Kun perheeseen syntyy lapsi, vanhemmat ratkaisevat, kastetaanko lapsi vai ei. Meidän aikanamme asia on moni-ilmeinen. Äiti ja isä voivat edustaa eri kristillisiä kirkkokuntia tai heillä voi olla oma uskonto: hindulaisuus, islam tai juutalaisuus. Lisäksi ovat uskonnottomat. Vanhemmalle kyse on aina omasta lapsesta ja periaatteista, miten haluaa perillistään kasvattaa.
Maassamme Suomen evankelis-luterilaisella kirkolla on perinteisesti vahva asema. Kirkkoon kuului viime vuonna 66,5 prosenttia suomalaisista. Suomen ortodoksisen kirkon jäsenmäärä on noin 55 000.
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon Tampereen hiippakunnan piispa Matti Repo korostaa, että kasteella on hengellinen merkitys. Se välittää pelastuksen lahjan ja tekee osalliseksi ikuisesta elämästä. Mutta kasteella on myös juridisia seuraamuksia.
– Kasteessa tullaan seurakunnan jäseneksi. Lapsena kastaminen liittää myös kristinuskon sävyttämään kulttuuriin jo varhaisista vuosista alkaen. Evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluvat lapset osallistuvat koulussa enemmistöuskonnon opetukseen, mikä antaa heille myös laajimmat mahdollisuudet oppia tuntemaan paitsi omaa myös muiden uskontoja.
Revon mukaan kansainvälistyvässä ja monikulttuuriseksi kehittyvässä Suomessa on entistä tärkeämpää tunnistaa uskontojen kulttuuria luova voima ja kyetä ymmärtämään, miksi Suomi ja länsimaat ovat sellaisia kuin ovat. Hän muistuttaa, ettei uskonto ole vain yksilön sisäinen vakaumus tai salainen ajatus tuonpuoleisista vaan yhteisöjä suuntaava ja kannatteleva arvojen kokonaisjärjestelmä.
”Vanhemmat haluavat antaa meille parasta”
Ylöjärven 138-vuotias evankelis-luterilainen seurakunta toimii nuorekkaassa vajaan 34 000 asukkaan Ylöjärven kaupungissa. Seurakuntaan kuuluu noin 23 500 jäsentä, mikä on noin 70 prosenttia kaupungin asukkaista.
Kirkkoherra Ulla Ruusukallio muistuttaa, että kasteessa otsaamme ja rintaamme piirretään ristinmerkki todistukseksi siitä, että Jeesus Kristus on meidät lunastanut ja kutsunut opetuslapsekseen.
– Ilman omia ansioitaan pieni lapsi otetaan Jumalan perheväen jäseneksi. Samalla vanhempamme haluavat antaa meille parasta, mitä tietävät: kaikkivaltiaan Jumalan huolenpidon vanhempien oman huolenpidon lisäksi. Psalmin 91 sanoin: ”Hän antaa enkeleilleen käskyn varjella sinua, missä ikinä kuljet.” Kuka vanhemmista ei haluaisi lapselleen tuota?
Vesilahden seurakunta on todennäköisesti Pirkanmaan vanhin. Se on perustettu mahdollisesti jo ensimmäisten ristiretkien jälkeen 1100-luvun lopulla. Vesilahden kunnassa on runsaat 4 500 asukasta, ja seurakunnan jäsenmäärä on liki 3 400. Se on reippaat 75 prosenttia koko kunnan populasta.
Kirkkoherra Harri Henttinen sanoo, että kaste on kristillinen ja kirkollinen perinne, mutta kastettavan ikä ja kasteajankohta eivät ole kasteen ydin. Esimerkiksi Jeesus itse kastettiin aikuisena.
– Ennen saatettiin ajatella, että kaste suoritettuna tekona pelastaa (mukana lähes maagisia piirteitä), jolloin lapsi oli saatava kasteelle mahdollisimman nopeasti syntymän jälkeen. Ajateltiin jopa, että kastamaton ei voi päästä kuoleman jälkeen taivaaseen. Toivottavasti nykyään ei enää ole tällaista yksioikoista ja armotonta ajattelua.
