Otsikossa isäni aikoinaan runsaasti käyttämä lause, joka viittasi lähinnä työkaluihin ja muihin tarve-esineisiin. Lause ei ollut täysin katteeton, meiltä kotoa tosiaan löytyi kaikkea kaikkeen enemmän kuin keskikokoisesta sekatavarakaupasta.
Nyt olen alkanut ajatella tuota yhteisöllisen kylän tunnuslauseena. Koska meillä on, kaikkea. Täytyy vain oppia tietämään kenellä on mitäkin. Minulla on aikojen saatossa ollut tarvetta muun muassa näille: haketin, erilaiset hevostarvikkeet, kananmunat ja sokeri, painepesuri, kopiopaperi, koon 38 luistimet, särkylääkkeet ja koiraportti. Tämä kaikki ja paljon, paljon enemmän, on aina löytynyt hyvin nopealla varoitusajalla naapurustosta. (Meillä Karhella naapurustoa on kaikki kahdeksan kilometrin säteellä.)
Samoin minulla on ollut tarvitseville ylimääräisenä hevostarvikkeiden lisäksi asioita, kuten koon 34 monoja, polkupyöriä, raparperia, kauraa, kahvia, pumpputermoksia ja polttopuita.
Asioita ostetaan, myydään, vaihdetaan, lahjoitetaan ja lainataan. Aikalailla kaikki tällä tietävät, ettei ”lähikauppaan” tai keskustaan asti ihan vähällä kukaan viitsi lähteä ajelemaan, varsinkaan yhden kananmunan tai parin sokeridesin takia.
Ja miksi kaikki pitäisi olla aina omaa? Naapurini kanssa käytimme hetken aikaa pelkästään minun hevosautoani kaikkiin kulkemisiimme, koska molempien henkilöautot olivat samaan aikaan korjaamolla. Kertaakaan ei tullut tilannetta, että olisimme tarvinneet molemmat autoa yhtä aikaa. Tällä logiikalla vielä vähemmän joka talossa tarvitsee olla oma kaivinkone, painepesuri ja sirkkeli, saati hevosten säkämitta tai karvatrimmeri.
Kylältä löytyy kyllä. Kylältä löytyy myös todella paljon osaamista vaikka ja mihin, sitten, kun oppii tietämään kuka on haka missäkin. Pitää osata pyytää ja pitää osata olla myös vastavuoroisesti avuksi. Kaikille, ajattelisin, joille vain voi. Koska olen varma, että tässä kaikessa materian ja palvelusten vapaassa virrassa suuntaan ja toiseen lopulta vaakakupit asettuvat tasan. Saat juuri sen, mitä annatkin.
Meidän kylällä on muuten nykyään myös kirjasto. Se on maitolaiturissa ja sen periaatteena on ”ota, lainaa, tuo”. Minusta se on kaiken tämän yhteisöllisyyden pienoismalli. Joku haluaa vain antaa sinne omistaan, osa ottaa, joku palauttaa lainansa ja hakee seuraavan. Jokainen laittaa hommaan oman näköisensä panoksen ja olen varma, että maitolaituri mieluumminkin kohta läikkyy yli kirjoista, kuin että kirjat pääsisivät loppumaan.
Karhen pieni kirjasto on muuten myös instassa. Se tarkoittaa, että vaikka ollaan maalla niin ei olla ihan maalaisia. Somet ja kaikki.
