Nykyiset leudot talvet ovat helpottaneet hieman myös metsojen elämää. Kuten muutkin kanalinnut, myös metso kaivautuu toisinaan suojaan pakkasia lumen alle. Suurella linnulle voi olla toisinaan vaikeuksia saada itsensä täysin peitettyä lumella, mutta varsinkin lumisateella lintu antaa tuiskun haudata itsensä täysin lumen alle.
Tavallisesti linnut ovat vain sen verran lumen alla, että ehtivät vaaran uhatessa siivilleen. Lunta on harvemmin yli 15 senttimetriä.
Metsoa on pidetty paikkalintuna, mutta lajin on huomattu tekevän myös vaelluksia. Varsinkin naaraat eli koppelot ovat herkempiä vaihtamaan aluetta. Liikkumisesta on metsolle hyötyä. Kannanvaihtelut vaihtelut ovat lajilla suuria ja huonoina lisääntymisvuosina laji saattaa puuttua kokonaan laajaltakin alueelta.
Varsinkin Keski-Suomessa on ollut kuntia, joissa on riittänyt metsoja huonompinakin vuosina. Tällöin tyhjät alueet saavat täydennystä runsaan kannan alueista. Metson kannoissa voi olla suuria eroja Etelä-Suomen ja Pohjois-Suomen välillä, mutta myös kuntien välillä erot voivat olla selviä. Varsinkin pohjoisemmassa Suomessa voi havaita metson tekevän pitkiäkin vaelluksia. On huomattu myös, että pohjoisessa metsolla on vähemmän munia pesässä kuin eteläisessä Suomessa. Monella pikkulinnulla tilanne voi olla päinvastoin. Aivan tarkkaa syytä metson vaelluksille eitiedetä. Osittain vaelluksiin vaikuttavat varmasti huono ravintotilanne ja runsas poikastuotto, mutta muitakin syitä on.
Metsokannat ovat vähentyneet voimakkaasti viimeisten vuosikymmenien aikana. Erityisesti asutuksen leviäminen ja tehokas metsätalous ovat vähentäneet metsokantoja. Metson reviiri on varsin laaja ja lintu käyttää vuoden eri aikoina erillaisia metsiä hyödyksi. Pesimäaikaan ja syksyllä linnut viihtyvät kuusikoiden suojissa, mielellään mahdollisimman luonnontilaisissa kuusikoissa. Näissä tiheissä ja ryteikköisissä kuusikoissa metsot mielellään myös pesivät.
On pantu merkille koppeloiden toisinaan hakeutuvan pesimään myös hakkuuaukeille hakkuutähteiden suojiin. Metso ei ole vaativa pesäpaikan suhteen vaan pesä on yleensä pienoinen kuoppa tai syvänne maastossa. Pesäpaikkapulasta metso ei siis juuri kärsi.
Pohjois-Suomessa varsinkin metson pesäpaikan määrää kevään eteneminen. Metso pesii varsin varhain ja pohjoisessa maa on ainakin osittain vielä lumen peitossa ja metso joutuu valitsemaan pesäpaikan ensimmäisten sulien pälvien joukosta. Talvella ja keväällä linnut löytää usein männiköistä, missä niillä on myös soidinmenot.
Talvella metso käyttää ravintona lähes ainoastaan männyn neulasia. Toisinaan lintuja näkee talvella ruokailemassa myös talousmetsissä.
Mutta mieluisin ruokailuympäristö on soiden reunojen rämemännyt ja niiden neulaset, niin sanonut hakomapuut. Usein nämä metson ruokailupaikat voivat olla kaukana kesäiseltä elinpiiriltä, puhutaan useista kilometreistä.
Koppelo huolehtii poikasistaan tunnollisesti. Poikaset oppivat lentämään jo nyrkin kokoisina pieniä matkoja. Poikaset itsenäistyvät noin
kuukauden vanhoina, mutta perheen näkee yhdessä vielä syksylläkin. Poikaset seuraavat emoa pesästälähdön jälkeen ja opettelevat syömään varvikon seassa muun muassa silmuja. Emo viettää poikasineen hiljaiselämää kuusikoiden suojissa.
Metsot eivät solmi pidempää parisuhdetta. Metso ja naaras tapaavat soitimella ja parittelevat. Sen jälkeen lintujen tiet eroavat. Aika vaikeaa parisuhteen muodostaminen olisikin, sillä naaraita on arveltu olevan puolitoista kertaa enemmän kuin koiraita.
Metsot ovat melko piileskeleviä lintuja suurimman osan vuotta. Myös metsojen soidin on huomattavasti vähemmän äänekästä kuin
teerillä. Koppelo suorittaa haudonnan yksin. Koppelon ääntely kuulostaa hieman fasaanin tai riekon ”kot kot” -ääneltä ja koiraan ääntely on usein pelkkää karhean käheää kurkkuääntä.