Ylöjärveläinen lapsikuoro esiintyy yhdessä Saara Aallon kanssa joulukuussa – Viime vuoden konserteista kiitosta: ”Kuivin silmin ei kuulemma pystynyt kuuntelemaan”

20.09.2023 13:00

Saara Aalto vierailee joulukuussa Enkeleitä-joulukiertueellaan Ylöjärven kirkossa, jossa hän esiintyy yhdessä Vuorentaustan musiikkiluokkien kuoron kanssa.
Saara Aalto vierailee joulukiertueellaan 16 paikkakunnalla, jossa jokaisessa konsertissa on mukana paikallinen lapsikuoro. (Kuva: Ville Paasimaa)

Laulaja Saara Aalto vierailee Enkeleitä-joulukiertueellaan yhteensä 16 paikkakunnalla, jonka konserteissa annetaan ääni myös paikallisille lapsille.  Ylöjärvellä Aallon kanssa esiintyy Vuorentaustan koulun musiikkiluokkien kuoro. Konsertti järjestetään Ylöjärven kirkossa 8. joulukuuta.

Tämän vuoden esiintymisistä taukoa pitäneen Saara Aallon  Enkeleitä -joulukiertueella kuullaan hienoimpia joululauluja sekä Suomesta että muualta maailmasta.

– Olen iloinen,  että Enkeleitä-joulukiertueesta on muodostumassa jo perinne. iime vuosi ylitti odotukset ja mukana olleet lapsikuorot toivat konserttiin uudenlaista koskettavuutta ja merkitystä, joten halusin jatkaa yhteistyötä paikallisten lapsikuorojen myös tänä vuonna.

– Toivon, että mahdollisuus esiintyä täydelle salille ammattimaisessa konsertissa antaa kipinää jatkaa musiikkiharrastusta. Osan kohdalla ehkä jopa ammattiin saakka. Sain viime vuonna paljon kiitos yleisöltä tästä yhteistyöstä, kuivin silmin konserttia ei kuulemma pystynyt kuuntelemaan. Tänä vuonna odotan kiertuetta erityisen paljon, sillä olen pitänyt esiintymistaukoa tämän vuoden, Saara Aalto kertoo.

Konserteissa Aaltoa säestävät Riku Kantola (koskettimet), Saku Maristo (piano) ja Lotta-Maria Heiskanen (viulu).