Kaksi kesän alussa vietettyä leiriä toi uutta väriä ylöjärveläiseen suvileiritarjontaan. Ne pureutuivat luovaan ilmaisuun usealta kantilta, ja kaiken kuroi yhteen näytteleminen. Kenties tuore konsepti saa jatkoa tulevinakin kesinä.
Alkukesäinen päivä on hyvässä vauhdissa: aurinko lennättää jo täydeltä terältä säteitään päällepäin hiljaiselle Vahannan nuorisoseuran talolle.
Mutta sisällä myös talon tunnelma on hyvässä vauhdissa. Eteisessä kirmaa vastaan koppalakkista pikkumiestä, korkokenkiin sujahtanutta hienohelmaa, kukkahattuista veijaria. Jossain vilahtaa pitkän punaisen viitan suurieleinen hulmahdus.
Ollaan nuorisoseuran luovan alan kesäleirillä, ja tupa uhkuu intoa.
Luova lisä, lisä luovuuteen
Leiri on Vahannan nuorisoseuralle uusi aluevaltaus, ja sen kaltaiset Luova lava lapsille -leirit ovat valtakunnallisestikin tuore juttu.
– Niitä on järjestetty nuorisoseurojen puitteissa. Ensimmäiset järjestettiin vuonna 2013 Jyväskylässä, seuran puheenjohtaja Riikka Mikkonen taustoittaa.
Seuralaiset huomasivat leirikonseptin nuorisoseurojen lehdestä ja ottivat oitis kopin.
– Ajattelimme, että leirihän sopisi hyvin seuraamme, koska meillä on ollut perinteisesti ilmaisutaitoa, näytelmiä ja musiikkia ja koska haluamme panostaa lapsiin ja nuoriin.
Kattauksen laventaminen tukee seuran halua uudistua.
– Haluamme viedä eteenpäin nuorisoseura-arvoja, jotka ovat yhteisöllisyys, yhdenvertaisuus ja osallistuminen. Leiri on ihan uudenlainen tapa viedä näitä asioita eteenpäin.
Luovat viikot täydentävät koko Ylöjärvenkin leirikattausta. Tämä sopii myös seuran omaan pirtaan.
– Kolmen lapsen äitinä olen seurannut tarjontaa, ja mielestäni tällaista ei ole täällä. Tämä on hyvä lisä. Aika paljon mietimme, mitä Ylöjärvellä tehdään, sillä seuran porukka ei ole vain Vahannasta.
Leiri toki suuntautuu luovuudesta kiinnostuneille, mutta tämän tarkemmin kohderyhmää ei ole. Mikkonen ynnää porukkaan niin kokeneet kuin noviisit. Jo parin lapsen jututus vahvistaa väitteen.
– En harrasta mitään. Olen etsinyt minulle luovan alan harrastusta mutten ole oikein löytänyt. Nyt tämä tuli vastaan, Eetu Järvinen iloitsee.
– En ole ikinä esittänyt, joten tulin tänne, kun täällä saa esittää. Olen harrastanut taitoluistelua, mutta täällä yleisö on lähempänä kuin luistellessa, Leea Järvensivu tuumii.
Silja Mittilää näyttelemiskärpänen on sen sijaan purrut jo ajat sitten.
– Minulla on jo yksi elokuva, ja halusin lisää tietoa.
Monialaista inspiroitumista
Kun keskiviikko käy puoltapäivää, hyvä vire on jo löytynyt. Tämä on vaatinut viikon aloittamisen tutustumisin.
– Kun positiivinen ryhmähenki on luotu, koko viikko on helpompi kuin muuten olisi, ohjaaja Tero-Matias Junnila selittää.
Jään rikkouduttua on päästy ideoimaan tavoitteena viikon päättävä esitys tai usea sellainen.
– Heittelen lapsille ideoita. Yleensä heiltä lähtee kumpuamaan ihan uusia juttuja. Homma vaatii minultakin sitä, että vaikka olen suunnitellut asioita, minun täytyy olla valmis joustamaan.
Liikkeelle on lähdetty juonesta.
– Olen huomannut, että lapsille roolihahmojen keksiminen on oikeastaan tärkeintä. Mennään pukuvarastoon ja niin edelleen. Visuaalisuus on lapsille tärkeää. Se on konkretiaa.
Aurinkoisena keskiviikkona ohjelmassa on kuvataide. Leiri näet koostuu teemapäivien varaan. Ne pitävät sisällään esimerkiksi liikeilmaisua, musiikkia ja äänimaailmaa. Harjoituksia hyödynnetään näytelmissä suoraankin, mutta niiden ehkä tärkein tarkoitus on herätellä luovuutta.
Viikko huipentuu perjantaiseen näytöspäivään ja todistusten jakoon.
– Ensimmäisellä leirillä esityspäivänä oli kihelmöivä positiivinen jännitys. Minut oikeasti yllätti, kuinka lapset heittäytyivät ja kuinka kivaa heillä oli. Sitä ei voi feikata, Mikkonen iloitsee.
Ovi teatterin maailmaan
Luovan viikon tarkoitus on tukea lasten itseilmaisua, rohkeutta ja itse tekemistä.
– Sitä, että voi olla oma itsensä, heittäytyä ja tulla hyväksytyksi, Mikkonen kuvaa ja toteaa nämä seikat tärkeiksi kaikessa elämässä.
Lyhyen, viisipäiväisen rupeaman tavoite taas on antaa rohkaiseva maistiainen teatterin maailmasta.
– Tavoite on, että lapsia ei jännittäisi ja pelottaisi tulla ihmisten eteen niin paljon kuin ehkä aikaisemmin, ohjaaja muotoilee.
Maalitaulussa siintää myös perustaitoja.
– Opitaan, ettei puhuttaisi selkä yleisöön päin, että normaali äänen taso ei riitä ja että esityksen pitää jatkua, vaikka mitä tapahtuisi, Junnila listailee.
Anniksi ohjaaja puolestaan toivoo hyviä kokemuksia. Mikkonen on huomannut, että lasten taskuun on jäänyt ennen kaikkea ilo näyttelemisestä ja yhdessä tekemisestä. Samat seikat piirtyvät vesseleiden suusta.
– On kivaa, kun voi olla oma itsensä ja sitten tällainen randomtyyppi, Järvinen intoilee ja ravistaa poliisin takkiaan.
– Raskaat muistot eli raskasta harjoittelua ja rautalangan vääntämistä. Tulee oikein hiki otsalle, Nico Eronen kuvaa pontevasti.
Uudet ystävät ja muistot esityksestä. Siinä Mittilän ja Järvensivun kiteytys.
Kommentointi on suljettu.