Parivuotias kulttuuriparlamentti on ottanut olemassaolonsa aikana aktiivisesti kantaa ja mahdollistanut elämyksiä. Sen hedelmät näkyvät ja kuuluvat, mutta harva tietää, mistä ne ovat peräisin.
Ku katukuvaan ilmestyy värikäs taidemaalaus tai Vanha Räikkä saa vipinää tapahtumasta, takana on usein kaupungin kulttuuriparlamentissa kehitelty ajatus. Runsaat kaksi vuotta sitten perustettu parlamentti on kaupungin historian ensimmäinen. Se tuo yhteen kulttuurialan eri tehtävissä työskenteleviä ammattilaisia yrittäjistä kolmannen sektorin edustajiin.
Yhteinen tavoite on selvä: hyvinvointia lisäävä, saavutettava ja yhä tiiviimmin ylöjärveläisten arkeen kietoutuva kulttuuri.
– Sellainen, johon olisi helppo sujahtaa mukaan huomaamattaankin, kulttuuriparlamentin puheenjohtaja Liisa Veittikoski luonnehtii.
– Tekemistämme ohjaa jatkuvasti kasvava ymmärrys kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista. Se on tullut jo rakenteisiin mukaan sillä tavalla, että kaupungin organisaatiokentällä kulttuuri luetaan osaksi hyvinvointia, kaupungin kulttuuripäällikkö, vapaa-aikajohtaja Minna Vallin avaa.
– Lähtökohtana on yhä vahvemmin moninaisuuden ymmärtäminen. Kulttuuri on kaikkien ihmisten oikeus terveydentilasta huolimatta ja siksi sitä on katsottava monista eri näkökulmista. Siinä on apua yrittäjistä ja sellaisistakin järjestöistä, jotka eivät suoraan liity kulttuuriin vaan toimivat esimerkiksi sosiaalialalla, hän kertoo.
– Viranhaltijalla voi olla joskus kapea käsitys kulttuurista, mutta tämä ryhmä ohjaa siitä pois. Parlamentti on arvokas tiedon jakamisen paikka.
– Kaupungin kanssa olisi hankala päästä ideoimaan tällä tavalla ilman verkostoa. Monelle parlamentissa mukana oleminen on ainutlaatuinen tapa saada äänensä kuuluviin, yrittäjätaustainen Veittikoski kiittelee.
Nuori parlamentti on nähnyt vaivaa lunastaakseen paikkansa kaupungin toimintakentällä. Se on antanut lausuntoja pyynnöstä, mutta kertonut näkemyksensä monista suunnitelluista ja meneillään olevista hankkeista myös oma-aloitteisesti.
Yksi ajankohtaisista tehtävistä on Operaatio Pirkanmaa -hankkeen toteutuksen ohjaaminen Ylöjärvellä. Operaatio Pirkanmaa on jatkoa Euroopan kulttuuripääkaupunkihaulle, joka ratkesi Oulun hyväksi. Nyt Ylöjärvi toteuttaa jo hakuvaiheessa laadittua varasuunnitelmaa.
– Operaatio Pirkanmaan tiimoilta on saatu aikaan monenlaista uutta, viimeisimpänä Siltatien alikulkutunnelin maalaukset. Rahoitusta käytettiin osana myös esimerkiksi Suurenmoisen korttelipäivän kustannuksia, Vallin kertoo.
Parlamentin roolia hän kuvailee taustatukena olevaksi mahdollistajaksi ja ideointipajaksi. Joskus jäsenten joukosta löytyy toteuttajiakin, mutta olennaisinta on näkökulmien ja asiantuntemuksen antaminen ryhmän käyttöön.
– Tehtävämme on tökkiä normeja. Arvostavassa ilmapiirissä on turvallista ideoida villistikin, kukaan meistä ei turhia ujostele, Veittikoski sanoo.
Luova ajattelu on välttämätöntä, kun kulttuurikokemuksia tarjotaan kaikenikäisille vauvasta vaariin. Vallinin mukaan ikätasoajattelu on juurtunut hyvin arkityöhön.
– Hyvinvointikysymystä lähestytään eri-ikäisten ihmisten kautta. Esimerkiksi Operaatio Pirkanmaan rahoituksella toteutettavia tapahtumia ja hankkeita valitessa on mietitty, että on jotain joka kohderyhmälle.
Ala- ja yläkoululaisten kulttuurikasvatukseen kaivataan kuitenkin vielä selkeämpiä suuntaviivoja.
– Kulttuurikasvatuksen laajentaminen varhaiskasvatuksesta perusopetukseen on ollut tavoitteena pitkään. Se on agendalla edelleen, mutta päätös tarvitaan ennen kuin meidät voi päästää irti, Vallin viittaa kulttuuriparlamentin asiantuntija-apuun.
Ensi vuoden kulttuuritarjonta rakentuu hyväksi havaitun perusrungon ja muutamien uusien ideoiden ympärille. Alkuvuotta piristää aiemmilta vuosilta tuttu Loiste-valotaidetapahtuma. Kuudetta kertaa järjestettävä tapahtuma iskee ajan hermoon, kun valoteokset kasvattavat suosiotaan kohisten koko maassa.
Vanhalla Räikällä näkyy kirjailija Kirsi Kunnaksen juhlavuosi. Vuonna 2024 Kunnaksen syntymästä tulee kuluneeksi sata vuotta.
– Samalla haluaisimme vahvistaa kirjallisuuden teemaa. Antaahan jo Kunnaksen kammari talon yläkerrassa rakennukselle tietyn profiilin, Vallin sanoo.
– Olisi hienoa tuoda esiin myös nousevia tekstintekijöitä musiikkialalta. Nyt on pinnalla erityisesti nuoria naisia, jotka kirjoittavat lyriikkansa itse. He voisivat tuoda meillekin uutta kuulijakuntaa.
Taiteen keinoin juhlistetaan vuoden mittaan myös 155 vuotta täyttävää Ylöjärven kaupunkia.