Karhella sijaitsevan Nopan tilan henkilöhistoria on mielenkiintoinen ja vaiherikas. Tässä tarinassa perehdytään näiden henkiöiden elämäntarinaan.
Kustaa Malakias Kustaanpoika oli Nopan tilan seitsemäs isäntä suoraan alanevassa polvessa alkaen 1600-luvun puolivälistä. Hän syntyi Karhella vuonna 1837 yhdeksänlapsisen perheen vanhimpana. Kustaa Malakiaan isä oli Kustaa, siksi pojan kutsumanimeksi tuli Malakias. Isä Kustaa kuoli nälkävuonna 1868 kulkutautiin, niin kuin niin monet muutkin.
Malakias oli edellisenä vuonna eli 1867 mennyt naimisiin Karhen kylän Amalia Nikin kanssa. Yhdessä he jatkoivat talon pitoa isä Kustaan poismenon jälkeen. Perheeseen siunaantui kahdeksan lasta.
Nuorimmainen Tyyne oli keväällä 1886 täyttänyt vuoden, kun Malakias lähti soutamalla käymään Nikin tilalla lankonsa Taavetin luona. Kotimatka päättyi onnettomuuteen, kun Malakias nousi veneessä seisomaan, horjahti ja putosi veteen. Rannalta kotiväki näki tapahtuman, mutta kukaan ei ehtinyt apuun. Pappi kirjoitti isoon kirjaansa, että Malakias upposi. Malakiaksen ja Amalian perheen lapsista vanhin oli Ida, joka olisi pian täyttänyt 17.
Nuori leski Amalia ei millään pystynyt hoitamaan suurta Nopan tilaa ja lapsikatrasta yksin. Jo seuraavana vuonna ilmaantui apu. Nopan leskiemäntä Amalia Wilhelmina ja Mouhijärven Pukarosta kotoisin oleva nuori mies Wilhelm Oskar Kouri vihittiin. Vihkimisen suoritti Kataistolla virkaan juuri astunut kappalainen AFM Bergius. Tähän uuteen perheeseen syntyi vielä neljä lasta lisää.
Ida, joka oli isän hukkuessa kuudentoista, muutti muutaman vuoden päästä Eräjärvelle ja meni siellä naimisiin maakauppias Nikolaus Klingstenin kanssa vuonna 1890. Onni ei hymyillyt nuorelle parille. Kauppias Klingsten kuoli kurkkutautiin vajaan vuoden päästä häistä.
Idan ja Nikolauksen yhteinen lapsi Eevi Nikolai syntyi neljä kuukautta isänsä kuoleman jälkeen. Nuori leski Ida päätti, kuten monet muutkin nuoret siihen aikaan, lähteä etsimään leveämpää leipää Amerikasta. Nelivuotias Eevi Nikolai otettiin kasvatiksi Nopan tilalle. Idan äidin ja Eevi Nikolain isoäidin Amalian lapset toisesta avioliitosta olivat Eevin ikäisiä, joten leikkikavereita oli yllin kyllin.
Työskenneltyään muutaman vuoden New Yorkissa erään perheen kokkina, Ida palasi Suomeen ja muutti vuonna 1905 takaisin Viljakkalaan Nisun taloon ja otti poikansa Eevi Nikolain luoksensa. Äiti ja poika lähtivät molemmat vielä kerran Amerikkaan palatakseen kuitenkin myöhemmin eri aikaan kotimaahan
Sitä ennen Eevi Nikolai oli ehtinyt muuttaa nimensä Karhistoksi, valmistua kellosepäksi Suomessa, mennä naimisiin suomalaisen Ainan kanssa New Yorkissa ja palvella ensimmäisessä maailmansodassa Yhdysvaltain armeijassa. Hänet kotiutettiin Ranskan Marseillesin sotasairaalasta New Yorkiin. Eevi nautti loppuikänsä sotaeläkettä. Pariskunta muutti Kyrösjärven Manninsaareen, missä Eevi keskittyi kansanperinteen keräämiseen ja kirjoittamiseen.
