Kaupunki järjestää maaliskuussa ideakilpailun, jossa haetaan ideoita Ylöjärven keskustan kehittämiseen. Kilpailu järjestetään yhteistyössä Suomen Arkkitehtiliitto SAFA:n kanssa ja kilpailuun voivat osallistua alan suunnittelijat ja työryhmät.
Keskustan alueen ideakilpailu koskee noin 50 hehtaarin aluetta Kirkonseudulla, joka pitää sisällään niin Leijapuiston, kaupungin perusturvakeskuksen kiinteistön sekä Asemantien itäpään ja päärautatien puuterminaalin lähialueineen.
Kilpailussa näille alueille haetaan ehdotuksia tulevien asemakaavamuutosten ja jatkosuunnittelun pohjaksi.
Ideoinnissa tulisi näkyä ehdotuksia uusille asuin- ja liikekiinteistöille ja palvelujen kiinteistöille, kuten Leijapuistoon kaavailtu monitoimitalo. Lisäksi ehdotuksia haetaan liikenteelle, jalankulkuympäristölle ja korttelipuistoille sekä pääradan junaseisakkeelle ja radan kevyen liikenteen ylitykselle.
Kilpailun yleiset tavoitteet pohjautuvat muun muassa Ylöjärven kaupunkistrategiaan, kasvuohjelmaan, keskustavisioon sekä ydinkeskustan osayleiskaavaan.
Jaossa yhteensä 90 000 euroa
Kilpailu on tarkoitus järjestää 1.3–5.6.2023. Kaupungin ja Arkkitehtiliiton arvion mukaan kilpailuun on mahdollista saada noin 40–50 ehdotusta, jotka arvostelee kaupungin ja Arkkitehtiliiton edustajista koostuva tuomaristo.
Myös ylöjärveläiset pääsevät arvioimaan ja kommentoimaan kilpailutöitä kesän aikana, minkä jälkeen tuomaristo tekee ratkaisunsa elokuussa.
Kilpailun palkintoina jaetaan yhteensä 90 000 euroa, josta ensimmäinen palkinto on suuruudeltaan 35 000 euroa, toinen 20 000 euroa ja kolmas 15 000 euroa. Kokonaissummaan sisältyy lisäksi kaksi 10 000 euron suuruista lunastusta. Palkintosummille on haettu verovapautta.
Kaupunginhallitus käsittelee kilpailun yleisiä tavoitteita ja tuomariston nimeämistä kokouksessaan maanantaina 28. tammikuuta.
Lue myös: