Avoimet puutarhat -teemapäivässä on mukana myös ylöjärveläisiä puutarhoja

Suomen suosituin puutarhatapahtuma Avoimet Puutarhat järjestetään tänä vuonna sunnuntaina 16. kesäkuuta. Mukana teemapäivässä on myös kolme ylöjärveläistä puutarhaa.

Pentin puutarhassa (Takamaantie 6) on nähtävissä löytö-, pensas ja perinneruusuja yli 130. Lisäksi tässä puutarhassa on omena-, kirsikka ja luumupuita, perennoita, pioneja, havuja, marjapensaita sekä kotimaisia alppiruusuja.

Vihreitä Unelmia -puutarha (Rotikontanhua 3) on puolestaan vehreä 1 000 neliön omakotipiha Ylöjärvellä. Puutarhassa on paljon istutuksia, polkuja, kasvihuone, lampi ja hyötytarha. Noin 20 vuoden ajan rakennettu suojaisa ja rehevän kerroksellinen pihapiiri on suurten puiden katveessa. Puutarhassa on paljon ikivihreitä ja vihreää, värejä hillitymmin. Suosikkeina ovat havukasvit, kuunliljat, heinät, saniaiset ja pinkit perennat.

Esimerkiksi Hauskan puutarhaan voi käydä halutessaan tutustumassa. (Arkistokuva)

Luojanlahja-puutarha (Hongontie 7) on puolestaan isoäidin ikuisuusprojekti. Ruuhkavuodet ovat kerryttäneet romua ja vasta parina edellisenä kesänä on tartuttu hissukseen puutarhaunelman toteutumiseen laajasta ja monivivahteisesta keitaasta, josta tulevaisuudessa on tarkoitus tarjota hetkellistä ulospääsyä ja rauhaa nykymenon oravanpyörästä kaikille sitä kaipaaville. Miljöö on ”romuromanttinen”, kun siinä annetaan isännänkin tärkeille esineille mahdollisuus sulautua maisemaan.

Avoimet puutarhat -sivuilla esitellään myös kolme muuta ylöjärveläistä puutarhaa, joissa voi vierailla esimerkiksi sopimuksen mukaan.

Hauskan puutarha (Pohjantie 211) on perinnepuutarha ranskalaisella vivahteella. Pihalta löytyy paljon perinneperennoja, yli 30 puu-, ja pensaslajeja sekä reilu parikymmentä eri ruusulajia. Puutarha on saanut paljon vaikutteita myös Etelä-Euroopasta. Hoidettua puutarhaa on noin 1/2 hehtaaria.

Mäkirinne-puutarha (Käyräkuja 23) on omakotitalon hyötypuutarha. Pihan tärkein ajatus on, että suurin osa kasvatettavista on syötävää. Perinteisen perunan ja porkkanan lisäksi pihalla on härkäpapua, palsternakkaa ja yrttejä. Marja-aikaan voi tehdä maukkaan pihakierroksen: mansikkaa, vadelmaa, viinimarjoja, saskatoonia ja luumuja. Toki pari kukkapenkkiäkin pihapiirissä on koristeena.

Kirstinkammarin puutarhan (Vanhankouluntie 319) vanha torppamiljöö vie vierailija aikamatkalle menneeseen. Reilu satavuotias torppa nököttää mäen päällä. Sen pihapiirissä on kymmenkunta rakennusta ja aika on pysähtynyt viime vuosisadalle. Pihapiiristä löytyy kievari, museokirkko, prinsessankammari ja naima-aitta. Alue on jätetty suurelta osin luonnonmukaiseen tilaan.