– Jumalan rakkautta ei voi rajoittaa se, jos tämä kasterituaali on jäänyt suorittamatta. Yritän pappinakin aina visualisoida asioita. Kasteessa mielestäni Jumala antaa meille kauniin lahjapaketin: uskon ja elämän merkityksen ja tarkoituksen. Hän ojentaa paketin ja kätensä meille, ja me saamme itse päättää, tartummeko siihen vai emme. Avaammeko paketin ja katsommeko, mitä siellä paketissa on sisällä?
– Vauva ei vielä ymmärrä asiaa samoin kuin aikuinen, mutta vauvoilla on sisällään jotakin sellaista taivaallista viisautta, jonka aikuinen iän myötä ikävä kyllä unohtaa. Vesilahtelainen kirjailija Oiva Paloheimo toteaakin runossaan salaperäisen viisaasti: ”Vain lapsoset tietää kun saapuvat nuo, tuolt ylhäältä taivaan maasta, et millaista siellä oikein on, mut siitä ei pienoiset haasta”.
”Ihminen liitetään seurakuntaan ja kirkkoon”
Tampereen ortodoksisen seurakunnan toinen pappi, isä Tuomas Kallonen muistuttaa, ettei kaste ole nimenantotoimitus, vaan siinä on kyse ihmisen liittämisestä seurakuntaan ja kirkkoon. ”Kristuksen pelastustyön osallisuuteen ja Kristuksen ruumiin jäseneksi”, kirkon kieltä käytettäessä.
Ortodoksisessa kirkossa lapsi pääsee heti kasteen ja mirhavoitelun (välittömästi kasteen jälkeen toimitettava kasteenvahvistaminen, konfirmaatio) jälkeen täysivaltaisena seurakunnan jäsenenä kirkon sakramenttien kuten ehtoollisen osallisuuteen.
Kallonen sanoo, että kun usko ja seurakunnan jäsenyys on perheessä tärkeä ja merkityksellinen asia, ei lapsen kastamista tarvitse tavallisesti perustella.
– Perheessä halutaan, että lapsi saa kasvaa pienestä pitäen kirkon rukouksien ja sakramenttien suojissa. Lapsi ymmärtää hyvin paljon pyhyydestä, joskus enemmän kuin aikuiset. Kirkosta lapsi löytää kauneutta, rauhaa, turvallisuutta, vastauksia varhain herääviin elämän suuriin kysymyksiin, omaa perhettä laajemman perheen, ja muita lapsia, joiden kanssa jakaa tämän kaiken jumalanpalveluksissa, kerhoissa, leireillä, uskonnontunneilla koulussa…
– Eikö tässä jatkuvan kilpailun ja pyrkimisen maailmassa ole melkoinen voimavara kokea olevansa äärettömän arvokas ja rakas Jumalan lapsi, jonka ei tarvitse taistella itselleen paikkaa auringossa – se paikka löytyy omasta sydämestä, jossa voi kohdata oman Luojansa. Vaikka perhe ei olisi erityisen uskonnollinen tai aktiivinen seurakunnassa, on kaste jo vauvana äärimmäisen merkityksellinen. Lapsi saa kasteessa ja mirhavoitelussa Pyhän Hengen lahjan, joka voi syttyä omakohtaiseksi uskoksi missä tahansa iässä. Rikkaan ja viisaan kristinuskon perinnön myötä hän oppii ikään kuin uskonnollisen kielen, jonka kautta voi saada valoa oman elämän perimmäisiin kysymyksiin, sekä ymmärtää ja kunnioittaa myös muulla tavalla uskovia, Kallonen toteaa.
”Huoltajat tekevät koko ajan päätöksiä”
Mitä kastamatta jättäminen, asian siirtäminen esimerkiksi syntyneen omaksi ratkaisuksi tuo tullessaan?
Piispa Matti Repo miettii, että kuulostaa hyvältä, kun vedotaan lapsen itsemääräämisoikeuteen ja vapauteen saada täysi-ikäisenä päättää omasta uskonnostaan. Hän huomauttaa, että jokainen huoltaja tekee jatkuvasti lapsen puolesta päätöksiä, ja syvimmin lapseen vaikuttavat juuri sellaiset asiat, joita ei edes huomaa lapsen puolesta päättävänsä.