Kristoffer eli Kristo Noppa
Idan nuorempi veli Kustaa Viktorinus sai osan Nopan tilasta omakseen ja antoi sille nimen Kanervisto. Toinen veli Iivari Amos kävi myös Amerikassa, Minnesotassa. Hänkin palasi Viljakkalaan. Kolmas veli Malakias Kristoffer eli Kristo viljeli Suvantolaa, joka oli osa puolen manttaalin Nopan taloa. Muista sisaruksista Emiliasta tuli Jokinen, Ainosta Laine ja Tyynestä Koskinen.
Malakias Kristoffer eli Kristo Noppa meni vuonna 1901 naimisiin Emma Vehmaan kanssa. Heille syntyi Suvantolassa kuusi lasta, joista vanhin Jenny toimi koko ikänsä Karhen koulun opettajana ja nuorempi sisko Anna Kaarina opettajana Hämeenlinnassa. Vielä nuorin veli Eerokin valmistui opettajaksi. Hän eteni urallaan Jalasjärven kirkonkylän johtajaopettajaksi.
Iidan toiseksi vanhin sisko meni naimisiin Väinö Peltoniemen kanssa. Yhdessä he viljelivät Peltoniemen tilaa Karhejärven itäpuolella. Heille syntyi kolme poikaa ja tytär Maiju, myöhemmin Kaatranen.
Kriston ja Emman pojasta Väinö Eerikistä tuli Suvantolan nuori isäntä. Hän meni 1930-luvun lopulla naimisiin Lyyli Majamaan kanssa. Onni oli lyhytaikainen, sillä syksyllä 1939 ikuinen vihollisemme Neuvostoliitto hyökkäsi Suomen kimppuun. Tuhannet nuoret miehet jättivät tehtävänsä ja kotinsa, ja lähtivät puolustamaan isänmaata.
Niin teki myös 26-vuotias Suvantolan isäntä Väinö Eerikki. Hän palveli ensin jalkaväkirykmentti 17:ssa ja vuoden 1940 alusta jalkaväkirykmentti 7:ssä. Väinö Eerikki oli saanut ylennyksen alikersantiksi ja toimi ryhmänjohtajana. Hän osallistui muun muassa Tienhaaran, Summan ja Viipurin taisteluihin.
Väinö Eerikin vaimo Lyyli odotti lasta sodan alkaessa. Nuorelle parille syntyi helmikuussa lapsi, joka perheen suureksi suruksi kuoli kohta syntymänsä jälkeen. Suru-uutinen ilmoitettiin rintamalle Väinö Eerikille, jolle myönnettiin loma oman lapsen hautajaisiin. Junamatka rintamalta kotiinpäin päättyi kuitenkin traagisesti. Venäläiset pommittivat Lappeen Pulsan asemalla seisovaa junaa, jossa alikersantti Väinö Eerikki Noppa istui. Rytäkässä hän sai päähänsä osuman luodista ja kuoli siihen paikkaan.
Kotona Suvantolassa järjestettiin pian hautajaiset, joissa oli kaksi arkkua, isän iso arkku ja pienen pojan pieni arkku. Lapsi ei ehtinyt saada nimeä. Kaikki sukulaiset, ystävät ja kyläläiset olivat surun murtamia.
Väinö Eerikki olisi voinut olla maanviljelyksen kehittäjä. Hänellä oli hyviä ideoita ja suunnitelmia, joita hän ei päässyt toteuttamaan. Väinö Eerikin nimi on kahdessa hautakivessä. Sankarihaudassa lukee: Kuoli ilmahyökkäyksessä. Hän lepää perhehaudassa.
Väinö Eerikin leski Lyyli löysi muutaman vuoden kuluttua uuden aviomiehen, Vilho Kautialan. Heille siunaantui kaksi poikaa, Pertti ja Jarkko.
MAIJU KAATRANEN, TORBJÖRN NIKUS
