Banaanikärpäset, hedelmäkärpäset, mitä hittoja ne nyt oikealta nimeltään ovatkaan. Nyt on taas sesonki! Keittiöni yritetään vallata, ja minä en pidä siitä. Olen lähtökohtaisesti sitä mieltä, että jos keittiössäni pyörii joku muu kuin minä, sen joku voisi tehdä siellä ruokaa. Nämähän eivät tee. Nämä tulevat naamani eteen pyörimään, kun minä teen.
Ensimmäisten pikkukärpäleiden saapuessa toistan aina samat rutiinit: Kaikki roskikset pihalle. Biojäteroskis sillä sekunnilla, kaikki muu lasipurkkeja myöten rauhallisempaa tahtia perässä. Kaikki hedelmät ja vihannekset pöydiltä jääkaappiin tai vuohille syötäväksi. Tarkistus: Ei, meillä ei edelleenkään ole huonekasveja. Näiden mullassa pikkukärpäset kuulemma viihtyy.
Keittiön jynssäys puhtaaksi, varovasti hengitellen, ettei vedä niitä naaman edessä pörrääviä kärpäsiä keuhkoihinsa. Tsekkaus lasten huoneisiin, ettei siellä ole banaanikärpäskasvattamoa esimerkiksi sängyn alle unohtuneessa puoliksi mädässä päärynässä. Ei ole vielä tapahtunut meillä, mutta en todellakaan väitä, etteikö olisi mahdollista.
YouTube on täynnä opetusvideoita siitä, miten tehdään banaanikärpäsansa, enkä aio mennä näihin sen tarkemmin. Sanon vain, että olen rakentanut varmaan ne kaikki. Lisäksi kaupoista saa ihan tähän tarkoitukseen tehtyjä pyydyksiä, joiden mukana tulee myös pari pussillista mädän hedelmän hajuista houkutusnestettä. Lisäksi olen kokeillut melko onnistuneesti myös perinteistä kärpäspaperia. Jos siihen ei tarttuisi keittiössä puuhaillessaan jatkuvasti hihastaan tai tukastaan kiinni, niin sanoisin, että varsin toimiva.
Olen pystynyt tekemään tämän kaiken melko johdonmukaisesti ja ilman suurempia tunnereaktioita useana syksynä. Katson kun mehulla täytetty ja tiskiaineella höystetty lasipurkki pikkuhiljaa täyttyy kärpäsistä ja keittiön ilmatila on kohta taas loukkaamaton.
Tänä syksynä hermo ei yhtäkkiä jotenkin vaan kestänyt yhtään kärpästä eikä viikkojen operaatiota. Johtunee samanaikaisesti välikatossa ralliaan pitävistä oravista, joista kuvittelin jo päässeeni eroon. Otin imurin ja imuroin ne. Siis kärpäset, oravia en saanut kiinni.
Suosittelen kärpästen imurointia lämpimästi kaikille! Se on kuin joku animaatiopeli, jossa kerätään ilmassa leijuvia pisteitä. Noin 15 sentin päästä pikkukärpänen imeytyy imurin suulakkeeseen. Jos vaihtaa uuden pölypussin, imuteho paranee ja riittää, kun hosuu noin 30 sentin päässä kohteesta. Kärpästen katoaminen imuriin on paljon, paljon tyydyttävämpää kuin odottaa, että ne siirtyisivät lasipurkin reunalta mehuun hukkumaan.
Imuroin kaikki löytämäni kärpäset kolmena päivänä, ehkä kolmesti päivässä ja nyt ne ovat poissa. Kaikki. Kokonaan. Nyt huomaan salaa toivovani, että jostain tulisi edes yksi, tai kaksi. Se oli oikeasti hauska peli!
