Jaana Pärssisen entisiä linjoja jatkavaan maalausharrastukseen värittyi ripaus vaihtelua jemmassa levänneistä kukista ja pastelliliiduista.
Viime vuonna ylöjärveläiseltä harrastajamaalari Jaana Pärssiseltä putkahti satsi pieniä kukkatauluja.
Kuten yleensä, niiden tekeminen oli mukavaa ja mutkatonta, vaikka pieni koko asetti omia vaateitaan.
– En tee, jos minulla ei ole sopivaa fiilistä.
Maalaaminen merkitseekin Pärssiselle mukavaa ajanviettoa. Siitä on tullut aina taiteilleelle ja kymmenisen vuotta päämäärätietoisesti pensselöineelle taitajalle jo iskostunut tapa.
– Jos minulla ei ole mitään työtä kesken, on vähän tyhjä olo.
Kuten parin vuoden takaisen Ylöjärven Uutisten haastattelun aikaan, ammatillisen taidekoulutuksen saanut Pärssinen on yhä harrastajalinjalla. Yhä hän silti myös halajaa ammatillista uraa muttei rohkene tarttua haaveisiin ilman tukevaa pohjaa.
– Asiat tuppaavat tulemaan pikkuhiljaa, jos ovat tullakseen. Olen jalat maassa -tyyppi.
Harrastusmuodossakin maalaaminen antaa jotain olennaista.
– Onhan minulla semmoinen päämäärä tehdä jotain, mistä jää jälki. Maalaaminen on vähän verrattavissa ruohonleikkuuseen.
Kukat istuivat kievariin
Kukkatauluille löytyi sopiva näyttelypaikka, kun niitä oli koossa jo aimo pino. Käydessään isänsä mökin lähistöllä Juupajoella Kallenaution kievarissa Pärssiselle välähti, että hänen taulunsa istuisivat sinne.
– Siellä on historian havinaa ja herkkää tunnelmaa. Työni ovat ehkä siihen henkeen sopivia, eivät mitään modernia tai abstraktia.
Pärssisen taide ei yleensäkään ole näytillä vain kotikulmilla. Osin tämä johtuu siitä, että maalari on jäsenenä usean paikkakunnan taideyhdistyksissä, jolloin näyttelyjä urkenee sinne tänne.
Syynä on myös se, ettei maalari tohdi esitellä taidettaan kovin tiheään tahtiin samoilla sijoilla.
– Kyllähän ihmiset jo kyllästyvät, jos on koko ajan saman ihmisen töitä esillä. Koen myös, että näyttely on kokonaisuus: jos näyttelyt ovat aina samassa paikassa, ne tuntuvat aina samanlaisilta. Sellainen on tylsää.
Noin kerran vuodessa yksityisnäyttelyn pitävälle ja kolmisen kertaa vuodessa yhteisnäyttelyyn osallistuvalle maalarille töiden esittely on tärkeää ihan vain harrastajankin ominaisuudessa.
– Kuvataiteen tarkoitus on, että työt ovat jossain näytillä. Niistä on iloa toisillekin. Hommasta putoaa pohja, jos töitä tekee vain omiin nurkkiinsa.
Lisäksi nainen toivoo näyttelyiltä myytyjä töitä ja niiden myötä tilaa maalausnurkkiin. Toki töiden esittely auttaa häntä myös hivuttautumaan kohti kenties ammatillistuvaa taiteen tekoa.
– Koko ajan pääsee enemmän systeemin sisälle, ja aina jää jotain uutta käteen.
Tyyli kielii luonteesta
Hempeästä kukkateemasta koitui Pärssiselle suoranainen kausi. Yleensä maisemakuviin kallistuva nainen ei ollut pitkään aikaan maalannut kukkia, joten aihe kai puski vuorostaan pintaan ja imaisi taiteilijan mukanaan, joskin vuoteen mahtui muutakin maalaamista.
– Kukissa on herkkyyttä, joka sopii tyyliini, myös maisemakuvissaan utuisen herkästi tyylittelevä pensselikäsi sanoo.
Herkistelevä tyyli selittyy Pärssisen luonteella ja maulla.
– Tykkään muidenkin tekeminä herkistä töistä enkä niin paljon geometrisistä tai abstrakteista. En ole luonteeltanikaan jyrkkä, hän toteaa tarkoittaen, että jos hän muussa elämässä hioo kulmia, tekee hän niin taiteessakin.
Pärssisen värikylläinen ja pehmeä tyyli on löytänyt jo niin ominaiset uomansa, että moni on kutsunut sitä tunnistettavaksi. Pärssinen ei kuitenkaan erityisesti ole pyrkinyt tähän eikä pidä omaleimaista tyyliä tärkeänä.
– Miksi töiden pitäisi olla jonkin tietyn kaavan mukaan tehtyjä? En ole edes ajatellut tuon tyyppisiä asioita. Ehkä tämä kertoo siitä, että olen vain harrastaja.
Pikku poikkeama entisestä
Maalaaminen on ollut Pärssisen ominta territoriota, mutta kukkatauluissaan hän pistäytyi uuden tekniikan poluille. Hän otti tutun öljyvärin rinnalle kuiva- ja öljypastelliliidut. Nainen kuitenkin huomauttaa, ettei sekatekniikkakokeilu ole mikään selvä harppaus tutuilta tantereilta.
– Käytän pastellia maalauksellisesti, joten työt menevät samaan kastiin kuin ennenkin.
Kuten aiheeseen, maalari tarttui pastelleihin, koska ei ollut käytellyt niitä pitkään aikaan. Luonteva mutta hiukan entisestä poikkeava lähtökohta toi vaihtelun makuista puhtia taiteen tekoon.
– Vielä pieni lisämauste.
Uusi tekniikkayhdistelmä luonnistui harrastajalta hyvin ja myös miellytti.
– Olen varmaan ihastunut niihin väreihin, siihen, miltä värit pastellimuodossa näyttävät. Materiaalikin kiehtoo: se on pehmeä, se reagoi veden kanssa äkkiä ja sitä voi työstää jopa sormin, kun se on sellaista pölyä.
Uusia tekniikkakokeiluja ei ole mielessä, mutta nainen naurahtaa, että koskaan ei voi tietää, mistä innostuu.
– Mutta kyllä maalauspuolella pysyn. En mihinkään grafiikkaan sekaannu.
Kommentointi on suljettu.