Sambialaiset opiskelijat voivat pian avata ensimmäisen maansa sieniä käsittelevän oppikirjan. Sen kannesta voi suomalainenkin löytää tuttuja nimiä: Härkönen, Niemelä ja Kotiranta.
Hiljattain valmistunut Zambian mushrooms and mycology on tehty suurilta osin ylöjärveläisvoimin: kirjan päätekijöiden Marja Härkösen ja Tuomo Niemelän sukujuuret ovat Viljakkalassa. Heidän lisäkseen tekijäjoukkoon kuuluvat Heikki Kotiranta Suomen ympäristökeskuksesta, brittitutkija Graham Piearce sekä sambialainen metsäalan asiantuntija Keddy Mbindo.
Suomen kirjakaupoissa opukseen tuskin törmää, sillä se on suunnattu sambialaisille. Teoksen julkaisee Luonnontieteellinen keskusmuseo, josta kirjan voivat tilata halutessaan suomalaisetkin.
Mutta miten ihmeessä ylöjärveläiset ovat päätyneet tekemään kirjaa sambialaisista sienistä?
Yhtälö selittyy sillä, että Härkönen ja Niemelä ovat tehneet elämäntyönsä sienten tutkimuksen ja alan opetuksen parissa Helsingin yliopistossa. Kun Sambiasta ei löytynyt kunnollista oppikirjaa maan sienistä, eikä maasta löytynyt sopivaa henkilöä tekemään tällaista perinpohjaista tieteellistä työtä, kirja päätettiin toteuttaa kehitysapuna ulkomaalaisvoimin.
Apuun pyydettiin jo päivätöistään eläkkeelle jääneitä asiantuntijoita Härköstä ja Niemelää, jotka olivat jo aiemmin olleet tekemässä samantyyppistä sienikirjaa Tansaniasta.
Jos suomalaisten tekemä sienikirja Afrikasta kuulostaa erikoiselta täällä, niin kummastutti se Afrikassakin. Tekijät herättivät huomiota kierrellessään sambialaisissa kylissä keräämässä tietoa sienistä.
– Ympärille kokoontui rinki ihmisiä, kun haastattelimme jotakuta. Paikalliset ihmiset olivat uteliaita, eikä siellä kylillä paljoa tapahdu. Kun tällaiset kummajaiset tulevat, niin kyllä se vetää aina puoleensa, Marja Härkönen kertoo nauraen kotonaan Soppeenharjun kupeessa.
Sienihullun kansan perimätieto muistiin
Sienet ovat Sambiassa eräs tärkeimmistä ravinnonlähteistä. Ne nousevat sopivasti sadekauden alussa, jolloin edellisen vuoden maanviljelyksen sato on yleensä syöty loppuun.
– Niin sienihullua kansaa en ole nähnyt missään. Suomalaiset eivät ole mitään heihin verrattuna! Härkönen kertoo.
Sambiassa kasvaa muun muassa sellaisia erikoisuuksia kuin termiittisienet. Ne itse asiassa hoitavat suurimman osa termiittien töistä, joskus tihutöistäkin: kun termiitit varastoissa kaluavat vanhoja kirjoja tai puurakenteita, ne tosiasiassa vievät pureskelemansa mönjän pesäänsä termiittisienen lahotettavaksi. Ötökät sitten popsivat sienet suihinsa.
Kun termiitit lähtevät häälennolleen ja sienet jäävät hetkeksi vahtimatta, ne voivat työntyä keosta maanpinnan läpi. Tuloksena voi olla jopa metrin levyisellä lakilla varustettu sienen järkäle.
– Afrikkalaiset ovat aivan hulluina termiittisienten perään!
Sienitietouden kokoaminen yksiin kansiin on sambialaisille todella tärkeää, koska tähän asti kaikki oppi sienistä on kulkenut perimätietona. Kaupungistumisen ja nykyaikaisen koulutuksen myötä perimätieto on kuitenkin vaarassa katketa.
– Afrikkahan on ihmiskunnan alkukoti: siellä on pisin mahdollinen traditio käyttää hyväksi oman maan kasveja, sieniä ja eläimiä. Nyt afrikkalaisten ruokavaliot ovat huonontuneet, kun ihmiset ovat muuttaneet kaupunkeihin ja kaupunkien ympäriltä on hakattu metsät pois, Härkönen kertoo.
Työ aloitettiin sienenjuuritasolta
Kirjaa varten tehtiin kaksi noin neljän viikon reissua Sambiaan, joiden aikana kuljettiin pitkin kuoppaisia teitä paikallisissa kylissä ja miombo-metsissä keräämässä tietoa ja näytteitä sienistä. Aiemman Tansanian sieniä käsittelevän kirjan eteen tehty työ avitti jonkin verran, sillä Tansania kuuluu samaan kasvillisuusalueeseen kuin Sambia.
Lukuisia artikkeleita ja kirjoja kirjoittaneelle Härkösellekään Sambian-projekti ei kuitenkaan ollut mikään helppo nakki. Homma piti aloittaa kirjaimellisesti juuritasolta, koska tieteellisiä lähteitä oli niukasti. Joka ilta näytteistä otettiin ylös tuoretuntomerkit ja ne kuivattiin huolellisesti kuivurilla. Näytteet tuotiin Suomeen tutkittavaksi.
– Vaikeinta oli löytää sienille tieteelliset nimet. Sambiassa on laajassa käytössä sieniä, joille ei ole mitään virallista nimeä, Härkönen selittää.
Kansanomaisia nimiä kyllä löytyi – yhdelle sienelle vaikka kymmeniä. Joka kylässä saattoi törmätä eri nimeen. Sambiassa nimittäin puhutaan kymmeniä kieliä ja virallisia kieliäkin on englannin lisäksi seitsemän.
Paikallinen byrokratia tuli Härköselle ja kumppaneille turhankin tutuksi, sillä metsissä liikkumiseen täytyi käydä kysymässä lupia paikallisilta kyläpäälliköiltä ja virkamiehiltä.
– Eihän tämän värinen ihminen voi mennä siellä yksin metsään – se kiinnittää heti huomiota.
Toisaalta kirjaa tehdessä sai olla jatkuvasti tekemisissä myös tavallisten ihmisten kanssa. Sieniä käytetään Sambiassa, kuten monessa muussakin paikassa, paitsi ruokana myös lääkkeinä, ja niihin liittyy myös mystiikkaa ja uskomuksia. Tietoa käyttötavoista ja uskomuksista sai vain haastattelemalla paikallisia ihmisiä.
– Parhaita asiantuntijoita ovat kylien naiset, jotka ovat koko elämänsä eläneet samalla alueella, Härkönen selittää.