on hävinnyt kaksi: Pirkka-turnauksen finaalissa walesilaiselle maansa mestarille ja Somerolla itseään 10 kiloa painavammalle vastustajalle.
– Emme olisi saaneet matsia muuten, joten sovimme, että pojat voivat otella keskenään, Sorola toteaa.
Varmasti tulee sattumaan
Helinin isoveli Jimi Helin on menestynyt karateka. Karatea Joonaskin harjoitteli, oli siinä varsin hyvä mutta jäi veljensä varjoon. Yhdeksänvuotiaana Joonas löysi tiensä Vuorentaustan Voiman nyrkkeilysalille.
– Olen aina ollut enemmän kontaktilajien ihmisiä. Karatessa ei saa juuri ollenkaan osua. Se oli mun ikäisenä sellaista leikkimistä. Nyrkkeily on kovempaa.
Helin ei tiennyt nyrkkeilystä mitään. Hän osasi odottaa, että kehässä sattuu, ja oletti, että ei tule pärjäämään. Olettamuksista ensimmäinen meni oikein – on sattunut, ja on satutettu. Kovapäistä nuorukaista se ei kuitenkaan haittaa. Hän kyseli ensimmäisten treenien jälkeen, koska olisi mahdollista päästä ottelemaan. Mahdollisuus tuli pari kuukautta myöhemmin.
– Meinasin oksentaa jännityksestä. Ekassa erässä en tiennyt, mitä pitää tehdä. Tokassa alkoi sujua, Helin muistelee.
Isä Marko täydentää mielikuvaa toteamalla, että Joonas oli lyhyt ja tukevahkossa kunnossa, vastustaja oli pitkä ja huomattavasti tukevammassa kunnossa.
Helin voitti Turussa käydyn ottelun ja jäi jo silloin nykyisen valmentajansa Sorolan mieleen.
– Ei siinä ollut kahta sanaa, kun multa kysyttiin, että otanko Joonaksen valmennettavaksi.
Ei turpaan vetoa vaan herrasmieslaji
Kivunsietoa ei voi opetella. Kipukynnys on joko korkea tai matala. Joonaksella se on korkea. Suusta puuttuva hammas on tullut juurineen ulos halkaisten ikenen. Törmäys kaverin kanssa kävi trampoliinilla.
– Poika tuli hampaan kanssa ja totesi vain: ”Kato”. Kyllä se jo pienenä nähtiin, ei sitä satu mikään, isä puuskahtaa.
Suomi–Tanska-ottelussa Helin otteli kaksi erää yksikätisenä, kun vastustaja osui olkapäähän. Sanomattakin on kai selvää, että hän voitti ottelun. Olkapäävamma on Helinin uran pahin.
– Ei nyrkkeily ole meidän tasollamme vaarallista. Ammattilaistasolla se voi olla.
Nyrkkeily ei myöskään ole pelkkää turpaan vetoa, vaikka siinä pitää tykätä lyödä ja olla lyötävänä.
– Se on kuin shakkia. Pitää ajatella kaverin liikkeitä, olla valmiina reagoimaan niihin, miettiä omat liikkeet ja olla mielellään kaveria edellä. Lisäksi se on herrasmieslaji, Sorola listaa.
Raskaan sarjan nyrkkeilijää Mike Tysonia ei voi siviilielämän puolesta kutsua herrasmieheksi, mutta hän on nuoren Helinin suuri nyrkkeilyidoli.
– Ihastuin videon perusteella Tysonin voimalyönteihin. Hänen ei tarvitse kuin kerran osua. Erät on lyhyitä, Helin sanoo.
Sorola näkee suojatissaan samoja piirteitä kuin idolissa. Helin hakee kaatoja, ja toisinaan häntä on toppuuteltava, etteivät erät pääty liian nopeasti.
– Voimaahan pojassa on, mutta koitetaan ottaa kolme erää eikä vain kymmentä sekuntia, Sorola naurahtaa.
Helin haaveilee ammattilaisurasta. Sitä ennen pitäisi kuitenkin napata lisää Suomen mestaruuksia, päästä ottelemaan EM-tasolla ja saada kutsu maajoukkueeseen. Valmentajan mukaan haaveet ovat realistiset:
– En epäile hetkeäkään. Jos paikat pysyvät kunnossa ja motivaatio säilyy, niin Joonaksella on mahdollisuudet vaikka mihin. Oikealla harjoittelulla ja välineillä taataan, että poika pysyy kunnossa, Sorola kertoo.
