Yksitoistajäseninen Dixie Bear Band laittaa Ylöjärven kirkon svengaamaan

17.03.2024 14:00

Ylöjärven kirkko täyttyy ensi viikon lauantaina svengistä ja harrasta tunnelmasta, kun svengimusiikkiyhtye Dixie Bear Bandin kiertue pysähtyy Ylöjärvellä.
Dixie Bear Band on yksitoistajäseninen keuruulaisyhtye, jonka musiikilliset esikuvat peilaavat dixien ja swingin kulta-aikoihin viime vuosisadan alkupuoliskolle. Kuuden puhaltajan ja tuubabassoisen kompin johtajana on vuodesta 2013 toiminut lapualainen muusikko ja säveltäjä Jukka Lumme. Hän myös laatii suuren osan yhtyeen sovituksista.
Dixie Bear Band koostuu 11 kokeneesta muusikosta.

Bändin muusikoilla on runsaasti soittovuosia monissa erilaisissa kokoonpanoissa. Parhaille niitä on kertynyt vähintäänkin kymmeniä. Yhtyeen soitto on sopivan leppoisaa tai sitten puhuttelevan harrasta.

Varta vasten kirkkokonsertteihin laadittu ohjelmisto sisältää hengellisiä swingklassikoita ja toinen puoli sävellyksistä on yhtyeelle sovitettuja Suomessa usein kuultuja hengellisiä teoksia. Tällaisia tunnettuja hartaita sävellyksiä ovat muun muassa Konsta Jylhän Uutta virttä nyt laulaa, Otto Palmgrenin Heijastus ja Lasse Mårtensonin Jumala rakastaa maailmaa.
Dixie Bear Bandin kirkkokonsertti kuullaan ja nähdään Ylöjärven kirkossa lauantaina 23. maaliskuuta kello 18.