Lue tästä Pelastuslaitoksen ohjeet turvalliseen ilotulitukseen

28.12.2023 09:00

Ilotulitteet kuuluvat perinteisesti uudenvuoden juhlintaan. Pelastuslaitos muistuttaa, että ilotulitteista aiheutuu vuosittain erilaisia vahinkoja ja jopa pysyviä vammoja.
Käytännössä kaikkien ilotulitteiden ikäraja on 18 vuotta. (Arkistokuva: Ari Branthin)

Ilotulitteilla on tehty ilkivaltaa ja niillä on aiheutettu yleistä järjestystä ja turvallisuutta vaarantavia tilanteita.

Pelastuslaitos kehottaa huomioimaan ilotulitteiden turvaetäisyydet ja käyttöohjeet niitä käsiteltäessä. Vastuu mahdollisista vahingoista on aina ilotulitteen käyttäjällä.

Ilotulitteiden pauke voi olla hyvin stressaavaa eläimille ja myös sen takia on syytä noudattaa ilotulituksen aikarajoitusta. Näin lemmikkien omistajat voivat suunnitella esimerkiksi ulkoilut turvalliseen aikaan.

Ilotulitteiden käyttö on yleisesti sallittua ilman pelastusviranomaiselle tehtävää ilmoitusta 31.12.2023 kello 18 ja 1.1.2024 kello 02 välisenä aikana.

Poikkeuksena Pirkanmaalla on Tampereen ydinkeskustan alue, jossa yksityishenkilöiden ilotulitteiden käyttöä on rajoitettu lain perusteella yleisen turvallisuuden takaamiseksi.

Ilotulitteiden käyttökielto Tampereen keskustassa. (Kuva: Pirkanmaan Pelastuslaitos)

Kuka saa hankkia ja käyttää ilotulitteita?

Käytännössä kaikkien ilotulitteiden (raketit, roomalaiset kynttilät, padat, tähtipommit, yms.) ikäraja on 18 vuotta. Niitä ei myöskään saa luovuttaa tai myydä alle 18-vuotiaille. Huoltajien tulee huolehtia siitä, ettei ilotulitteita luovuteta alaikäisten käytettäväksi.

Ilotulitteiden tulee olla CE-merkittyjä tuotteita. Lisäksi niissä pitää olla asianmukaiset ohjeet oikeasta käytöstä, säilytyksestä ja tuotetiedoista suomeksi ja ruotsiksi.

Hätärakettien käyttö ilotulitusvälineinä on kielletty. Hätärakettien aiheettomassa käytössä tekijä syyllistyy rikoslain 34 luvun 10 pykälässä tarkoitettuun perättömään vaarailmoitukseen.

Noudata turvallisuutta

Pelastuslaitos muistuttaa, että ilotulitteiden käytössä on aina noudatettava varovaisuutta.

Ilotulitteet pitää tukea hyvin: Rakettien ampumatelineet sekä maassa toimivat tuotteet, kuten padat ja suihkut, on tuettava niin, että ne eivät pääse kaatumaan ammunnan aikana.

Ilotulitteen suuntaamista toista ihmistä kohden tai ilotulitteen heittämistä yleisön joukkoon pidetään tahallisena ja rangaistavana tekona.

Ilotulitteiden virheellisestä käytöstä saattaa loukkaantumisen lisäksi olla seurauksena tulipalo.

Pelastuslaitos muistuttaa myös suojalasien käytöstä, joka on jo vuodesta 2009 lähtien ollut pakollista ilotulitteiden ampujille. Suojalasien käyttöä suositellaan vahvasti myös katsojille.

Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) mukaan tällä vuosikymmenellä joka vuodenvaihde noin 10-30 ihmistä on saanut sairaalahoitoa vaativia silmävammoja ilotulitteesta.

Näin säilytät ilotulitteita kotona

Ilotulitusvälineet on säilytettävä lukitussa kaapissa siten, ettei niiden läheisyydessä ole sellaisia lämmönlähteitä tai tulenkäsittelyä, joka voisi aiheuttaa tulitteiden syttymisen.

Valitse ilotulitteiden käyttöpaikka huolella, ettei käytöstä aiheudu vaaraa ihmisille, rakennuksille tai muulle omaisuudelle.

Ilotulitusvälineitä ei saa säilyttää ullakkotiloissa, kellarin asuntokohtaisissa säilytystiloissa eikä yhteiskäytössä olevissa tiloissa.

Lain mukaan asuinhuoneistossa tai huonetiloissa, joissa oleskelee ihmisiä, saa säilyttää enintään 5 kiloa ilotulitusvälineitä.

Määrä tarkoittaa ilotulitusvälineissä olevan räjähtävän ja pyroteknisen aineen määrää, jota tulitteissa on käytännössä noin yksi neljäsosa. Sallittu säilytysmäärä on siten kokonaispainoksi muunnettuna noin 20 kiloa.

Pelastuslaitoksen ohjeet ilotulitukseen:

  • Huomioi, ettei ilotulitteista aiheudu vaaraa tai haittaa (esim. meteli) eläimille.
  • Käytä sopivaa telinettä tai tukea ampuessasi ilotulitteita.
  • Lue ostamasi tuotteen käyttöohjeet huolella.
  • Ilotulitteita ei tule käyttää alkoholin vaikutuksen alaisena.
  • Poistu ohjeiden mukaisesti sytyttämäsi tuotteen luota turvalliselle etäisyydelle.
  • Suojalasien käyttö on pakollista ja myös yleisön on hyvä suojata silmänsä.
  • Käytä sytytyspuikkoa.
  • Ilotulitteita ei pidä käyttää sisätiloissa tai parvekkeella.
  • Suuntaa ilotulitteet pois ihmisistä, rakennuksista ja muusta omaisuudesta.
  • Älä tee omia viritelmiä.
  • Ilotulitteita käsittelevät ja käyttävät vain täysi-ikäiset.