Silve Racing KTM-kuljettaja Jere Haavisto hallitsi sunnuntain tapahtumia Siilinjärvellä motocrossin SM-osakilpailussa.
Ylöjärveläinen ajoi kahteen erävoittoon vaikkakin erot olivat huomattavasti pienempiä, kun kauden avauskilpailussa Tampereella.
Ensimmäisessä erässä Haavisto nousi huonon lähdön jälkeen kärkeen vasta kierroksella 11. Toisessa erässä hän puolestaan ampaisi lähdöstä kärkeen halliten erää lähdöstä maaliin. KTM-kuljettaja johtaa nyt sarjaa täysillä pisteillä ja ero toisena olevaan Juuso Matikaiseen on 16 pistettä.
– Tiukka vääntö oli voitosta tänään ja erot olivat pieniä. Ihan tosissaan sai puristaa loppuun asti, että voitot irtosivat. Tästä on hyvä jatkaa Tornioon ja ehtii välissä vetää juhannuksen happea, kun nyt olen ollut Latvian MM-osakilpailusta asti reissussa, Haavisto kertoi.
Haavisto ajoi Siilinjärvellä lauantaina TOP 250A-luokan osakilpailun, mistä tuloksena oli niin ikään kaksi erävoittoa ennen Emil Silanderia.