Jere Haavisto jatkoi täydellistä kauttaan motocrossin SM-sarjassa kauden toiseksi viimeisessä osakilpailussa Heinolassa.
Haavisto ajoi sekä aika-ajon pohjat että kaksi erävoittoa. Hän johtaa sarjaa ennen kauden päätösosakilpailua 42 pisteellä, eikä ole hävinnyt kauden aikana ainoatakaan erää. Päätösosakilpailu kisataan Orimattilassa 10. syyskuuta.
– Hyvä päivä lopulta eikä toissa viikolla tullut pieni vamma pahasti enää haitannut ajamista. Tästä on hyvä jatkaa kohti kahden viikon päästä olevaa Orimattilan osakilpailua, Haavisto kertoi tiiminsä Silve Racingin tiedotteessa.
Järjestys oli molemmissa erissä sama. Jere Haaviston jälkeen toiseksi sijoittui Juuso Matikainen ja kolmanneksi Emil Silander.