– Ne ovat kokonaisvaltaisia arvoihin ja kulttuuriin liittyviä, ihmisen valintoja pienestä pitäen ohjaavia tekijöitä, aikuisilta opittavia käyttäytymismalleja ja tärkeysjärjestyksiä. Jokainen lapsi kasvaa johonkin kulttuuriin, sisäistää sen ja alkaa noudattaa sitä paljon ennemmin kuin oppii sitä arvioimaan. Esimerkiksi äidinkieltä ei kukaan voi enää aikuisena valita, vaikka olisi opiskellut miten monia kieliä tahansa. Uskonnosta vaikeneminen neutraaliuden ihanteen nimissä johtaa vain tietoaukkoihin ja ymmärtämättömyyteen merkittävän inhimillisen ilmiön alueella, Repo sanoo.
Kirkkoherra Ulla Ruusukallio huomauttaa, että kaste on Jumalan teko ja lahja meille ihmisille.
– Puhutaan kasteen armosta korostamaan sitä, että kaste ei ole ihmisen oma teko tai tahdonvallan asia, vaan nimenomaan lahja. Kasteen ihminen voi toki saada minkä ikäisenä vaan, mutta arvommeko muidenkaan lahjojen kanssa sitä, otammeko sen vastaan vai emme? Vasta aikuisena kastaminen saattaa harhauttaa meidät ajattelemaan, että kaste olisi jollain tavalla oman uskonratkaisumme merkki tai sinetti – sitä se ei luterilaisen uskomme mukaan ole.
Kirkkoherra Harri Henttinen toteaa, että kastamattomuudessa kyse on yleistyvästä nykyajan trendistä.
– Menettelytapa on perinteistä poikkeavaa meillä Suomessa, mutta ajat muuttuvat. Toivottavasti kirkkokin osaa nähdä tässä trendissä myös jotakin myönteistä. Individualismin aikakaudessa on ymmärrettävää, että perheet ajattelevat, että jokainen päättää itsenäisesti ja itse omasta uskostaan tai uskomattomuudestaan.
Henttisen Jumala ei pakota ketään, eivätkä ihmisetkään voi pakottaa uskonratkaisuun, eivätkä viime kädessä tehdä ratkaisuja toisen puolesta.
– Käytännössä kastamattomuus tuo mukanaan sen, että ei voi olla virallisesti seurakunnan jäsen, mutta seurakunnan toimintaan kastamatonkin voi osallistua normaalisti. Eipä kastetta ja kirkon jäsenyyttä kukaan arjessa yleensä kysele.
Isä Tuomas Kallonen teroittaa, ettei lapsikaste poista ihmisen omaa valinnanvapautta.
– Joka tapauksessa hänellä säilyy vapaus elämänsä varrella pysyä siinä kirkon uskossa ja jäsenyydessä, johon hänet kasteessa on liitetty tai luopua siitä, ja kenties omaksua jonkin muun uskon tai katsomuksen.
– Lapsena omaksuttu kristinusko antaa kuitenkin pohjan ymmärtää ylipäätään uskontoja. Emmehän pidättäydy opettamasta lapselle äidinkieltä ajatellen, että näin rajoitamme hänen vapauttaan, ja hän voi sitten täysi-ikäisenä valita, mitä kieltä hän puhuu. Lapsuus ei ole mikään puhdas, uskonnollisesti neutraali taulu. Sitä taulua pyrkii koko ajan täyttämään ympäriltä tuleva loputon kuvien ja viestien tulva, joka ei ole uskonnollisesti neutraalia.
Kallosen mukaan yksi esimerkki tästä on kasvava kiinnostus yhä nuorempien parissa noituuteen, spiritismiin, mustaan magiaan, jonka kuvastoa populaarikulttuuri on tiheänä. Jos lapselle ei opeteta mitään hengellisestä todellisuudesta, se ei vie pois hänen kiinnostustaan. Tuolloin opettajiksi voi ilmaantua ihmisiä, jotka eivät ole kiinnostuneita lapsen hyvinvoinnista tai itsemääräämisoikeudesta.
