Milla ja Johanna haastavat rohkealla kampanjalla muut ylöjärveläisvälittäjät – Asuntokauppa piristymään päin

01.02.2024 07:00

Ylöjärven asuntomarkkinoilla puhaltaa uusia tuulia, kun kiinteistönvälittäjät Johanna Leppänen ja Milla Grönstrand aikovat haastaa alan konkarit.
Kiinteistönvälittäjät Milla Grönstrand ja Johanna Leppänen ovat ystäviä ja työkavereita. (Kuva: Sanna Hillberg)

Takamaalta lähtöisin oleva, Tampereella asuva Johanna Leppänen sekä kesällä Vihattulaan muuttanut Milla Grönstrand kertovat olevansa valmiita haastamaan paikalliset kokeneet kiinteistönvälittäjät – kaikella rakkaudella.

– He ovat tehneet kovan työn täällä. Kun he ovat valmiita siirtämään kapulan, niin täällä ollaan, Leppänen sanoo.

31-vuotias Leppänen on tuttu monelle ylöjärveläiselle entisenä R-Kioski-yrittäjänä. Kiinteistönvälittäjänä hän on toiminut viisi vuotta, ja opiskelee tällä hetkellä ylempää kiinteistönvälittäjän tutkintoa.

Grönstrand, 27, tuli alalle vuonna 2019. Naiset työskentelivät tuolloin samassa yrityksessä. Kun Leppänen vaihtoi työpaikkaa ja lähti osakkaaksi Solid Houseen Tampereen keskustassa, Grönstrand seurasi pian perässä.

Kaksikko kertookin olevansa hyviä ystäviä myös työn ulkopuolella ja reissaavansa yhdessä niin Suomessa kuin maailmallakin. Grönstrand sanoo, että on ollut iso rikkaus tehdä töitä yhdessä ystävän kanssa.

Vaihto nuorempaan?

Olisiko aika vaihtaa nuorempaan, kysytään Johanna Leppäsen ja Milla Grönstrandin mainoskampanjassa. (Kuva: Heidi Glader)

Leppänen ja Grönstrand haluavat ravistella ennakkoluuloja ja herätellä asuntokaupoille aikovia. He aloittivat muutama viikko sitten sosiaalisessa mediassa näyttävän, ylöjärveläisille suunnatun Olisiko aika vaihtaa nuorempaan? -mainoskampanjan.

– Kiinteistönvälityksessä on sukupolvi vaihtumassa. Se vanha sukupolvi alkaa jäädä eläkkeelle. Asiakkaistakin huomaa, että he kaipaavat fressimpää otetta, Leppänen toteaa.

Naiset kertovat saaneensa positiivista palautetta kampanjan raikkaudesta. Värikkäästi ja trendikkäästi pukeutuneet naiset poseeraavat mainoskuvassa iloisin ilmein. Vaikka enää nykyään kiinteistönvälittäjän ei tarvitse pukeutua pukuun ja kravattiin, siisti ja huoliteltu yleisilme kuuluvat edelleen kiinteistönvälittäjän habitukseen.

Kaksikko on aktiivinen sosiaalisessa mediassa ja heillä on Instagramissa tili nimeltä valittajamuijat, toisin sanoen välittäjämuijat ilman ä:n pisteitä.

– Teemme sitä tosi kieli poskella ja se ei tavallaan liity millään lailla meidän ammatilliseen minään, Leppänen sanoo.

Keväällä on tulossa alasta kiinnostuneille suunnattu viihteellinen podcast.

Leppänen sanoo, että sosiaalisessa mediassa näkyminen ei ole kuitenkaan itse tarkoitus.
– Haluamme panostaa asiakaspalveluun. Olemme kokeneet, että asiakkaat kaipaavat parempaa kontaktointia kiinteistönvälittäjän kanssa ja aktiivisempaa yhteydenpitoa ylipäätään, hän kertoo havainnoistaan.

Grönstrandin mukaan alalla on jatkuvasti muutoksia ja siksi on tärkeää pitää ammattitaitoa yllä.

Asuntokauppa piristynyt

Leppänen kertoo, että asuntokauppa on piristynyt Tampereen seudulla hitaan viime vuoden jälkeen.

– Viime vuosi oli tosi haastava alalla, hän sanoo ja lisää, että loppuvuodesta 2023 ensiasunnon ostajat olivat liikkeellä ennen kuin heiltä poistettiin verovapaus vuoden vaihteessa.

– Kaikki positiiviset uutiset koron tiimoilta ja muuta vaikuttavat positiivisesti ihmisten ostopäätökseen, hän sanoo.

Grönstrandin mukaan varainsiirtoveron lasku on myös vaikuttanut myönteisesti. Vuoden alusta asunto-osakkeiden varainsiirtoveroa pudotettiin kahdesta prosentista puoleentoista ja kiinteistöjen neljästä prosentista kolmeen.

– Tämä on vauhdittanut varsinkin arvokkaampien asuntojen ja kiinteistöjen myyntiä, hän toteaa.

Leppänen kertoo, että Ylöjärvellä on kysyntää hyvistä myytävistä kohteista. Erityisesti 2000-luvulla rakennetut omakotitalot kiinnostavat ja rintamamiestaloilla on oma ostajakuntansa. Monet ostajat haluavat remonttivapaan kodin.

– Se on trendi, että halutaan valmista.

Grönstrand on huomannut, että uudiskohteisiin muuttavat haluavat enenevässä määrin itse vaikuttaa materiaaleihin.

Milla Grönstrandin ja Johanna Leppäsen mukaan asuntokauppa on piristynyt viime vuodesta Tampereen seudulla. (Kuva: Sanna Hillberg)

Kysyntää vuokra-asunnoille

Vaikka asuntojen hinnat ovat tulleet alaspäin, Leppäsen mukaan oma asunto kannattaa laittaa myyntiin, jos sitä on harkinnut.

– On hyvä ottaa huomioon, että jos ei saa tuhansien eurojen voittoa, niin ottaa sen huomioon välirahassa, kun ostaa seuraavaa. Siinä on hyvä suhde edelleen, hän sanoo.

Myös vuokra-asuntoja välittävä Grönstrand kertoo, että Ylöjärvellä on kysyntää vuokra-asunnoille.

– Kaksiot ja kolmiot ovat suosituimmat ja isompia asuntoja kysytään tosi paljon. Niitä on vähän vähemmän vuokralla, ja ne menevät aina tosi nopeasti, hän toteaa.

Ylöjärvellä omakotitaloalueet esimerkiksi Metsäkylässä ja ydinkeskusta kiinnostavat sekä asunnon ostajia että vuokraajia.

– Toki nyt, kun ollut pidentyneet myyntiajat, niin jos on mahdollisuus miettiä asunnon vuokraamista, niin se ei missään nimessä ole huono vaihtoehto, Leppänen sanoo.

Isot uudisrakennusprojektit ovat olleet Ylöjärvelläkin jo muutaman vuoden ajan jäissä, eikä uusia kerrostaloja ole rakennettu ennakkomarkkinoinnista huolimatta. Leppäsen mukaan potentiaalia on tulevaisuudessa:

– Pirkanmaalle muuttaa jatkuvasti lisää väkeä. Asuntopula tulee olemaan. Kun kaikki ovat samaan aikaan liikkeellä, hinnat lähtevät nousuun, hän ennakoi.