Ylöjärvellä aikoinaan huoltoasemana palvelut erikoinen Venturo-talo on nyt nähtävillä Espoossa

25.08.2023 12:01

Espoossa on laitettu kaikkien ihailtavaksi peruskorjattu Venturo-talo, joka toimi aikoinaan Ylöjärvellä huoltoasemana.

Espoolaisen arkkitehdin Matti Suurosen suunnittelema Venturo-talo on seisoo nyt Espoon Tapiolassa. Asiasta kertoo Länsiväylä, jonka mukaan Venturo hankittiin muutama vuosi sitten näyttelykeskus Weegeen designkokoelmaan. Venturo on ollut peruskorjauksessa Ekin Muovissa Ylöjärvellä.

– Venturo on hankittu jo ennen koronaa. Peruskorjaus on tehty pieteetillä, tapahtumapäällikkö Lea Rintala Espoon kaupunkitapahtumasta kertoi Länsiväylälle.

Matti Suuronen suunnitteli 45-neliöisen ja 4 000 kiloa painavan Venturon vuonna 1971. Lujitemuovista tehtyjä, asunnoiksi suunniteltuja taloja valmistui aikoinaan Ruotsinpyhtäällä yhteensä 20 kappaletta.

Ylöjärvellä talo seisoi Teivossa nykyisen Neste Express -kylmäaseman kohdalla Metsätaloa vastapäätä. Talossa oli huoltoaseman kassa ja kahvila.